Tekstit

Näytetään tunnisteella rautatieasemat merkityt tekstit.

Punkaharjun asemilla taidetta ja keramiikkaa

Kuva
Yhdellä kesän roadtripeistä ajelimme myös Punkaharjulla. Kaunis maisema ja toki paljon erilaista nähtävää, mutta me pysähdyimme tällä kerralla vain parilla asemalla. Molemmat olivatkin aika hienoja kokemuksia ja suositeltavia poikkeamispaikkoja. Aseman Taidelaituri on todellinen taidetalo pihoineen ja ympäristöineen, joka sijaitsee siis Luston asemalla. Asema on entinen Punkaharjun asema, joka on koristeellinen, Bruno Granholmin vuonna 1908 suunnittelema puurakennus. Ympäristössä on säilynyt myös vanha huvimaja sekä lehmuskuja. Nykyisten omistajien aikana piha-alueelle on rakennettu myös mm. Lotta-kahvikioski ja tsasouna.  Junat pysähtyvät tälle seisakkeelle vieläkin, mutta VR:n asemana rakennus on ollut viimeksi 1970-luvulla., tosin senkin jälkeen siellä vielä myytiin junalippuja.  Vuonna 2016 aseman ostivat kesäpaikakseen yrittäjäpariskunta Mikko Ranta-Huitti ja Hannu Huitti. He ovat avanneet asemarakennuksen uskomattomine taidekokoelmineen ja näyttelyineen kaikille vi...

Jokivarsilla ja Jokioisilla*

Kuva
Tässä kevään aikana on taas ajeltu pitkin ja poikin suomalaista maalaismaisemaa. Kauniimmiksi reiteiksi ovat kyllä valikoituneet erilaiset jokivarret. Tällaiselle meren rannalla aina asuneelle, ei oikein avaudu, miksi esim. Pulkkilanharjun tapaiset matkailureitit on valittu Suomen kauneimmiksi. Kauniitaha ne ovat, jos niitä dronekuvista katsoo, mutta kyllä itseäni ainakin hämmästyttää, mitä ihmeellistä siinä sieltä täältä puiden takaa siintävässä vedessä on. Tämä siis taustoitukseksi siihen, että miksi kumpuilevat peltomaisemat jokien varsilla viehättävät. Ne kun eivät itselleni ole ihan arkimaisemaa. Tällaisia jokivarsia on tänä keväänä ajeltu mm. Eurajoen, Kokemäenjoen, Loimijoen, Niinijoen, Paimiojoen, Aurajoen, Punkalaitumenjoen reunoilla. Tiet ovat vanhoja, niitä pitkin on kuljettu joissain tapauksissa jo keskiajalla, niiden varrella on asutusta ja tietenkin myös niitä vanhoja kyläkeskuksia kirkkoineen. Teistä on siis muodostunut tämän koronakevään suosikkiteitä.  Ypäjän kirko...

Viron rautatiemuseo Haapsalussa

Kuva
Viron rautatiemuseo sijaitsee Haapsalussa, jonne ei siis enää kulje edes rautatietä. Museon arvo onkin hienossa rakennuksessa, joka on kaupungin vanha rautatieasema 1900-luvun alusta. Asema oli käytössä vuoteen 1995 saakka. Sitten junaliikenne loppui, rataosuus myytiin yksityiselle ja raiteet purettiin. Asemalaituri on 216 metriä pitkä. Legendan mukaan sen takia, ettei tiedetty, mistä vaunusta tsaari nousi junasta alas. Sisällä asemarakennuksessa on pieni museo. Kolmen euron pääsymaksulla pääsee tutustumaan Viron rautatiehistorian esineisiin, valokuviin ja filmeihin. Jotain toiminnallisuuttakin sentään - lipunmyyjä tuli myymään meille "leikkiliput", jotka sitten saimme itse rei´ittää.

Lähdön ja saapumisen tunnelmia junamatkalla

Kuva
Kun minä olin lapsi, ei perheemme tehnyt ulkomaanmatkoja (sitä yhtä kaksitahtisaabilla tehtyä Hammerfestin matkaa lukuun ottamatta). Sitäkin enemmän kiertelimme kotiseudun nähtävyyksiä, ajelimme, kävimme kirkoissa ja museoissa. Kiehtovinta oli kuitenkin käydä rautatieasemilla, Turun laivaterminaaleissa tai lentokentällä. Se tunne, että astumalla laivaan tai lentokoneeseen olisi maailma avoin. Se kiehtoo vieläkin. Samaa olemme harrastaneet jo pari vuosikymmentä oman perheemme kanssa, ja samat aiheet kiinnostavat myös jälkipolvea. Kotipaikkakunnaltamme on 70 kilometrin matka lähimmälle sellaiselle rautatieasemalle, josta pääsee junan kyytiin, joten junamatkustaminen on luonnollisesti ollut vähän hankalaa. Kesälomapäivän ohjelmaksi riitti siis vähäisen shoppailun lisäksi junamatka pääkaupungin lentokentälle. Heinäkuun alussa avautui Kehärata. Rautatie, joka kiertää sydämenmuotoista lenkkiä yhdistäen Helsingin päärautatieaseman Helsinki-Vantaan lentokenttään. Lentokentälle on avattu j...