Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2020.

Verla, museo omaan makuuni

Kuva
Oma ihannemuseokohteeni on sellainen, jonka fyysinen ympäristö on kaunis, rakennuksilla on oma historiansa. Kohteen tarina ja historia ovat osa museota ja se tarina parhaimmillaan liitty johonkin teollisuuteen ja sen historiaan. Museokohteessa on paljon aitoa tunnelmaa ja etenkin aitoja esineitä. Asiakkaana koet itsesi tervetulleeksi ja koet, että saat kaiken haluamasi tiedon vierailun aikana. Silti kuitenkin siten, että vierailu herättää uteliaisuutesi ottaa vielä myöhemmin selvää asioista lisää. Ja kaiken kukkuraksi museosta löytyy siistit vessat. Olin siis juuri oikeassa paikassa, kun vierailin Unescon maailmanperintöhteeksikin listatussa Verlan puuhiomon tehdasmuseossa. Kaikki edellä mainitut kohdat saatoin ruksata listaltani. Verlan tehdasmuseo sijaitsee Jaalassa, noin 30 km Kouvolasta pohjoiseen. Puuhiomo paikalle perustettiin vuonna 1872 ja pahvitehdas 1882. Tehtaassa valmistettiin puuhioketta ja vaaleaa puupahvia. Tehtaan tuotantotapa pysyi lähes muuttumattomana sadan vuoden

Kesäkahvila, jossa viihtyykin pidempään - Riihikosken vanha vehnämylly

Kuva
Varsinais-Suomessa, Pöytyän kunnan Riihikoskella sijaitsee mitä mainioin kesäkahvila. Vanha vehnämylly on nimensä mukaisesti entinen mylly. Myllyrakennus on valmistunut 1930-luvulla ja vielä jokunen vuosi sitten myllyssä jauhettiin jauhoja. Viime kesästä lähtien Petteri Uusalo on pitänyt myllyssä viikonloppuisin kesäkahvilaa ja kuluvana kesänä sen toiminta ja maine on tainnut kiiriä jo ainakin tietyissä keräilijäpiireissä pitkällekin. Myllyssä on nimittäin paitsi entisajan henkeen sisustettu kahvila korvapuusteineen, myös vanhaa tavaraa kolmessa kerroksessa. Tavarat taitavat kaikki olla myös myynnissä, vaikka omistaja esittelee tiloissa varmaan myös omia keräilyharvinaisuuksiaan. Yläkerroksesta löytyy mm. aikamoinen kokoelma flippereitä ja muita vanhoja peliautomaatteja. Myllyn uumeinista löytyy mm. autoihin ja koneihin liittyvää esineistöä ja rekvisiittaa, 1950-60-lukujen sisustus- ja koriste-esinettä, autojen pienoismalleja, leikkikaluja, työkaluja, emalikylttejä... Riihikosken mylly

Topeliuksen Kuddnäs Uudessakaarlepyyssä

Kuva
Tämän kesän ehkä mukavin museoyllätys oli Uudenkaarlepyyn Kuddnäs. Sinne poikkesimme, kun kerran ohi ajoimme ja se oli kuin olikin auki vielä sunnuntaina iltapäivällä. Museorakennus on kunnostettu muutama vuosi sitten ja jotenkin todella tyylikkäästi ja huomaamattomasti. Kyseessä on siis kirjailija ja filosofi Zacharias Topeliuksen syntymä- ja lapsuudenkoti. Kuddnäsissä on päärakennuksen lisäksi säilynyt myös piharakennuksia ja huvimaja. Keltaisessa rakennuksessa sijaitsee lipunmyynti, idyllinen pieni kahvila ja Topeliuksen muistohuone, joka on kalustettu hänen Sipoon kotinsa kirjaston esineillä. Tässä rakennuksessa juhlittiin myös aikanaan Zachariaksen ja vaimonsa Emilien häät. Itse valkoisessa päärakennuksessa voi aistia, minkälaista oli lääkäriperhe Topeliuksilla 1800-luvun alkupuolella. Moni museon esineistä ja huonekaluista on oikeasti aitoja, Topeliuksen perheelle kuuluneita. Asia, joka on aina erityisen hienoa museoissa. Zacharias Topelius syntyi tässä kamarissa vuonna 1

Poikkesimme polulta ja kävimme Strömsössä

Kuva
Kesälomalla ajelimme kasitietä etelän suuntaan, kun vähän ennen Vaasaa muistin, että jossain täällä olisi SE Strömsö. Googlettamalla selvisi, että televisio-ohjelmasta tuttuun puutarhaan voisi mennä katselemaan, vaikka olikin sunnuntai ja vaikka olikin jo ilta. Strömsön löytää, kun ajaa Vaasan keskustasta kohti Raippaluodon siltaa ja seuraa Strömsön uimarannan opastetta. Matkaa keskustasta tulee noin kymmenen kilometriä. Strömsö on siis tunnettu suositun suomenruotsalaisen Lifestyle–ohjelman Strömsön kuvauspaikkana. Ensimmäisestä ohjelmasta on jo 18 vuotta aikaa, ja olenhan minäkin vuosien aikana ohjelmaa aina silloin tällöin seurannut, joten puutarhan moni paikka oli jo valmiiksi TV:stä tuttu. Strömsö on myös kuvauspaikan päärakennuksen nimi, joka on siis vanha kesähuvila vuodelta 1852. Ennen televisio-ohjelmaa oli rakennus ollut pitkään tyhjillään. Alueella voi siis vierailla omin päin. Heinäkuussa alueella järjestetään myös opastuksia, joista löytyy tietoa Visit Vaasan sivuilta.