Hiedanranta Tampereella
Tampere-päivä (aikaisempi postaus Finlayson Art areasta ) oli helteinen, eikä matkakumppaneilla ollut oikein intoa käydä museoissa. No, itse asiassa ei kyllä nyt ollut itsellänikään yhtään sellaista näkemätöntä ”must”näyttelyä, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä. Mietittiin siis, mistä kautta ajeltaisiin kotiin päin. Muistin, että olin lähivuosina lukenut ja nähnyt kuvia vanhasta tehdasalueesta jossain Tampereen Lielahden kauppakeskusalueen läheisyydessä. Pienen googlettelun jälkeen selvisi, että kyseessä on Hiedanranta, joten ajelimme kahville sinne. Hiedanranta on tosiaan vanha sellutehdasalue Tampereen Lielahdessa Näsijärven rannalla. Alue on suurten muutosten kourissa, alueelle ollaan rakentamassa uutta kaupunginosaa. Alueella on ollut jo keskiajalla Lielahden kylä ja 1600-1700-luvulla paikassa oli ratsutila eli rustholli. 1872 Suomen suurimman teollisuuslaitoksen Finlaysonin omistaja Wilhelm von Nottbeck osti Lielahden tilan itselleen kesä- ja maaseutuhuvila...