Lähes täydellinen loman aloituspäivä

Loma on hyvä aloittaa perjantaina. Ja kokemus on myös opettanut sen, että heti olisi hyvä lähteä jonnekin. Meidän mökki kun on tämä talo ja paatti on toi auto tai autolla ajelu, niin ratkaisuksi tuli lähteä ajelulle.
No, tiedossa oli kyllä määränpää - Kangasalan Restaurantapäivät. Siellä on käyty usein, jo ennen jälkikasvua. Kahdestaan nytkin lähdettiin ajelemaan. Perinteisesti aamukahvit tällä romutoriajelulla juodaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkon viereisellä rantakalliolla. Viimeistään siinä aamuyhdeksältä  istuskellessa, parin tunnin ajon jälkeen, mieli siirtyy kesälomatunnelmaan.
Kangasalan Restaurantapäivien romutori on yksi mukavimmista romutoreista, joissa olen käynyt. Ja kuten todettua, olen kyllä monessa paikassa käynyt. Ostoksia ei enää viime vuosina ole tehty. Tavaraa alkaa olla jo ihan tarpeeksi.
 
 
Mutta eihän rompetorilta nyt tyhjin käsin koskaan lähdetä. Jos hinta on sopiva ja jos myyjä on mukava, tulee sitä sitten jotain tarpeellista tai ainakin tarpeetonta hankittua. Niin nytkin. No, liikennemerkit pääsivät heti kohta käyttöön kotipihalla.

Viisi tuntia jaksettiin kävellä Pikkolan koulun rompetorialueella. Myyjiä Restaurantapäivillä oli satoja, paikkanumeroita ainakin oli yli 600.

Kotimatkaa varten koitettiin etsiä ennen ajelemattomia teitä. Vaikeaahan se on. Nyt löytyi tie, jota emme aiemmin ole kotiin tulleet. Urjalasta Punkalaitumelle ja sieltä joenvartta kohti Huittista.
 
Matkan varrella oli vanha Urjalan kirkon paikka kivisakasteineen sekä Yli-Kirran talonpoikaisumuseon alue. Molemmissa pysähdyttiin.
Pysähtyä piti muutenkin, sillä toisella puolella aurinko laski keskiyön aikoihin ja toisella täysikuu nousi taivaalle. Hieno kesäyö!

Kommentit

  1. No samoista paikoista tosiaan ollaan otettu kuvia. Otin kans tosta äijälaumasta aidanvieressä, mut en laittanu blogiin. Rakastan tota viimistä kuvvaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä nykyään tykkään jo enemmän tarkkailla ihmisiä kuin tavaroita. Tosin, mukavia ovat nekin. Tuossa myytiin "SOTA AIKAISTA TAVARAA". Kyltistä jäi kua ottamatta. Viimeinen kuva on kyllä hieno, vaikkakin vain pieni häivähdys siitä, mikä se tunnelma oikeasti oli. Mä olen nyt hurahtanut uuden kamerani panoraama-toimintoon.

      Poista
  2. Viime kesänä kierreltiin tuollaisissa tapahtumista...tänä kesänä ei olla käyty missään...maalattu vaan taloa..:)

    VastaaPoista
  3. Mukavannäköistä kesäpuuhaa. Aiemmin en ole tuollaista "kaupallinen valokuvaus kielletty" kylttiä nähnytkään. Ja kyllä rompetoreilla on kiva kierrellä vaikkei mitään ostaisikaan. Tänään kuulin sivukorvalla kirpparilla ollessani, kun nainen ohjeisti miestään: "Mitään ylimääräistä et sitten osta. Et osta elektroniikkaa tai työkaluja, niitä meillä jo on ihan tarpeeksi. Ymmärrätkö?" Mies hiljaa: "Joo". :D Yleensä tuon keskustelun kuulee toisinpäin, mieheltä naiselle ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua tuo kyltti nauratti, melkeinpä vihastutti. Niitä oli nimittäin tuolla ulkomuseoalueella varmaan kymmenen. No, en tunne taustoja, mutten nyt kyllä keksinyt syytä, miten joku saisi isot rahat tuolla kuvatessaan. Kyllä noista miehistä pitää pitää huolta, romutoreilla on vaikka mitä mielenkiintoista.

      Poista

Lähetä kommentti