Tarinoiden paikkoja – paikkojen tarinoita

Monenlaisissa paikoissa on tullut käytyä. Useinkin miettii sitä, mikä tekee mistäkin paikasta merkittävän tai tunnetun. Tai miksi itse haluaa käydä katsomassa jotain paikkaa. Usein paikkaan liittyy jokin tapahtuma tai henkilö. Aina ei suinkaan ole tietoa, ovatko ne tarinat olleet lainkaan tosia. Toisaalta ei sillä niin väliä. Yhtä arvokkaita ja ehkä vielä mielenkiintoisempia ovat paikat, joihin liittyy tarinoita ja uskomuksia.  Tarinat ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle. Tällaisia paikkoja kierrettiin eräänä heinäkuisena lauantaina Satakunnassa. 

R.W. Ekmanin 1800-luvun näkemys Lallin surmateosta (Wikimedia)

Piispa Henrik oli legendan mukaan keskiaikainen kirkonmies, joka olisi tullut Ruotsista Suomen puolelle levittämään kristinuskoa 1100-luvulla. Mukana olisi ollut Ruotsin kuningas Eerik. Tämän ristiretken jälkeen Eerikin kerrottiin palanneen Ruotsiin, mutta Henrik olisi jäänyt Suomeen levittämään kristinuskoa ja organisoimaan kirkon järjestystä.  Tunnetun legendan – tai surmavirren - mukaan (siitä taitaa olla kyllä useita versioita) Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän tietämättä. Lallin vaimo Kerttu väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta siitä korvausta, vaikka piispa oli tosiasiassa heittänyt rahat tilalle. Raivostunut Lalli lähti kirves kädessään piispan reen perään. Lalli surmasi Henrikin Köyliöjärven jäällä.
Henrik julistettiin Turun tuomiokirkon suojeluspyhimykseksi. On uskottu, että Henrik haudattiin kuolemansa jälkeen Nousiaisiin, josta hänen luunsa siirrettiin Turkuun kokonaan tai osittain vuonna 1300, kun uusi tuomiokirkko vihittiin käyttöön.

Soutamalla Kirkkokarille

Kirkkokari on Köyliönjärvessä sijaitseva pieni saari, jota on kutsuttu myös Pyhän Henrikin saareksi.  Saari sijaitsee järven pohjoispäässä itärannan tuntumassa. Mantereelle on matkaa noin 200 metriä. Perimätiedon mukaan siis Piispa Henrik surmattiin Köyliönjärven jäällä Kirkkokarin läheisyydessä. 1300-luvulla saarelle rakennettiin Henrikin muistokappeli, joka oli perimätiedon mukaan Köyliön ensimmäinen kirkko. 1900-luvun alussa saaressa tehtiin arkeologisia tutkimuksia ja sieltä löydettiin noin 11 metriä pitkä ja 7 metriä leveä kivinen perustus. Löydettiin myös rahoja, helmiä, hopeasormus, tinaesineitä sekä ikkunalasia ja lyijystä valmistettuja ikkunoiden puitteita. Vanhimmat löydetyt rahat olivat 1300-luvun jälkipuoliskolta. Kirkkokari on ainoa roomalaiskatolisten pyhiinvaelluspaikka Pohjoismaissa. Suomen katolinen kirkko järjestää vuosittain Turusta alkavan pyhiinvaelluksen, joka päättyy Kirkkokarilla järjestettävään messuun.

Kirkkokarille on opaste Köyliön Yttiläntieltä. Rannassa on pieni soutuvene, jota voi lainata ja soutaa sen parinsadan metrin matka pienelle saarelle.  No mehän teimme sen, kun rantaan asti olimme tulleet. Perustusten lisäksi saareen on 1950-luvulla pystytetty kristinuskon Suomeen saapumisen muistokivi ja  1990-luvulla pystytetty Pyhän Henrikin alttari.

Lallin asumus

Sitten matka jatkui kohti Kokemäkeä. Tien varrella oli kyltti Lallin asumus. Sinne! Pari kilometriä pikkutietä ja siinä oli kivi, jossa oli laatta. Kansanperinteeseen liittyi tämäkin paikka. Tarinoiden mukaan juuri tässä olisi ollut Lallin pakopaikka sen jälkeen, kun hän oli surmannut Henrikin.  Myös Harjavallassa on vastaava kivi, jossa myös väitetään sen pakopaikan olleen. Sitä paikkaa kutsutaan Lallin itkukiveksi. Siellä emme käyneet.

Pyhän Henrikin saarnahuone Kokemäellä

Seuraava tarinan paikka olikin sitten Kokemäenjoen rannalla. Pienen puistikon (arkkitehti Chiewitzin suunnitteleman) laidalla on punatiilinen uusgoottilainen kappelirakennus. Sinne pääsee myös sisälle. Sisällä on Pyhän Henrikin saarnahuone. Outo vaikutelma, sisällä on siis keskiaikainen hirsikehikko. Perimätiedon mukaan Piispa Henrik olisi viettänyt täällä viimeisen yönsä ennen Lallin surmaa. Puusta tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhimmat hirret ovat 1470-luvulta. Mutta epäillään, että rakennelmaa olisi jo silloin sitten uusittu ja kunnostettu. Joka tapauksessa rakennusta pidetään yhtenä Suomen vanhimpana puurakennuksena.

Itse hirsirakennus on noin 4 x 4 metrin kokoinen ja pari metriä korkea katoton hirsikehikko. Seinissä on paljon kaiverrettuja ja lyijykynällä kirjoitettuja kävijöiden nimikirjoituksia vuosien varrelta – etenkin 1700-1800 –luvuilta. Vanhimmat kirjalliset tiedot Henrikin kappelista ovat 1600-luvulta.

Suomen Senaatti päätti  1839 suojella piispa Henrikin saarnahuoneen kansallisena muistomerkkinä. Tilan silloinen omistaja lahjoitti tarvittavan maa-alueen. Saarnahuoneen ympärille päätettiin rakentaa kivinen suojarakennus, joka rahoitettaisiin vapaaehtoisilla lahjoituksilla ja kirkkojen kolehtituloilla. Tuomiokapituli palkkasi Turun kaupunginarkkitehti Pehr Johan Gylichin suunnittelemaan suojarakennuksen eli Pyhän Henrikin kappelin. Kappeli vihittiin käyttöön ”Kesä-Heikkinä” 18. kesäkuuta 1857, jolloin ajateltiin kuluneen tasan 700 vuotta kristinuskon tulosta Suomeen.

Alakuva kappelista ei ole vino, vaan kappeli on kallistunut kohti Kokemäenjokea noin yli 25 cm. Kappeli on avoinna yleisölle heinäkuussa ja oppaan mukaan on ”Kokemäen suosituin museo” noin kahdellasadalla kävijällä.

Kokemäkeläiset ainakin pitävät kappelia museona - museohaaste 33/100
Kirkkohaaste - kyllä kai Kirkkokarin saarnahuoneesta saa pisteen 18/2013