Mikä sitten on matkailua? - vuoden 2022 reissukoostetta
Olen tavallinen kulttuurista, automatkailusta ja uusista maisemista pitävä keski-ikäinen normaalia työtä tekevä keskituloinen (tai ei oma palkkani nyt edes siihen suomalaisten keskipalkkaan ylety). Lomaa on enemmän kuin matkakumppanillani, eli miehelläni, jolla sitä on se tasan viisi viikkoa vuodessa. Itselläni täydet vuodet kunnallisessa työssä olleena sentään muutama viikko enemmän. En ole koskaan käynyt kaukomatkoilla (kerran 25 vuotta sitten NewYorkissa), en koskaan hiihtokeskuksessa (ainakaan, kun siellä on ollut lunta), en käy kylpylöissä, en etelänlomilla, en maailmanympärimatkoilla. En, koska en ole mistään niistä kiinnostunut. Silti olin vuonna 2022 matkoilla 89 päivänä, eli siis lähes neljänneksen vuodesta. Kaikkiaan matkoja kotikaupungin ulkopuolelle tein 57. Suurin osa matkoista tapahtui yhden päivän aikana, mutta yksi matka kesti kaksi viikkoa ja yksi viikon, muutamat sitten yhdestä neljään päivään. Missä sitten matkailin ja miksi? Laskin viime vuonna Instagramin päi...