Tekstit

Näytetään tunnisteella Somero merkityt tekstit.

Onko Somerniemen kesätori sinulle tuttu?

Kuva
  Somero-Helsinki maantien varrella Somerniemellä sijaitsee Suomen suurin kesätori. Tori on avoinna lauantaisin toukokuun lopulta syyskuun alkuun ja se on toiminut jo yli 30 vuotta, vuodesta 1987 lähtien. Ja nyt vasta minä kävin siellä ensimmäistä kertaa!     Matkalla torille kannattaa poiketa kahville tai jätskille tässä pari kilometriä Someron suunnasta ennen toria olevalle kipsalle. Kyseessä on somerolaisen Rauli Badding Somerjoen muistopaikka. Kioskin perustivat aikanaan (1962) Raulin vanhemmat Gunnar ja Elina Somerjoki. Kioskista tuli nuorison kokoontumispaikka ja myös Rauli oli välillä siellä myymässä. Kioski oli toiminnassa vuoteen 1975 saakka, jonka jälkeen se rapistui. Kun Baddingin kuolemasta vuonna 1997 oli tullut kuluneeksi kymmenen vuotta, avattiin kioski uudelleen kunnostettuna. Nykyään se on suosittu pysähtymispaikka, josta virvokkeiden lisäksi voi ostaa vaikka Rauli Badding Somerjoki –T-paidan.     Kävimme Somerniemen kesätorill...

Somero - Satumaa vaiko Paratiisi?

Kuva
No, ei tästä nyt kyllä kuitenkaan tullut Someron esittelyä. En vaan malttanut olla kirjoittamatta tuota otsikkoa. Juniorin turnaus suuntautui tällä kertaa Someron liikuntahalliin. Joukkueen lämmitellessä oli aikaa käydä tutustumassa Someron kirkkomaalle. Someron kirkko onkin ihan mielenkiintoinen. Tosin mielelläni olisin käynyt myös sisällä kirkossa. Keväisenä lauantaina se ei tietenkään ollut avoinna. Sisällä kirkossa kun olisi yhdet harvoista yhä käytössä olevista uusikaupunkilaisista Zachariassenin urkutehtaan valmistamista uruista. Urkutehdas toimi 1860-1910-luvuilla ja siellä valmistettiin pitkälti yli sadat kirkkourut. Käytössä niitä ei kuitenkaan enää moniakaan ole. Someron urut ovat vuodelta 1880. Kirkolla ja Uudellakaupungilla (kotikaupungillani siis) on muutakin yhteistä. Molempien kaupunkien kirkot kun ovat saman, lääninarkkitehti Georg Th Chiewitzin suunnittelemat. Someron punatiilikirkko on valmistunut vuonna 1859. Vähän kirkon alapuolella sijaitsevat hautausmaat. ...