Tekstit

Näytetään tunnisteella Drottningholmin linna merkityt tekstit.

Drottningholmin kuninkaallinen linna

Kuva
Kuten varmaan aikaisemmissa teksteissäkin olen tuonut esille, löytyy läntisestä naapurimaasta runsaasti erilaisia linnoja. Ja niistä vielä moni on matkailu- tai museokäytössä. Yksi näyttävimpiä kokonaisuuksia, ja samalla ehkä helpoimmin saavutettavia, on kuninkaallisten kotilinna Drottningholm. Drottningholmin linna on tosiaan Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto, mutta samalla se on myös yleisölle avoinna oleva museo ja barokkipuutarha. Linna sijaitsee noin 15 km kaupungin keskustasta melko hyvien julkisten yhteyksien päässä. Kesäaikana Mälarenin rannalla sijaitsevaan linnaan pääsee vaikka keskustasta vesibussilla. Me olemme aina vierailleet linnassa tai sen puutarhassa omalla autolla.   Vanhin tällä paikalla ollut linna oli Katariina Jagellonicaa varten rakennettu kuninkaallisten kesäasunto 1500-luvulta. Linna paloi vuonna 1661 ja sen jälkeen silloinen omistaja kuningatar Hedvig Eleonoora rakennutti linnan uudelleen tunnetun arkkitehti Nikodemus Tessin (vanhemp...