Matkakokemuksia vuonna 2019

Kotimaan matkailua vuonna 2019


Vuonna 2019 tuli matkusteltua kotimaassa blogipostauksen verran ainakin Raumalla, Turussa, Salossa, Helsingissä, Porissa, Kristiinankaupungissa, Tammisaaressa, Pietarsaaressa, Tampereella, Järvenpäässä, Somerniemellä, Kustavissa, Taivassalossa, Pyhärannassa, Kangasalla ja Naantalissa. Matkan syy oli milloin museo, milloin tapahtuma tai ihan joku muu. Mutta jotain tuli näistä kaupungeista ainakin kirjoitettua.
 
Vuosi alkoi jo perinteisesti tutustumalla Lux Helsingin valoihin. Valotaide kun tuntuu vuodesta toiseen vaan kiinnostavan. Kyllä nytkin on suunnitelmissa, että loppiaisviikonloppuna auton suunta osoittaisi näitä valoja.
 
Museoita ja näyttelyitä kierrettiin ehkä vähemmän kuin monena muuna vuonna. Parhaiten jäivät ehkä mieleen Samuli Heimosen näyttely Kangasala-talossa ja Mäntysten näyttelyt Tampereen taidemuseossa. Myös Mobilian nostalginen Leveillä lahkeilla -näyttely kannatti käydä katsomassa.
Kesäajelu tehtiin myös Järvenpään taidemuseon hienon Sadejuovia ja pilvisäteitä -näyttelyn johdosta. Loppuvuodesta ohjelmassa oli mm. Salon Veturitallin Alexander Reichsteinin näyttely
 
Ehkä yllättäen vuoden suosituin postaus oli alkukesän kirjoitus Salon Mathildedalista. Suosittu vierailukohde siis myös blogin puolella. Lähimatkailua tuli kesällä harrastettua enemmänkin. Matka suuntautui usein joko Raumalle tai Turkuun. Yksi mukavista kesätapahtumista oli jo perinteinen Aurajoen vauhtiajo, jota Turussa kävimme kesäkuussa seuraamassa.
Toinen lähes jokavuotinen kesäperinne on Rauman Pitsiviikko ja sen aikana avoinna olevat Vanhan Rauman pihat ja pihakirppikset. Avoimia pihoja käytiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa katsomassa myös Tammisaaressa.
  
Puutalokaupunki-teemaa jatkettiin myös heinäkuussa, kun vierailtiin hiljaisessa Kristiinankaupungissa.
 
Myös talvella bongattiin uusia puutalokaupunkeja, kun matka suuntautui länsirannikkoa pohjoiseen  Pietarsaareen saakka.

  Euroopan matkailut vuonna 2019


Kotimaan ulkopuolellekin poistuttiin vuoden aikana ainakin Latviaan, Ruotsiin, Hollantiin, Saksaan ja Italiaan. Jälleen kerran voi todeta, että kaikki matkat olivat onnistuneita ja jopa ylittivät odotukset. Hyvin suunniteltuina saa matkoista oman näköiset ja itselle mieluiset.
 
Jonkinlaiseksi perinteeksi on ehkä jo muodostunut minun ja "kuskin" keväinen roadtrip. Viikon talvilomalla, joka ajoittuu maalis-huhtikuuhun lennetään johonkin Euroopan kohteeseen, josta kierretään vuokra-autolla mielenkiintoisiin kaupunkeihin ja kohteisiin. Kolme vuotta sitten kohde oli Toscana, sitten Lounais-Ranska ja viime keväänä Hollanti. Maa, jossa toki olen käynyt useaan kertaan, mutta jonka kohteet yllättivät silti positiivisesti. Kun välimatkat ovat lyhyitä, ehtii viikossa nähdä paljon eri kaupunkeja ja paikkoja.
 
Keväisen Hollanti-tripin elämyksistä mieleenpainuvimpina taisivat olla Keukenhofin tulppaanipuisto, Aalsmeerin kukkahuutokauppa sekä sen helmikorvakoruisen tytön näkeminen. Toki Haagissa sijaitsevan Louwman-automuseon tuottama elämys ei sekään pieni ollut. Kaiken kaikkiaan upea matka.
 
 

Toinen jo perinteeksi muodostunut lomailu on meillä omalla autolla (sillä yli viiskymppisellä) tehty ajelu Ruotsissa. Tuntuu, että tuosta ihan läheltä löytyy aina vaan uutta ja mukavaa katsottavaa.
Vuosi sitten ajeltiin Oslon kautta Ruotsin länsirannikkoa, tänä vuonna matka ei ollut niin pitkä, mutta mukavia kaupunkeja, kohteita ja maisemia koettiin jälleen.
 
Eniten jäivät ehkä mieleen Vretan luostari ja kaunis Vadstenan kaupunki. Ruotsissakin taidamme aina bongata pieniä puutalokaupunkeja, yksi sellainen helmi oli Noran kaupunki lähellä Örebrota.
Elokuussa tehtiin esikoisen kanssa myös perinteinen "ostosmatka" Milanoon. Hän siis osti, minä vain sen yhden joulukuusenkoristeen.
 
Jos nyt sitten jatketaan tällä perinne-linjalla, niin jo kolmatta kertaa tehtiin myös kuopuksen kanssa elokuinen matka Kölnin seudulle. Hän kun meni kaverinsa kanssa Gamescom-messuille.
Samaan reissuun saatiin soviteltua kuskin kanssa mukavia päivämatkoja kauniisiin Reinin ja Moselin jokilaaksoihin. Ovathan etenkin Moselin rantakaupungit kauniita, vaikka monien turistien kansoittamia ovatkin. Cochem ja Bernkastel Kues sekä roomalaisaikainen Saksan vanhin kaupunki Trier jäivät parhaiten mieleen.

Tässä vaiheessa sitä aina aloittaa viimeistään myös tulevan vuoden matkasuunnittelut. Vuoden suunnitelmat ovat keväistä roadtripiä lukuun ottamatta vielä täysin avoimia. Mitä mahtaa vuosi tuoda tullessaan?
Parhaiten pysyt perillä tulevastakin seuraamalla blogia Facebookissa. Muistathan, että blogissa esitellyt paikat on aseteltu myös kartalle

Kommentit

  1. Hyvää uutta vuotta ♥ ja uutta alkavaa vuosikymmentä myös!
    Sinun vuoteesi on mahtunut monia upeita reissuja ja niistä on aina
    mielenkiintoista lukea oppien uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle. Sinun vauhdissa perässä pysymisessä vasta tekemistä onkin!

      Poista
  2. Paljon kiinnostavia kotimaankohteita on vuoteesi mahtunut, niitä voisi pyrkiä lisäämään itsekin omaan matkailukalenteriin. Porissakin on muuten puutaloalueita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin, Pori on kyllä tuttu, mutta miten en osaa sitä kuitenkaan ajatella puutalokaupunkina :-)

      Poista
  3. Vaikka pidänkin itseäni ahkerana museokävijänä niin sinulla on niin eri genreä ja myös aluetta, että hauska lukea näistä – Suomeenkin mahtuu niin monenlaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin sitä alkaa olla tässä iässä on jo perusmuseot niin moneen kertaan käyty, että pitää etsiä uusia ja uudenlaisia kohteita.

      Poista

Lähetä kommentti