Kurpitsakaiverruksia
Monet matkabloggarit ja muutkin omaan somekuplaan kuuluvat ovat viime viikon aikana vierailleet Halikon kurpitsapuistossa. Rannikon puutarha on jo muutaman vuoden ajan järjestänyt kaikkien iloksi valtavan kurpitsapuiston tai -pellon, jossa vierailee kymmeniätuhansia kävijöitä. Tänäkään vuonna emme siellä käyneet. En ole koskaan (aikaisemmin) kaivertanut kurpitsalyhtyjä, enkä kyllä mitenkään viettänyt halloweeniakaan. Mitä nyt joskus, kun lapset vielä olivat lapsia, pukenut heitä johonkin koulun teemajuhlaan. Rihtinemen nokasta näkymä länteen. No, viime perjantaina kävimme ajelemassa naapurikunnan Pyhärannan rannikolla Rihtniemessä katsomassa sitä aavaa merta. Matkan varrella oli suoramyyntipiste, jossa kesäisin on myynnissä mm. marjoja ja uusia perunoita. Myyntikojun katolla loistivat kurpitsalyhdyt ja kas, herätepysähdys myyntikojulle ja auton takapenkille ilmestyi kaksi oranssia kurpitsaa. Täällä Uudessakaupungissa on jo joitakin vuosia vietetty marraskuun alussa kaupunkitapahtuma H