Puutalokaupunki Eksjö, pysähdyksen arvoinen Ruotsi-roadtripillä (16)
Ruotsissa on ihan mahdottoman paljon idyllisiä vanhoja puutalokaupunkeja, toinen toisensa perään. Mutta siellä on lisäksi ”The puutalokaupunkeja”, joista Eksjö on yksi.
Eksjö sijaitsee Smoolannissa, Vättern-järven eteläkärjessä sijaitsevasta Jönköpingin kaupungista noin tunnin ajomatkan päässä suoraan itään. Pieni, noin 10.000 asukkaan Eksjö on perustettu jo 1400-luvulla ja se on jo vuosisatoja ollut myös tärkeä varuskuntakaupunki. Mutta ainakin matkailijoiden kannalta Eksjö on tunnetuin siitä, että se on hyvin säilynyt ja etenkin hyvin säilytetty puutalokaupunki. Kaupunki tuhoutui pahoin vuonna 1856 riehuneessa tulipalossa, joten monet kaupungin vanhoista puutaloista on rakennettu sen jälkeen. Nykyisen Eksjön rakennuskannasta jopa lähes 70% on rakennettu ennen vuotta 1900 – aika ihanteellinen kaupunki siis!
Eksjö on yhdessä kahden muun ruotsalaisen puutalokaupungin kanssa saanut Eurooppa Nostra -palkinnon kulttuuriympäristön kunnioittavasta säilyttämisestä ja siitä ainutlaatuisesta tunnelmasta, joka pieneen puutalokaupunkiin liittyy. Kaksi muuta kaupunkia ovat Nora ja Hjo. Ensin mainitussa käytiin muutama vuosi sitten, Hjo olisi varmaan sitten seuraavan matkan kohteena.
Kaupungista löytyy toki myös nähtävyyksiä, kirkkoa ja museota, mutta meille tällä kertaa riittivät nämä hyvässä kunnossa olevat idylliset puutalot ja kaupungin kadut.
Ainoa asia, joka ihmetytti tässä puutalokaupungissa: missä olivat ruusut? Tämänkin matkan kymmenissä kaupungeissa ja kylissä talojen edustoilla ovat kukkineet niin salko- kuin tavallisetkin ruusut, täällä niitä ei ollut.
Edellisessä postauksessa liikuttiin Växjön seudulla. Seuraava postaus Linköpingistä.
Erittäin hieno puutalokaupunki, mielellään noita itsekin ihailisi. En olekaan Ruotisssa käynyt ainoassakaan puutalokaupungissa. Suomessa niihin tuli muutama vuosi sitten sijaan tutustuttua. Omaksi suosikeiksi taisivat nousta Naantali ja Rauma, vaikka kaikissa niissä oma viehäyksensä onkin.
VastaaPoistaRuotsissa näitä riittää ja toki meillä Suomessakin, itsekin kerran sellaisessa asun :-)
Poista