Nizzan linnakukkula ja hautausmaa

Nizzan keskustassa, vanhan kaupungin ja sataman välissä on mitä hienoin näköalakukkula, Colline du Chateau, jolle pääsee kipuamaan useampaakin reittiä. Kipuamisessa kannattaa varautua portaisiin ja ylämäkeen, tosin kaupungin turistijunallakin kukkulalle pääsee. Kesäaikana vanhan kaupungin kohdalta päässee kukkulalle myös hissillä. Kukkulalla sijaitsi aikanaan, noin tuhat vuotta sitten rakennettu kaupungin puolustuslinna. Kuningas Ludvig XIV määräsi linnan hävitettäväksi 1700-luvun alussa, jäljellä on enää vain raunioita.

Kukkulalle kavutessa löytää paljon ideoita omiin mosaiikkitöihin :-)

 

Kukkulalla on eri puolilla ja eri tasoissa näköalatasanteita, joilla jokaisella pitää kyllä pysähtyä katsomaan maisemia. Ja todellakin kannattaa pysähtyä ja käydä kurkkimassa myös eri suunnille. Täältä on paras näkymä niin satama-alueelle kuin siihen rantabulevardille ja vanhaan kaupunkiinkin. Kukkulalla on myös penkkejä, puistoalue, kioskeja ja baareja sekä melko suuri lasten leikkipuistoalue.Tänne kannattaa suunnitella se matkan piknik.

Kukkulalta löytyy myös suuri vesiputous.

Nizzan hautausmaa ja Mersun nimeäjän hauta

 

Vanhan linnan paikalle perustettiin 1780-luvulla Nizzan hautausmaa. Sitä ei todellakaan kannata jättää väliin, jos kukkulalle kipuaa. Sieltä on ensinnäkin hienot näkymät kohti pohjoista, Cimiezin kukkulaa kohti. Mutta hienointa on tämän hautausmaan oma tunnelma. Toinen toistaan näyttävämmät hautamuistomerkit hohtavat valkoisena auringonpaisteessa, koristeinaan usein keraamiset kukkalaitteet ja kiviveistokset. Vanhimmat säilyneet hautakivet ovat 1800-luvun alkupuolelta.




Kun kipuaa hautausmaan kaikkein korkeimmalle tasolle, löytyy sieltä eräs autohistoriaan liittyvä hautamuistomerkki. Kyseessä on rikkaan liikemiehen, Itävalta-Unkarin konsulin Emil Jellinekin hautamuistomerkki. 

Tämä mies oli automerkki Daimlerin asiakas ja hän järjesti tällä seudulla autokilpailuja. Vuonna 1900 järjestetyssä rallissa Daimlerin tallissa ajanut autokuski sai surmansa. Emil Jellinek vaati autovalmistajaa parantamaan turvallisuutta ja sitoutui osallistumaan kustannuksiin sillä ehdolla, että tämä uusi turvallinen auto nimettäisiin hänen silloin 11-vuotiaan tyttärensä lempinimellä Mercedes. Hän ryhtyi itsekin käyttämään tätä nimeä ja muutti siis sukunimensä muotoon Jellinek-Mercedes todeten jossain yhteydessä: Tämä on luultavasti ensimmäinen kerta, kun isä ottaa itselleen tyttärensä nimen.


 Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Onpa upea haustausmaa. Myös näkymät näyttävät hienoilta. Minusta Suomenkin haustausmaat ovat sinällään hienoja kohteita, mutta kyllä nämä katolisten maiden hautausmaat ovat vielä upeampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautausmaat ovat aina kiinnostavia, myös kotimaassa.

      Poista
  2. Onpa ihania ja aurinkoisia kuvia ja kauniita paikkoja. Olen usein ihmetellyt, miksi Etelä-Euroopassa käytetään haudoilla keinokukkia. Mutta tiedänkin jo vastauksen näitä kuvia katsottuani. Aina ei ole maaplänttiä, mihin kukat istuttaa, ja leikkokukille tuolla on aivan liian kuuma. Hautausmaat ja hautaustavat ovat kyllä monella tapaa avain kuhunkin kulttuuriin.
    https://kukkajahautaustoimisto.fi/hautauspalvelut/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti