Ensimmäistä kertaa Taidekeskus Salmelassa

Kaikkihan sen tietävät. Naistenlehdistä, Kymppiuutisten kesäjutuista ja ties mistä. Kaukana suurkaupungeista, Mäntyharjulla sijaitsee Taidekeskus Salmela, jossa "pitää käydä". Niin, siis myönnän, että se mielikuva paikasta minulla oli. Mutta mikä ei, etten minäkin voisin mennä Salmelaan uudelleen ensi kesänä.

Salmela on itse asiassa erilaisten kesäisten tapahtumien keskus. Musiikkia harrastamattomana en muistanutkaan, että esim. Merikanto-laulukilpailu järjestetään Salmelassa. Siellä järjestetään myös muita konsertteja, luentoja, seminaareja ja tietenkin erilaisia kuvataidetapahtumia.
 

 
Alue koostuu useasta eri rakennuksesta, jotka kaikki ovat hienosti kunnostettuja ja ympäristö onkin yksi syy, miksi vähän negatiivinen ennakkokäsitykseni paikasta kariutuivat. Puistoalueella sijaitsee hienoja eri taiteilijoiden suunnittelemia huvimajoja, koristeellisia näyttelyrakennuksia, piharakennuksia, sauna, venevaja, uimahuone jne.
 
 

Salmelan päärakennuksessa on esillä mm. kuvanveistäjä Pekka Kauhasen ja taidemaalari Lauri Laineen töitä.

Pekka Kauhasen veistoksen takana Kristian Krokforsin maalauksia.

Omat suosikkini niin päärakennuksen näyttelystä kuin Näyttelyluokan nuorten taiteilijoiden näyttelystäkin taisivat olla seuraavat työt.
Maria Laine, Vapauttaen. Öljy kankaalle 2016.
Jenni Yppärilä, ABC, kolmiulotteinen maalaus, 2013. Näyttelyssä käyntimme jälkeen Yppärilä muuten palkittiin Taidekeskus Salmelan vuoden nuorena taiteilijana ja hänen töitään tulee olemaan esillä Salmelan ensi kesän näyttelyssä.
Anu Halmesmaan mdf-levyistä kootuista veistoksista pidin myös.
 



 Ehdottomia suosikkejani oli kuitenkin Noora Schroderuksen Setelisarja!     


Taidekeskus Salmelan kuvataidenäyttelyt ovat avoinna 14.8.2016 saakka päivittäin klo 11-18. Voisin jopa suositella.

Seuraa blogiani Facebookissa, niin tiedät, missä mennään.

Kommentit

  1. En ole (täälläkään) vielä koskaan käynyt. Mutta Lauri Laineen maalaukset vetivät katsetta puoleensa kuvassa, että piti käydä ihan googlaamassa lisää. Kauhasen teokset ovat tuttuja Kuopion torilta ja noita kolmiulotteisia maalauksia olisi hauska nähdä livenä, eri kulmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväon, etten ollut ainoa "ummikko" tässä asiassa :-)

      Poista
  2. Kiitos tästä. Lueskelen mielelläni suomalaisia postuaksia. Kun on tullut tuota Eurooppaa kierrettyä,ja vähän muuallakin käytyä, niin Suomi on alkanut kiinnostamaan aivan erityisellä tavalla.

    Ehdin jo kahden valokuvan nähtyäni ajattelemaan, ennen kuin sinä kirjoitit, että kauniit rakennukset kauniissa ympäristössä on mahtava yhdistelmä. Ja kaunista luontoahan Suomesta löytyy. Ilahduttaa myös se että Suomessakin on tajuttu vaalia vanhoja rakennuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna, mukava kuulla. Minä taas olen viime aikoina lukenut sinun Italian juttujasi, kun suunnitelmissa on jossain vaiheessa reissu sinne suntaan. Kyllä Suomestakin alkaa löytyä kauniisti kunnostettuja alueita. Vielä on kuitenkin matkaa esim. Ruotsiin.

      Poista
  3. Upea paikka ja upeaa taidetta.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti