Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Pienoismalleja saksalaisella tarkkuudella

Kuva
Kun perheessä on 75% miespuolisia, on matkoilla päässyt moniin mielenkiintoisiin paikkoihin. Nyt vinkkinä muutama melko hieno paikka Saksassa. Molemmat ovat samankaltaisia, ns. pienoismallimaailmoja. Hampurissa sijaitseva Miniatur Wunderland väittää olevansa maailman suurin pienoismallimaailma. Aika vaikuttava se olikin. Kävimme paikassa kesällä 2009. Hampurin vanhassa satamamakasiinissa sijaitseva pienoismalli sijaitsee useammassa huoneessa ja kerroksessa. Paikka on suosittu ja koska tilaan ei päästetä kerralla liikaa ihmisiä, voi pienoismallimaailmaan joutua jonottamaan. Tosin paikka on avoinna aamusta iltaan ja sinne on mahdollista netin kautta varata jo ennakkoon liput tietylle kellonajalle. Erilaisia teema-alueita on kymmenkunta ja koko ajan rakennetaan uusia. On lumista Skandinaviaa, Alppeja, Amerikkaa ja tietenkin Saksan eri alueita. Hampurin tunnetut nähtävyydet ja kaupunginosat löytyvät myös näyttelystä. Aikaa paikassa sai menemään useita tunteja. Autot, laivat,

Haastetta - ensimmäistä ja viimeistä kertaa

Kuva
Apua, en ymmärrä mitään, miten blogeissa toimitaan. Kunhan kirjoitan. Ja nyt toi Päivi laittoi jonkun haasteen, johon pitäisi vastata. En vastaa. No, siis jos oikeasti joku on lukenut mun tekstiä, niin kai mun täytyy edes sitten siitä hyvästä vastata siihen. Mutta ei toistu...kai. Enkä edes laita sitä eteenpäin, kun en kumminkaan osaa. Päivi heitti seuraavat 11 kysymystä. 1. Ketä ihailet ja miksi? No just tämän takia en tykkää näistä. En koskaan edes tykännyt niistä Koulukaverini-kirjoista. Ehkä on vieläkin vaikeaa julkisesti sanoa oma mielipide, oisko se siinä. Vaikka miten ajattelen, en keksi ketään varsinaista ihailun kohdetta. Arvostan ihmisiä, jotka kulkevat omia polkujaan ja tekevät asioita siten kuin haluavat - välittämättä muiden mielipiteistä. Jospa saisin omista nuorista sellaisia. Ainakin he ovat itsekseen toimeen tulevia ja ehkä vähän oman polkunsa kulkevia jo nyt. 2. Viimeksi lukemasi kirja? No niin tämäkin. Tunnusta nyt julkisesti, ettet lue mitään j

Viking Grace - ihan hyvä, sikses

Kuva
No niin, risteily Viking linen uudella Grace-laivalla on nyt suoritettu. Kuten osa jo tietääkin, en ole risteilyjen asiantuntija. Todellakin edellisestä peruslaivaristeilystä on jo neljännesvuosisata aikaa. Kyllä, vaikka asun lähellä Turkua, ja risteilyille olisi monesti päässyt vaikka ilmaiseksi. Laivoilla olen toki matkustanut. On menty autolla yli ja takaisin - usein yölaivalla, jolloin matka menee lähinnä nukkuessa. On toki käyty muutaman kerran kesäisellä piknikristeilyllä, jolloin on selvitty yhden päivän aikana reissusta, kun on vaihdettu laivaa Maarianhaminassa. Miksi näin? En välitä tanssimisesta, en ryyppäämisestä enkä tarvitse "halpaa" oluttakaan. Mutta meidän kotona asuu yksi (esikoinen), joka "harrastaa" monenlaisia erilaisia aiheita. Junat, rautatieasemat, lentokentät, lentokoneet, satamat ja laivat ovat kyllä tulleet tutuiksi. Näitä on vuosien aikana käyty katsomassa ja ihmettelemässä. Vuosien aikana Turusta ei olla montaa kertaa tultu kotiin ette

Näitäkin voi matkoillaan bongata - Niki de Saint Phallen teokset

Kuva
Jatketaan edellisen tekstin teemaa.  Tämän taiteilijan perässä ei varsinaisesti ole matkailtu. Mutta jotenkin nämä värikkäät veistokset - etenkin Nanat - ovat kuitenkin sen verran hauskoja, että jos niitä kyseisessä kaupungissa on ollut, kyllä ne melkeinpä on käyty katsomassa. Tämä taiteilija on 2000-luvun alussa kuollut ranskalainen nainen, Niki de Saint-Phalle. Hän on tunnettu pulleista suurikokoisista ja kirkasvärisistä naishahmoista (Nana). Niki oli naimisissa kuvanveistäjä Jean Tinguelyn kanssa ja heillä on myös yhteisiä töitä.  Jean Tinguelyn suihkulähde Baselissa.  Saint-Phallen työt ovat saaneet selvästi vaikutteita Gaudin upeista töistä, asia, jonka taiteilija itsekin on tuonut esiin. Italian Tarot-puisto onkin ajatus tehdä taiteilijan oma Park Güel. Yksi kohde, jossa toivottavasti ehdin elämäni aikana vierailemaan on Toscanassa sijaitseva Nikin "Tarot-puisto" .  Kuva Tarot-puiston nettisivuilta.  Melko läheltä kotia löytyy lähin Nikin työ. Tur