Tekstit

Näytetään tunnisteella taidenäyttelyt merkityt tekstit.

Skarpit Finlaysonilla - karikatyyrejä ja pilapiirroksia 17.4. saakka

Kuva
Tampereella Finlaysonin alueen Terde-näyttelytilassa on 17.4. saakka esillä Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien vuosinäyttely. Kaikkiaan 16 suomalaista piirtäjää on tuonut näyttelyyn omia töitään. Monen piirroksen esikuva on eri taiteilijoilla sama, joka antoikin mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla, miten eri tekijät korostavat mitäkin piirrettä mallissaan.  Tämän vuoden karikatyyppi, eli julkisuudesta tuttu malli, josta kaikki ovat tehneet oman karikatyyrinsa, oli korona-Mika Salminen.   Muita toistuvia malleja näyttelyssä olivat mm. Putin ja kotimaiset valtaa pitävät politikot. Näyttelyn taiteilijat ovat: OlliBull Anikari, Satu Cozens, Timo Filpus, Markku Haapaniemi, Teppo Järvi, Juha Kalliolahti, Erkki Kangas, Kerberos – Kalevi Laalo, Jorma Lampela, Tero Mäkelä, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Juha Sihto, Heimo Suomalainen, Leena Suomi, Miki Wallenius.  Näyttely on esillä Finlaysonin alueella tiistaista sunnuntaihin 12-18 ja siihen on vapaa pääsy.  Seura...

Petri Ala-Maunus: La-La Land Veturitallissa Salossa

Kuva
Kuvataiteilija Petri Ala-Maunuksen maalauksia on vuosien aikana tullut bongattua eri gallerioista ja näyttelyistä ja aina ne ovat pysäyttäneet vähän pidemmäksi aikaa sen työn ääreen. Nyt Salossa Veturitallin taidemuseossa on esillä taiteilijan näyttely La-La Land. Esillä on paitsi uusia töitä, myös vanhempia viimeisten kymmenen vuoden ajalta.   No Man´s land, 2013 (Aboa Vetus Ars Nova kokoelmat)   Ala-Maunus maalaa valtavia maisemamaalauksia pienellä pensselillä. Veturitallin näyttelyssäkin on esillä näitä suuria maalauksia, mm. History and Utopia of Landscape -nimisellä maalauksella on mittaa jopa 14 metriä. Sen tekemiseen taiteilijalta kului kahdeksan kuukautta.  History and Utopia of Landscape, 2018-2019. Teoksia pitää katsoa kaukaa, mutta mitä lähemmäksi menee, sitä enemmän niissä havaitsee näitä pienellä pensselillä vedettyjä yksityiskohtia. Vuorimaisemia, metsää, vesiputouksia, valoja ja varjoja. Harvoin ihmisiä.  Witerfell, 2018, Wihurin rahaston kokoelma, Ro...

Punkaharjun asemilla taidetta ja keramiikkaa

Kuva
Yhdellä kesän roadtripeistä ajelimme myös Punkaharjulla. Kaunis maisema ja toki paljon erilaista nähtävää, mutta me pysähdyimme tällä kerralla vain parilla asemalla. Molemmat olivatkin aika hienoja kokemuksia ja suositeltavia poikkeamispaikkoja. Aseman Taidelaituri on todellinen taidetalo pihoineen ja ympäristöineen, joka sijaitsee siis Luston asemalla. Asema on entinen Punkaharjun asema, joka on koristeellinen, Bruno Granholmin vuonna 1908 suunnittelema puurakennus. Ympäristössä on säilynyt myös vanha huvimaja sekä lehmuskuja. Nykyisten omistajien aikana piha-alueelle on rakennettu myös mm. Lotta-kahvikioski ja tsasouna.  Junat pysähtyvät tälle seisakkeelle vieläkin, mutta VR:n asemana rakennus on ollut viimeksi 1970-luvulla., tosin senkin jälkeen siellä vielä myytiin junalippuja.  Vuonna 2016 aseman ostivat kesäpaikakseen yrittäjäpariskunta Mikko Ranta-Huitti ja Hannu Huitti. He ovat avanneet asemarakennuksen uskomattomine taidekokoelmineen ja näyttelyineen kaikille vi...

Naivisteja ja vähän hautausmaatakin Iittalassa

Kuva
Aika pitkään suhtauduin erilaisiin kesäisiin taidekeskuksiin tai -näyttelyihin vähän epäilevästi. Museot kun ovat sentään museoita. Mutta vanhemmiten sitä on tullut ihastuttua vaikka Taidekeskus Salmelaan, vierailtua vaikka Haihatuksessa ja nyt viimeisenä tuttavuutena naivistit Iittalassa -näyttelyssä. Siellä kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tämän kesän yksi matkoista kulki Kalvolan ja Iittalan kautta, joten helteestä piittaamatta vierailimme myös naivistitaiteen vuotuisessa näyttelyssä. Maija Kanerva, Ruuhkaa rullakioskilla, linopiirros. Helsinkiläinen Heinäsen pariskunta alkoi jo 1960-luvulla kerätä naivistista taidetta. Monien muualla pidettyjen näyttelyiden jälkeen he päättivät perustaa oman naivistisen kesänäyttelyn Iittalaan vuonna 1989. Iittala valikoitu paikaksi osittain sen takia, että lasitehtaan yhteydessä olevaan matkailuryppääseen olivat matkailijat jo tottuneet pysähtymään. He hankkivat käytöstä poistetun, vuonna 1924 rakennetun koulurakennuksen Lasimäen vierestä. N...