Nanna Susi ja Klaus Haapaniemi Lahden Malva-museossa

Klaus Haapaniemen Vaeltajat-näyttelystä.

Vuosi sitten Lahdessa avautunut visuaalisten taiteiden museo Malva on ensimmäisen vuoden aikana jo järjestänyt näyttelyitä, jotka ovat houkutelleet meidätkin jo toiselle visiitille Lahteen. Viime kesänä kirjoitin ensikokemuksistani tästä museota näin. 

Nyt Malvassa on esillä, vielä 2.4. saakka, Nanna Suden hieno näyttely: Taiteilijatar ja hullu rakkaus. Taiteilija on saanut tätä näyttelyä varten museon suuren näyttelysalin, jonne hän on luonut hienon kokonaisuuden. Suosittelen katsomaan ihan ensimmäiseksi näyttelyä varten tehdyn videon, jossa Nanna Susi kertoo siitä prosessista, kun hän teki tämän näyttelyn teoksia. Minua ainakin sen katsominen auttoi ymmärtämään ja myös ehkä arvostamaan näyttelyn töitä vielä enemmän.

Nanna Susi (s.1967) sai vuonna 2000 Vuoden nuori taiteilija -nimityksen ja on sen jälkeen luonut hienoa ja arvostettua, myös yleisön suosimaa uraa taiteilijana. Suurikokoisissa ja värikylläisissä, suurilla pensselinvedoilla maalatuissa töissä voi aistia taiteilijan molempien kotimaiden, Suomen ja Italian tunnelmat ja etenkin värit.

Taiteilija itse on kertonut, että tämä näyttely kertoo rakkaudesta maalaamiseen. Se kuvastaa hurjuutta, intohimoa, yksinäisyyttä ja elämää, jolla on monta suuntaa. Nanna Susi on yrittänyt kuvata näyttelyssä sitä, miltä maalaaminen hänestä tuntuu.

Klaus Haapaniemi, Vaeltajat-näyttely.

Syy, miksi Malvassa nyt poikkesimme, oli kuitenkin se, että esillä on myös muotoilija Klaus Haapaniemen (s. 1970) soolonäyttely. Haapaniemen suunnittelemat kuosit tekstiileissä tai satumaiset teemat astioissa ovat aina ihastuttaneet minua. Tämä näyttelykokonaisuus on esillä kesän yli, 3.9. saakka. 

Näyttely oli yllättävä, mutta hieno. Koko näyttelysali muodosti omasta mielestäni yhden kokonaisuuden, taideteoksen. Näyttelyn nimi on Vaeltajat. Näyttelysaliin on rakennettu vaeltajien leiri, jossa on mm. telttoja, joiden sisällä on ääntä, Haapaniemen luomia kuoseja sekä lasia, olkea ja kangasta yhdistäviä teoksia. Tämän näyttelyn selittäminen on mahdotonta, se pitää kuitenkin kokea vähän kaikilla aisteilla.


Lisätietoa näistä ja Malvan muistakin näyttelyistä löytyy Malvan sivuilta. 

Blogia kannattaa seurata myös Facebookissa.

 

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa kyllä kivalta. Ei olla vieläkään Malvaan ehditty, vaikka ihan vieressä sijaitseekin. Pitää nyt todellakin laittaa paikka mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä vierailla, muitakin näyttelyitä siellä näiden lisäksi

      Poista

Lähetä kommentti