Tekstit

Näytetään tunnisteella Laitila merkityt tekstit.

Suunnitelma B varjosta valoon - Laitilassa

Kuva
Tässä naapurissa, Laitilassa on jo toistakymmentä vuotta vietetty Kustaa Hiekan kulttuuriviikkoa aina näin tammikuussa. Viikko on niin kaupungin kuin muidenkin toimijoiden yhdessä järjestämä kulttuuritapahtuma, johon on kuulunut näyttelyitä ja konsertteja ja kaikenlaisia muitakin kulttuuririentoja. Jo kolmena aikaisempana vuonna on viikkoon kuulunut myös valoja. Joka kerta olemme käyneet valot bongaamassa, niin nytkin. Tänä vuonna kun tapahtumakiellot estivät lähes kaiken muun järjestämisen. Kulttuuriviikon teema "suunnitelma B varjosta valoon" kuvastaa niin hyvin tunnelmaa, joka niin kulttuurin tekijöillä kuin kokijoillakin on pari vuotta ollut. Sitä suunnitelma B:tä on tarvittu useamman kerran. Ja pakko se on kuitenkin uskoa, että jossain vaiheessa valo alkaa pilkistää. Laitilan keskustan alueella on valaistu kaikkiaan 14 kohdetta kaikkien kaupunkilaisten ja myös meidän "kulttuurimatkailijoiden" iloksi.  Suurin osa valaistuista kohteista on saanut vihreän, violeti...

Linnavuoria Laitilassa

Kuva
  Tänä viikonloppuna on jälleen some täyttynyt erilaisista luontoretkikohdekuvista. Ja moni muukin kuin minä on jakanut kuvia joltain linnavuorelta. Suomen linnavuoret ovat muinaislinnoja, korkeita kallioita, joiden rinteillä on usein nähtävissä erilaisia valleja. Muinaislinnojen ajoitukset vaihtelevat kivikautisista keskiaikaisiin. Suomesta taidetaan tuntea satakunta linnavuorta ja täältä Varsinais-Suomestakin yli 40. Muinaislinnoja on Suomessa käytetty usein lähiseudun asukkaiden pakopaikkoina, puolustuslinnoina. Mutta joistakin on kyllä löytynyt merkkejä myös pysyvästä asutuksesta.   Laitilassa, täällä Vakka-Suomessa on kuusi linnavuorta, jotka kaikki sijaitsevat tavallaan pareittain. Seppälän kylässä on kaksi linnavuorta, Vaimaron kylässä myös ns. Matinmaan linnavuoret ja Pirttikylän ja Kusnin kylien alueella kaksi eli Hautvuori ja Kirkkelinna (tai Kirkelinna).   Me kiipeilimme viikonloppuna näillä viimeksi mainituilla kallioilla. Kirkkelinna ja H...

Talvilomataidetta Vakka-Suomessa

Kuva
Olen tässä viettänyt talvilomaviikkoa, johon ei jostain syystä kukaan ollut suunnitellut ohjelmaa. No, se johtuu siitä, ettei tuolla kuskilla sattunut lomaa juuri tähän viikkoon. Tänään oli kuitenkin pakko keksiä jotain katsottavaa. Kävin parissa taidenäyttelyssä Vakka-Suomessa ja esittelen ne nyt vielä teillekin, vaikka ovatkin enää tämän viikon esillä. Axel Haartman, omakuva. Laitilan kirjastossa on esillä pieni, 13 Axel Haartmanin maalausta esittelevä näyttely. Axel August Haartman oli turkulaisen modernismin edustaja, hän oli syntynyt vuonna 1877. Hän opiskeli taidetta Turun piirustuskoulun lisäksi mm. Helsingissä, Pariisissa, Kööpenhaminassa ja Münchenissä. Näyttely on koottu Naantalin kaupungin taidekokoelmasta. Axel Haartman asui vuodesta 1923 lähtien Naantalissa, jossa hän asui Erik Bryggmanin suunnittelemassa talossa, joka nykyään on Åbo Akademin säätiön omistama Casa Haartman-taiteilijakoti. Axel Haartman, Serkkuni, 1907 Axel Haartman, Nainen, Pariisi 190...