Tekstit

Näytetään tunnisteella Ieper merkityt tekstit.

Vielä hetki ensimmäistä maailmansotaa - In Flanders Fields -museo ja Menin Gate

Kuva
Nyt tulee ensin paljastus. En tunne sotahistoriaa, en ole katsonut sotaelokuvia enkä lukenut sotakirjoja. Muu historia on aina kiinnostanut paljon enemmän. Meillä asuu kuitenkin perheessä nuori mies, joka on aina katsonut paljon elokuvia, ollut kiinnostunut historiasta - myös sotahistoriasta, ainakin "kulttuurihistoriallisesti". Siksi siis matkakohteeksi valikoitui myös Ypres ja In Flanders Fields -museo. Toki ihmiskohtalot kiinnostavat minuakin ja esimerkiksi hautausmaakäynnit olivat kyllä minun ideani. Voin kuvitella, että alan harrastajat viettävät tässä museokaupassa pitkään. Mutta ehkä juuri siksi tämä kaupunki ja museo tekivät vaikutuksen. Nyt kävi nimittäin niin, että ensimmäisen maailmansodan vaiheet jo unohtanut äiti jaksoikin olla lähes yhtä kiinnostunut kuin juniori. Jaksoi tutustua elokuviin, valokuviin ja selvityksiin, kuka hyökkäsi milloinkin ja miten Ypresin kaupunki kaikesta selvisi. Museo oli hieno. Lipunmyynnistä sai audio-opaslaitteen ja rannekk...

Punaisia unikkoja valkoisten marmorien joukossa – Tyne Cotin hautausmaa Ypresissä

Kuva
Ypresin (Ieper) kaupunki Belgian Flanderissa koki ensimmäisessä maailmansodassa yhdet länsirintaman tuhoisimmat taistelut. Kaikkiaan ensimmäisen maailmansodan aikana tämän kaupungin ympäristössä taisteltiin viisi mittavaa ja tuhoisaa taistelua, kaikki ainoastaan noin kymmenen kilometrin tähden. Ensimmäinen taistelu, joka tunnetaan myös Flanderin taisteluna sodittiin syksyllä 1914. Kuukauden ajan kestäneissä taisteluissa kaatui 250.000 sotilasta, niin brittejä, ranskalaisia, belgialaisia kuin saksalaisiakin. Varsinkin Saksa lähetti tähän taisteluun suuria määriä kokemattomia nuorukaisia. Kun taistelut olivat päättyneet marraskuun 22. vuonna 1914 oli näky lohduton. Seuraavana keväänä, 1915 nämä mutaiset taistelukentät olivat muuttuneet punaisena kukkiviksi unikkopelloiksi.   Toukokuussa 1915 kentillä taisteltiin jälleen. Liittoutuneiden puolella lääkintämiehenä taistellut kanadalainen John McCrae vaikuttui unikkopelloista ja kun hän saattoi ystävänsä kenttähautausmaal...