Kullantekijän uuni, muovikukkia, upea vanha rakennus - vierailu Mäntsälän Alikartanossa

Mäntsälässä sijaitsee Museoviraston hallinnassa oleva Frugårdin eli Alikartanon museo. Hiljaista oli tässäkin museossa heinäkuisena lauantaina. Paikka oli itsessään todella hieno. Kartanon säterikattoinen päärakennus on erityisen vaikuttava. Sen keskellä on sali, joka on tavallaan kaksikerroksinen, vain ylhäältä parvelta tulee valoa alas saliin. Ylös lehtereille pääsee myös katsomaan.
Päärakennus on valmistunut vuonna 1805 - yli kaksisataa vuotta sitten siis. Minun on aina tehnyt mieli vierailla Alikartanossa, koska muistin, että Uudenkaupungin oma kullantekijä August Nordenskiöld liittyi jotenkin tähän kartanoon. Tila olikin 1700-luvulta 1900-luvun alkuun asti Nordenskiöld-suvun omistuksessa. Suvun edustajat ovat olleet monessa mukana ja kartanossa onkin erilaisia muistoja ja jälkiä näistä toimista. Löytyy kaivosoppia, kasvitiedettä, alkemiaa ja kartografiaa. Tunnetuin suvun edustaja lienee Koillisväylän löytäjä Adolf Erik, jonka lapsuudenkotina kartano on ollut.
August Nordenskiöld, jolla siis oli 1780-luvulla alkemistipaja Uudessakaupungissa, piti myös Alikartanossa kultalaboratoriota. Tämän jäänteenä on kartanon eräässä huoneessa alkemistiuunin rautainen kuori. Uuneja oli ollut Alikartanossa kaksi, joista toinen oli 1880-luvulla lahjoitettu Tukholmaan. Toinen on onneksi jätetty Mäntsälään. 
Kirjailija Antti Tuurilta ilmestyy syksyllä romaani juuri tästä Augustin alkemistiurasta (Alkemistit / Otava). Odotan innolla sen ilmestymistä, sillä ajatus viisasten kiven etsimisestä 1700-luvulla on jotenkin niin kiehtova.
Museoviraston välinpitämättömyys - tai "rahapula" on Alikartanossa jotenkin aistittavissa. Olihan tämäkin yksi kohua herättäneen sulkemispäätöksen museoista. Nyt se kuitenkin oli avoinna. Yhden huoneen esineet oli siirretty Kansallismuseon näyttelyyn - se oli siis nyt tyhjä. Museoviraston hallinnoimissa kokoelmissa ei siis ollut mitään, jota olisi tuotu Alikartanoon tilalle. Tai jos Suomen johtava museoviranomainen laittaa 1800-luvun alussa rakennetun kartanomuseon tiloihin muovisia viherkasveja tai muoviruusuja ja pelargonioita, mitä voi odottaa meiltä muilta?

Museohaasteen 28. kohde - 28/100.

Kommentit