Keski-Suomen vanhin kirkko Keuruulla

Keuruun vanha kirkko on Keski-Suomen vanhin säilynyt kirkko. Kirkko otettiin käyttöön vuonna 1758. Kirkkoon kannattaa ehdottomasti poiketa sisälle, sillä sen sisätilat ovat todella kauniit 1780-luvulla maalattuine seinä- ja kattomaalauksineen.
Keuruun punamullalla maalatun ja tervatun paanukattoisen puukirkon rakentajana toimi alahärmäläinen rakentajamestari Antti Hakola, rakennustyön tekivät keuruulaiset itse. Maalaukset teki kolme vuosikymmentä kirkon valmistumisen jälkeen turkulainen maalarimestari Johan Tilén. Kirkko jäi monen muun vanhan kirkon tavoin pois käytöstä uuden valmistuttua 1892. Uusi tiilikirkko sijaitsee maantien vastakkaisella puolella.
Keuruun vanha kirkko on erityinen etenkin juuri näiden maalausten johdosta. Kirkon sisäosien koristelu aloitettiin, kun vuonna 1776 valmistui kirkonrakentaja Matti Åkerblomin veistämä alttaritaululaite. Siihen tilattiin alttaritaulu turkulaiselta kirkkomaalari Johan Tiléniltä.

Saarnatuolin valmisti  kirkonrakentaja Matti Åkergren, Tilén koristeli myös sen. Tilénin tekemät vanhan kirkon maalaukset valmistuivat 1780-luvulla. Marmorointia, taivasta, enkeleitä ja paholaisia, ainakin näitä teemoja löysin maalauksista. Tilén on maalannut myös muita kirkkoja. Alttaritaluluja ja kirkkomaalauksia häneltä tunnetaan ainakin 12 kirkosta, mutta nämä Keuruun kirkon maalaukset ovat parhaiten säilyneitä.


Tähän maalaukseen liittyy kansantarina. Saatana on istumassa veneessä, hänen päässään on kaksi  pukinsarvea, hartioillaan kaksi siipeä. Kerrotaan, että kun maalari ryhtyi tätä kuvaa maalaamaan, tuli odottamattomia esteitä. Saatana näet itse kävi yöllä pyyhkimässä pois kaiken sen mitä mestari päivällä oli maalannut. Tämä uusiintui usean kerran. Sitten Tilén otti Raamatun, asetti sen telineeseen polviensa alle ja ryhtyi uudestaan työhön. Nyt kuva jäi kiinni seinään ja siinä se on myös pysynyt.
Keuruun kirkko on avoinna tänäkin kesänä, 9.8.2020 saakka päivittäin 11-16, kirkkoon on kolmen euron pääsymaksu.



Kommentit

Lähetä kommentti