Hienosti säilynyt Pershyttanin kaivosalue Norassa
Jos käytte joskus tuolla Norassa (josta siis edellisessä
postauksessa kirjoitin), niin poiketkaa ihmeessä myös noin viiden kilometrin
päässä sijaitsevalla Pershyttanin ruukkikylässä. Alue kertoo teollisuustarinaansa ajalta,
jolloin siellä toimi rautamalmikaivos ja masuuni, jossa rautamalmista
valmistettiin rautaa. Ja koska kaivosmiehet ja perheet tarvitsivat asuntoja ja palveluita, on alueella myös useita vanhoja huolella säilytettyjä rakennuksia.
Ruotsissa näitä kaivoksia riittää, mutta tästä sanottiin,
että ”on yksi Ruotsin parhaiten säilyneistä hiilimasuuneista ja kaivosalueista”. Alue on suojeltu ja esimerkiksi slagikiven kerääminen alueelta on kielletty.
Alueella sijaitsevassa pienessä museossakin olivat ovet avoinna. |
Kuona- eli slagikiveä. |
Pershyttanin masuunista peräisin olevia rautaharkkoja. |
Vanhimmat alueen kaivokset ovat jo 1300-luvulta. Nykyisen
rakennuskantansa kaivosalue on saanut 1800-luvun puolivälissä. Jonkinlaisessa
käytössä Pershyttanin kaivosalue masuuneineen on ollut aina 1900-luvun puoliväliin
saakka. Alue on nyt suojeltu arvokkaana kulttuurikohteena.
Vesivoimalassa pyöri valtavan suuri ratas, joka liikutti näytösluontoisesti voimalaitoksesta lähteviä voimansiirtovarsia (osaako joku selittää paremmin? Mutta siis jonkinlainen kymmeniä metrejä pitkä kampikoneisto). |
Varsinainen masuuni sijaitsee samalla paikalla kuin jo keskiajalla, nykyinen on valmistunut vuonna 1856. Masuunin kerrotaan olevan aivan siinä asussa sisältä, missä se oli viimeisen puhalluksen aikaan vuonna 1953. Me emme sisällä käyneet, mutta sinne järjestetään kyllä kesäaikana opastettuja kierroksia.
Kaivosalueesta löytyy lisätietoa tästä linkistä avautuvasta esitteestä. Meille tuli vähän sellainen olo, että tänne pitäisi tulla joskus uudelleen, jolloin voisi osallistua opastetulle kierrokselle. Tuota kuskia jäi ainakin vähän vaivaamaan se masuuni, jota nyt pääsi katselemaan vain ikkunan takaa.
Kaivosalueen palveluista vastaa nykyään Noran museorautatieyhdistys ja alueelle pääsee myös tiettyinä aikoina Norasta lähtevällä museojunalla.
Pershyttanin alueen karttaa. |
Muistathan, että blogia voi seurata myös Facebookista. Ja blogissa vuosien aikana kirjoitettujen paikkojen kartta löytyy täältä.
Kommentit
Lähetä kommentti