Ericsbergin linnan kautta Nyköpingiin, Kesän Ruotsi-ajelu osa 10
Ja matka jatkui. Örebrosta lähdettiin kohti Ruotsin itärannikkoa Nyköpingiä. Matkalla poikettiin kuitenkin katsomassa Ericsbergin linnaa ja sen puutarhaa. Linna on yksi Ruotsin monista hyvin säilyneistä barokkilinnoista ja on ollut saman suvun omistuksessa nyt jo vuosisatoja. Rakennus valmistui 1600-luvulla ja sen arkkitehtina oli mm. Nikodemus Tessin. 1800-luvulta lähtien linnan on omistanut Bonde-suku, joka sen yhä omistaa. Linnan puutarha on yleisölle avoinna ilmaiseksi arkisin klo 9-16. Tiistaisin muutaman tunnin ajan avoinna on myös puutarhassa oleva kahvila ja putiikki. Linnan alueella järjestetään ainakin kesäaikana monenlaisia tapahtumia. Meidän kiertäessä puutarhaa valmistauduttiin alueella johonkin rallikilpailuun. Ericsbergin linna sijaitsee jonkin verran Katrineholmin kunnan keskustasta kohti Nyköpingiä. Nyköping on yksi Ruotsin lukemattomista vanhoista pikkukaupungeista, joissa on kauniita vanhoja rakennuksia ja joita leimaa vesi, joko meri tai järvi. Ja kunnan tai ka...