Autolla Tukholman saaristoteillä

 
Aina laivalla Tukholmaan mennessä on tullut katseltua niitä saariston rantoja ja kauniita huviloita. Monessa kohdin näyttää menevän losseja ja pieniä vierasvenesatamia näkyy siellä täällä rannoilla. Usein on ollut mielessä lähteä ajelemaan noille seuduille, mutta aina sitten on ollut suunta joko Tukholman ulkopuolelle tai sitten ei ole malttanut lähteä kaupungista pois. Kesäajelumme aikana vietimme yhden päivän kiertäen pienen lenkin Tukholman saaristossa. Vinkiksi teillekin.
 
Kiersimme yhden saaristokierroksen vastapäivään. Ensimmäinen kohteemme oli Gustavsberg, jonne pääsee helposti Tukholman eteläpuolelta kulkevaa tietä 222 suoraan kohti itää. Gustavsbergin suosituin matkailukohde lienee Artipelag-taidehalli. Yllätys yllätys, me emme tällä kertaa siellä käyneet.

Poikkesimme sen sijaan Gustavsbergin keskustaan, joka sijaitsee siis meren rannalla. Tänne tehdään myös vesibussi- tai höyrylaivaretkiä myös Tukholmasta. Paikka on tunnettu posliinitehtaastaan, joka aloitti toimintansa jo 1820-luvulla. Täällä poikkesimme posliinitehtaan museoon, joka esittelikin laajasti tehtaan tuotantoa.
 
Itse asiassa museon kohdalle perustettiin jo 1600-luvulla ensimmäinen keramiikkatehdas, tiilitehdas.  1800-luvulla Gustavsbergin posliinitehdas erikoistui nimenomaan astioihin ja koriste-esineisiin. Myöhemmin toiminta laajeni kylpyammeisiin ja muihin wc-posliineihin. Vuonna 1994 Gustavsberg myytiin hollantilaisyritykselle. 2000-luvun alussa yritys siirtyi Villery & Bochille.
 
Gustavsbergistä jatkoimme ns. saaristotietä (274) Värmdön kunnan alueella kohti kahden lossin takana olevaa Vaxholmia. Matkalla kävimme huoltamassa itsemme aika hulppeassa paikallisessa "absissa". Oli minikolfia, poniratsastusta, lihapullia, peräkonttikirppistä ja vaikka mitä. Varsin tyylikkääseen tyyliin. 
 

Kesäisestä perjantai-iltapäivästä huolimatta kummallekaan lossille ei tarvinnut jonottaa ja saavuimme tukholmalaisten Hankoon, Vaxholmiin. Paikka oli täynnä turisteja! Mutta ihan mukavaa oli seurata vierasvenesataman ja rantakadun vilinää. Kiertelimme vähän putiikeissa ja istuimme kahviloissa.

Vaxholmin tunnetuin nähtävyys lienee Vaxholmin linnoitus, joka sijaitsee pienen lossimatkan päässä. Nykyinen linnoitus on 1800-luvulta ja siellä sijaitsee linnoitusmuseo (jossa emme nyt käyneet).
Matkalla takaisin Tukholmaan poikkesimme vielä kiertämään Bogesundin linnan ympäri. Myöhemmin huomasin, että tämän linna näkyy myös Ruotsinlaivalle, kun oikeassa kohdassa osaa katsoa. Linnan rakennutti Pietari Brahe jo 1600-luvun puolivälissä. Nykyisen ulkomuotonsa linna on kuitenkin saanut vasta parisataa vuotta myöhemmin. 1940-luvulta lähtien linna on ollut valtion omistuksessa ja se on toiminut mm. alkoholistiparantolana.

Kaunis päiväajelureitti Tukholman lähialueille.

Seuraile blogia myös Facebookissa.

Kommentit