Tekstit

Näytetään tunnisteella veistospuisto merkityt tekstit.

Ruotsin länsirannikolla, Mollösund, Pilane ja Skärhamn. Ruotsi-roadtrip 2024, 5

Kuva
Matkamme Ruotsin länsirannikolla eteni Lysekilistä etelän suuntaan. Tällä seudulla tuli vähän sellainen olo, että menee mihin tahansa kartalla näkyvään kylään, joka sijaitsee rannalla, saa ihastella idyllisyyttä.  Auto piti vähän väliä pysäyttää, kun näkymät tieltä olivat tällaisia.   Mollösund Kokeilimme sitä, etsimme kartasta aivan länsirannalla sijaitsevan Mollösundin taajaman. Ja kyllä, pieni vanha kalastajakylä, tie loppuu mereen, kauniit hyväkuntoiset puutalot ja punaiset venevajat. Istuimme hetken kahvilla katsellen kapean salmen veneliikennettä.  Jatkoimme matkaa Tjörn-saarelle, joka kuuluu samannimiseen kuntaan. Yksi suunnitelluista kohteistamme oli Pilane, kallioinen kukkula, jonka ympäristöstä löytyy taideteoksia ja erilaisia veistoksia. Pilanessa sijaitsee myös esihistoriallinen hautausmaa, jossa on noin 1500–2000 vuotta vanhoja hautoja.  Tämä muinaismuistoalue toimii myös veistosnäyttelyn paikkana, jota on järjestetty siellä vuodesta 2007 lähtien. Näytte...

Laila Pullisen kotimuseo ja veistospuisto Vantaalla

Kuva
Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo sijaitsee Vantaalla Nissbackan kartanon alueella. Kartanon, jota ei edes ole. Tämä kulttuurikohde pääsi kesäkuun lopussa hyvin esille mm. Ylen uutisissa lähinnä siltä kannalta, miten korona-aika on koskettanut juuri tämän kaltaisia kohteita. Veistospuiston edustajat toivat myös esille vaikeutensa ja joukkorahoituskampanjansa. Uutista seuraavana sunnuntaina vierailimme veistospuistossa aika monen muun asiakkaan kanssa. Somekanavilla olikin seuraavana päivänä, että tuo päivä oli ollut paikan historian vilkkain! No, sen jälkeen ennätys on uudelleen rikottu, hyvä niin. Kuvanveistäjä Laila Pullinen on yksi Suomen tunnetuimmista kuvanveistäjistä. Hän syntyi vuonna 1933 Terijoella ja valmistui Kuvataideakatemiasta 1958. Myöhemmin hän opiskeli ja työskenteli etenkin Italiassa. Veistoksissaan Pullinen on käyttänyt etenkin pronssia ja eri kivilajeja. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1969 ja professorin arvon hän sai 1995.   Laila Pu...