Kukkia tauluissa - muttei kuitenkaan "kukkatauluissa"

 
Islannin noustua maailmanmaineeseen huikealla jalkapallomenestyksellä ja siihen liittyneellä fani-ilmiöllä, kertoi Porin taidemuseo tiedotteessaan, että heillä Islanti-huumaa oli nautittu jo koko kevään ajan. Museossa kun on helmikuusta lähtien ollut esillä islantilaisen Eggert Péturssonin näyttely Floora. Näyttely, joka on saanut niin kriitikoiden kuin yleisönkin kiitokset.
Viime lauantain perinteisellä kotikaupungin torireissulla saimme vahvan suosituksen käydä näyttelyssä, joten päätimme sitten tehdä ilta-ajelun Poriin. Mukavaa, että museokin on avoinna iltakuuteen saakka.

Sisälle näyttelytilaan astuessa ei ensin oikein tiennyt, mitä oli edessä. Myönnän siis, etten ollut tutkinut etukäteen juurikaan näyttelystä tai taiteilijasta kirjoitettuja kuvauksia tai arvosteluja. Ei ihme, että pidin näyttelystä. Maalauksista löytyi nimittäin heti jokin yhteys niin Reidar Särestöniemeen kuin Vincent van Goghiinkin. Värikylläisiä pintoja, jotka lähempää tutkittaessa olivatkin osin pikkutarkastikin maalattuja kukkia tai muita kasveja. Värimaailma henkii pohjoisen luontoa. Lähes kaikki maalaukset esittivät islantilaista luontoa, kasveja, kukkia ja lehtiä pieninä tai isompina pintoina. Jostakin maalauksesta olisi löytänyt jopa 70 eri kasvilajia, taiteilijan lapsuuden haave kun oli ollut kasvitieteilijän ammatti.



Eggert Pétursson (s. 1956) asuu ja työskentelee Reykjavikissa. Porin taidemuseon näyttely esittelee taiteilijan tuotantoa 1990-luvun alusta lähtien. Mukana on useita maalauksia, joita ei ole ennen ollut esillä näyttelyissä. Huomiota herätti se, että juuri yhdelläkään teoksista ei ollut nimeä.



 
Näyttely on toteutettu yleisöystävällisesti, selkeäsanaiset opastetekstit voi kuunnella siellä täällä olevista audiopisteistä ja esillä olevat kirjoitetut tekstit ovat ikänäköisellekin riittävät suurella kirjoitetut. Jos pidät van Goghista tai Särestöniemestä, voisit tykätä myös Péturssonista. Taiteilija on kukkatauluillaan osoittanut, että myös ne voivat olla nykytaidetta.


Seuraa blogia myös Facebookissa, niin tiedät, missä mennään.

Kommentit