Muuramen kirkko, melkein kuin Italiassa
Kävin viime viikolla katsomassa Virpi Suutarin ohjaaman Aino, Alvar ja Elissa Aallosta kertovan dokumenttielokuvan. Pidin elokuvasta valtavasti. Se oli todella kauniisti kuvattu ja toi paljon uutta tietoa Aaltojen henkilökohtaisesta elämästä. Nautin kaikista niistä vanhoista valokuvista, filmin pätkistä kuin myös nyt kuvatuista näkymistä. Yksi ensimmäisistä elokuvassa esitellyistä Alvar Aallon suunnittelukohteista oli Muuramen kirkko.
Muuramen kirkko sijaitsee lähellä Jyväskylää, missä Aallon ensimmäinen toimisto 1920-luvun alussa sijaitsi. Alvar ja Aino Aalto avioituivat vuonna 1924 ja lähtivät häämatkalle Italiaan. He vierailivat ainakin Veronassa, Firenzessä ja Venetsiassa. Tuon matkan vaikutukset näkyivät Aallon arkkitehtuurissa matkan jälkeen, erityisesti Muuramen vuonna 1929 valmistuneessa kirkossa.
Muuramen kirkko on Alvar Aallon 1920-luvun monista kirkkosuunnitelmista ainoa toteutunut. Omana aikanaan todella moderni kirkko edustaa pohjoismaista klassismia, Aallon aikaa ennen funkista. Kävimme kymmenisen vuotta sitten tutustumassa kirkkoon, joka ei silloin jotenkaan tehnyt vaikutusta. Ymmärsin toki sen merkityksen niin Aallon kuin suomalaisen kirkkoarkkitehtuurinkin historiassa. Vuonna 2016 kirkko kuitenkin restauroitiin ja samalla palautettiin mahdollisimman paljon Aallon alkuperäisten suunnitelmien mukaiseksi. Tänä kesänä kirkossa vieraillessa fiilis ja kokemus olikin aivan toinen.
Seuraa blogia myös Facebookissa.
Visiitti Muuramen kirkkoon on minun "must to see" -listalla mutta tänä kesänä en sinne saakka ehtinyt. Tuon Virpi Suutarin dokumentin Alvar ja Elisa Aallosta haluan ehdottomasti nähdä mutta leffateatteriin meno juuri nyt ei houkuta hirveästi. Täytyy ehkä odotella vielä. Aika jännä juttu sinäänsä etteivät muut Aallon kirkkoprojektit toteutuneet. Muuramen kirkko voisi olla suoraan Toscanasta. Tuo sisätilan sininen katto, jota reunustavat nuo punaiset alaslasketut osat on huikea. PIdän myös tanskalaisen Poul Henningsenin valaisimista, jotka ovat klassikkoja. William Lönnberg on maalannut alttaritaulun myös Kulosaaren kirkkoon vaikka pääasiassa hän olikin ekspressionisti, joka teki henkilö- ja muotokuvia.
VastaaPoistaTosiaan ne toteutumattomat suunnitelmat olivat 1920-lukua. Myöhemmin sitten toki toteutui joitakin.
Poista