Pimee vintti täynnä tavaraa

Turun lähellä Paattisissa on liikenteenjakajassa mainoskyltti, joka lupaa, että "Pimee vintti - sisustajan unelma". Yleensä vierastan viimeiseen asti näitä "sisustusnavettoja". Minä kun en tarvitse ranskalaista romantiikkaa kotiini, enkä kyllä toisaalta sisustakaan. Mutta kannattaa sittenkin poiketa. Turusta Säkylään päin johtavan maantien varrella sijaitsee vanha tila, jonka rakennuksiin on sijoittunut vanhan tavaran kauppa nimeltään Pimee vintti. Ja paikan päällä huomaan, että mainoskyltissä kyllä lukikin, että vintage-sisustajan unelma.

Yrittäjä Marika Fagerholm siirsi pari vuotta sitten vanhan tavaran kauppansa Turun Lausteelta tähän nykyiseen paikkaansa. Tilan päärakennuksessa on vanhaa tavaraa kuten vanhassa talossa tuleekin olla, tuvasta saliin ja kamariin.
Pihalta löytyy monenlaista puutarhakalustetta ja suurin osa myynnissä olevista tavaroista löytyy ei pimeestä vintistä vaan suulista tai mikä ulkorakennus se nyt mahtoikaan olla. Tavara on ihan kiinnostavaa, pääasiassa näytti olevan 1940-80 -lukujen esinettä. Mattoja, tekstiilejä, huonekaluja, kodintarviketta jne. Oikeastaan mitä tahansa. Tavarat ovat siististi ja mikä mukavinta, niistä löytyy myös siistit hintalaput.

Kesällä paikka on avoinna joka päivä ja nyt syksyn tullen Pimee vintti on avoinna perjantaista sunnuntaihin. Ihan on ajelun arvoinen kohde!

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogit.fi-palvelussa tai Blogipolussa ja pysyt ajan tasalla, missä milloinkin liikutaan.









Kommentit

  1. Tuostahan tulee usein ajettua ohi.. Aina vain kiire. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin varmaan tuleekin. Moision läpi mekin ajoimme ensimmäistä kertaa tuolla reissulla. Poiketkaapas ensi kerralla!

      Poista
  2. Nyt on ihan pakko käydä tuolla, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on taas yksi sellainen paikka, jolle sydän sykkii. Koskaan en ole aiemmin kuullutkaan, mutta hyvältä näyttää. Tuolta saisi vinkkejä myös sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä ihan kauniisti laitettu. Tavarat kivasti esillä.

      Poista

Lähetä kommentti