Tekstit

Näytetään tunnisteella Susijengi merkityt tekstit.

Ensimmäiset tunnelmat Espanjan reissulta

Kuva
Takana viiden päivän melko erilainen perheloma Espanjassa. Vauhti oli kova, matkustuskilometrejä kertyi, mutta elämys oli valtava. Matkaan kuului niin historiaa, kulttuuria, moottoriteitä kuin...koripalloakin. Matkan pääkohde siis oli Bilbao ja siellä pelattavat koripallon MM-kisat. Suomen Susijengin imussa kaupunkiin oli saapunut noin 8000 suomalaista valkopaitaista kannustajaa. Elämys oli saada olla kannustamassa joukkueen pelaamista maailman parhaita koripalloilijoita vastaan lauantain USA-pelissä. Ja se sanoinkuvaamaton kannustus, jonka joukkue sai voittaessaan Ukrainan sunnuntaina. Tässä koosteessa ensimmäiset tunnelmat reissusta. Jatkossa sitten ehkä muistakin "nähtävyyksistä".

Välillä vähän urheilumatkailua

Kuva
Olen joskus miettinyt, että onkohan kukaan tilastoinut tai tutkinut - tai edes huomioinut - sitä määrää matkailijoita, jotka liikkuvat erilaisen urheilun johdosta. Erikseen ovat luonnollisesti matkailijat, jotka itse harrastavat retkeilyä, golfia, maratoneja, suunnistusta, pyöräilyä jne. ja samalla sitten matkailevat. Sen lisäksi ovat ne matkailijat, jotka käyvät katsomassa ja seuraamassa erilaisia kisoja formulasta jääkiekkoon tai koripalloon. Aina nämä matkat eivät välttämättä edes suuntaudu suuriin ulkomailla järjestettäviin kisoihin. Syksystä kevääseen kun itsekin viettää aika monta viikonloppua juniorin korisharrastuksen seuraajana ja kuskina - ihan vaan tässä oman maakunnan alueella. Aikamoista matkailua sekin. Joka viikonloppu valtava määrä perheitä reissaa 0-300 kilometrin säteellä kotoaan kuljettaen pieniä jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, ratsastajia, suunnistajia, koripalloilijoita... Meillä on ollut tapana näilläkin reissuilla ihan väkisinkin kierrellä jossain nähtäv...
Kuva
 Museoiden ja kirkkojen välissä taas vähän muutakin. Käytiin perinteisellä korismaaottelumatkalla Helsingissä. Tällä kertaa pelissä ei ollut suuria panoksia, mutta eivätköhän joukkueet ihan tosissaan ottaneet. Suomen Susijengi pelasi Ison-Britannian maajoukkuetta vastaan. Junnu Leellä oli selvästi asiaa! Koripallo on kotipaikkakunnan ykköslaji, ollut jo vuosikymmeniä. Pelejä tuli katsottua jo 1980-luvulla. Myöhemmin jälkikasvu kiinnostui myös lajista ja sitä on sitten viimeisen vuosikymmenen ajan taas tullut tiiviimmin seurattua. Laji on herrasmiesten laji. Maajoukkueen pelaajat vaikuttavat fiksuilta ja heidän haastattelujaan ja esiintymisiään on miellyttävä seurata. Viime vuosien maajoukkuemenestys on toivottavasti tuonut lajia ja sen tähtiä myös suuren yleisön tietoon. Möttölät, Koposet, Rannikot ja Leet ja muut ovat onneksi menestyksellään lisänneet tätä yleisön kiinnostusta. Maaottelu pelattiin Hartwall Areenalla. Enemmänkin ...

Aurinkoinen - Taiteiden yön jälkeinen - perjantai pääkaupungissa. Myös susijengi ulvotutti.

Kuva
  Työ vie harvoin pois kotikaupungista, mutta tällä kertaa perjantaihin osui kokous Helsingissä. Julkinen liikenne kotikaupungista on heikkoa. Matkaan piti lähteä jo aikaisin aamulla bussilla, että pääsisi puolen päivän aikaan alkavaan tapaamiseen. Omalla autolla matka taittuisi paljon nopeammassa ajassa. Aikataulut olivat nyt kuitenkin sen verran väljät, että ennen kokousta ehdin rauhassa kävellä ja katsella pääkaupungin tunnelmia. Aamupäivä oli kaunis ja edellisenä yönä vietetyn Taiteiden yön jälkiä siivottiin kaupungissa vielä. Narinkkatorille oli sitten viime käynnin ilmestynyt Hiljaisuuden kappeli - tai Kampin kappeli. Kaunis puinen rakennus koittaa houkutella keskeisellä sijainnillaan ohi kulkevia tai alueella aikaansa viettäviä. Kappeli on osa tämän vuoden World Design Capital -ohjelmaa. Sali on 11,5 metriä korkea, valo tulee hienosti katon rajasta, ikkunoita ei ole. Sisäseinät on verhoiltu tervaleppälankuilla. Julkisivu on taivutettuja kuusirimoja. Tapaam...