Tintin seikkailuja - Hergé-museossa Belgiassa



Belgiaa ja Brysseliä pidetään sarjakuvan keskuksena. Ehkä tunnetuin belgialainen sarjakuvataiteilija on Tintin luoja Hergé – eli Georges Prosper Remi. Hieman pääkaupunki Brysselin eteläpuolella, Louvain-la-Neuven kaupungissa sijaitsee monen Tintti-fanin pyhiinvaelluskohde. Pienessä kaupungissa sijaitsee nimittäin Hergé-museo. Muuta ei kaupungista oikein voi sanoakaan. Tienviitat ohjasivat suoraan kaupungin keskustan alla olevaan parkkihalliin ja sieltä poistuttaessa oltiinkin jo kaupungin ulkopuolella. No, turistit tulevat kaupunkiin tämän Hergé-museon johdosta. 
Kauniin, vuonna 2009 avautuneen museorakennuksen on suunnitellut arkkitehti Christian de Portzamparc. Museotilat ovat kolmessa kerroksessa ja näyttely jakautuu kaikkiaan kahdeksaan saliin, joissa on esillä suuri määrä tietoa sarjakuvataiteilijan elämästä ja valtavasti hänen tuotoksiaan.
Museon näyttelyt on rakennettu kauniisti ja mielenkiintoisesti. Lipunmyynnistä olisi saanut mukaan audio-oppaan, mutta tietoa löytyi paljon myös teksteistä, myös englanniksi. 
 
Museossa saa valokuvata ainoastaan aulatiloissa. Asiasta on pidetty tiukkaan kiinni, enkä etukäteen löytänyt yhtään ainoaa sisäkuvaa esitteistä tai museon nettisivuiltakaan.
Näyttely esittelee kustantaja, sarjakuvapiirtäjä Hergén elämänvaiheet ja tuotannon. Esillä oli paljon sarjakuvien originaaleja, joista pidin ehkä juuri eniten. Hergé oli myös mainossuunnittelija ja näitä hänen mainoksiaan, julisteitaan ja muuta materiaalia esitellään myös.
Perheen juniori on meistä suurin Tintti-fani. Hänen mukaansa museo oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Museo kuulemma sai hänet vasta ymmärtämään, miten vanhoja nämä sarjakuvat ovatkaan – ensimmäinen Tintti sarjakuva-albumi, Tintti Neuvostojen maassa julkaistiin vuonna 1930.
 Museossa on luonnollisesti kauppa, josta olisi voinut hankkia paitsi niitä kalliita punaisia raketteja, myös postikortteja ja Tintti-kirjoja monella eri kielellä - myös suomeksi. Jos sarjakuvat ja Tintit ovat tuttuja, kannattaa museossa ehdottomasti vierailla.
Tämä ostos ei paljoa maksanut. Tintti-pahvinaamari löysi paikkansa meidän keittiön seinästä.

Kommentit

  1. Nauratti tuo kaupungin kuvaus: suoraan parkkihalliin ja sieltä ulos. :D Museo näyttää aulatiloineen ihan kivalta, mutta koska en ole koskaan lukenut ainuttakaan Tintti-sarjista, en tiedä saisinko museosta hirveästi irti. Tai mistä sitä tietää jos saisin valaistumisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oikeasti oli sellainen kaupunki. Ei ollut näkyvissä mitään vanhaa ja kun sieltä kaupungin alaisesta parkkihallista nousi ylös, oli se kaupunki siinä. Ulos hallista ajaessa ajettiin vielä Hergé-museon alta. Ei siitä siis jäänyt oikein mitään mielikuvaa.

      Poista

Lähetä kommentti