Aamukävelyllä (lue: messussa) Aachenissa
Belgiasta siirryimme Saksaan ja yövyimme kaupungissa, jossa sijaitsee Pohjois-Euroopan vanhin tuomiokirkko. Aachen on rajakaupunki – Saksan puolella - mutta aivan Belgian ja Hollannin rajalla. Aamulla oli tarkoitus jatkaa jo kohti seuraavaa kaupunkia, mutta eihän sitä tuomiokirkkoa voinut ohittaa. Etenkin, kun se on ensimmäinen kohde, joka Saksasta valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1978. Aachen on Kaarle Suuren kaupunki. Rooman keisariksikin kruunattu Kaarle rakensi kaupunkiin palatsin ja siihen kappelin 700-luvun lopulla. Palatsista on jäljellä enää tuo monikulmainen kappeli, osa nykyistä tuomiokirkkoa. Kaarle Suuri kuoli vuonna 814 ja hänet haudattiin tähän omaan kirkkoonsa. Kaarle Suuren kultainen sarkofagi taaempana. Kirkko on saanut nykyisen muotonsa vuosisatojen kuluessa. Keskellä on Kaarle Suuren kappeli, jossa myös Kaarle Suuren oletetut maalliset jäännökset lepäävät kullatussa arkussa. Asia sai juuri viime vuonna vielä vahvistusta . Tämän joh...