Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2022.

Anders Zornin Mora ja Selma Lagerlöfin Mårbacka - Kesän Ruotsi roadtrip, osa 8

Kuva
Matkamme jatkui jälleen Ruotsin puolelle ja laskeuduimme tunturien alueelta Taalainmaalle Siljan-järven pohjoisrannalla sijaitsevaan Moran kaupunkiin. Mora saattaa olla osalle tuttu Vasaloppetista, eli siitä 90 km pituisesta hiihtokilpailusta, jonka maali sijaitsee Moran keskustassa. Tai sitten kaupunki on tuttu niistä puukoista, "moralaisista", joita kaupungissa on valmistettu 1890-luvulta alkaen. Kaupungin pääkävelykadulta löytyykin sekä Mora-puukkoja myyvä kauppa että Vasaloppetin kauppa. Piti ihan käydä sisällä katsomassa, että mitä Vasaloppet-myymälässä myydään. No, se oli ehkä enemmänkin infopiste, jossa sai tietoa tapahtumasta ja varmaan olisi voinut jo ilmoittautua ensi talven kisaan, mutta myytiinhän siellä myös aiheeseen liittyviä matkamuistoja.   Itselleni Mora on jäänyt mieleen siitä, että ruotsalainen taiteilija Anders Zorn asui siellä. Tiesin, että kaupungista löytyy Zorn-taidemuseo ja taiteilijakoti. Aikanaan, kun kävimme vähän etelämpänä sijaitsevassa Carl Lar

Røros, Unesco-listattu kaivoskaupunki Norjassa. Roadtrip 2022, osa 7

Kuva
Yksi Norjan Unesco-kohteista, Rørosin kaivoskaupunki sijaitsee runsaan kahden tunnin ajomatkan päässä Trondheimista. Ajomatka on kaunis, tie kulkee korkealla, vieressä joki ja rautatie. Joessa seisoi koko  matkan varrella lohen kalastajia, varmaan sitäkin matkailua tänne paljon suuntautuu.  Røros sijaitsee korkealla, noin 600 metrin korkeudessa merenpinnasta. Ympärillä näkyi heinäkuussakin lumi- tai jäähuippuisia vuoria. Vuoden keskilämpötila kaupungissa on vain nollan tienoilla, heinäkuussa sitä lämpöä oli kuitenkin sopivasti. Kaupunki on syntynyt kaivoksen johdosta. Kuparikaivos Rørosiin avattiin 1640-luvulla ja sen kulta-aikaa oli 1700-luvulla. Kaivos lopetti toimintansa konkurssiin vasta vuonna 1977, eli se ehti toimia jopa 333 vuotta.  Kuparikaivoksen ympärille muodostui 1600-luvulla puutalokaupunki, joka on säilynyt hyvin. Kaupungin rakennuksia ryhdyttiin suojelemaan jo 1920-luvulla ja vuonna 1980 kaupunki liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon juuri hyvin säilyneen puuta

Trondheim, Norjan kolmanneksi suurin kaupunki. Roadtrip 2022, osa 6

Kuva
Trondheimin kaivonkansissa on "oikeaoppisesti" vaakuna. Vaakuna perustuu kaupungin vanhaan sinettiin. Vasemmalla arkkipiispa (kaupungissa oli Norjan ensimmäinen piispanistuin), oikealla kuningas.     Syy, miksi tällä Ruotsi-roadtripillä kuitenkin poikettiin Norjan puolella, oli tämä Trondheim. Jo pitkään olin halunnut nähdä Trondheimin tuomiokirkon. Se kun poikkeaa ulkonäöltään pohjoismaisista kirkkorakennuksista. Miten ihmeessä jossain Norjassa on goottilaistyylinen tuomiokirkko? Olimme tässä Atlantin, tai vuonon, rannalla olevassa Norjan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa kaksi yötä, eli kokonaisen päivän. Ainoa näin pitkä pysähdys tällä ajelulla. Yövyimme ihan tuomiokirkon vieressä, jälleen Nordic Choice -ketjun hotellissa. Comfort Hotel Park, Trondheim. Aamiaistarjoilut hotellissa. Pelkkää positiivista tämän hotellin sijainnille, palvelulle ja aamiaiselle. Omaa parkkialuetta ei ollut, mutta me saimme auton läheisen kadun varteen ja vielä ilmaiseksi, sillä lauantai-illast