Euroopan korkeimmalla dyynillä


Ranskan kulttuuriajelulla kävimme bongaamassa myös erään mielenkiintoisen luontokohteen. Euroopan korkeimmat dyynit nimittäin osuivat lähes matkan varrelle. Olimme matkalla Bordeauxin kaupunkiin ja teimme ennen kaupunkia pienen koukkauksen Atlantin rannalle nähdäksemme tämän ihmeen.
 
Olihan se outoa, kun maantietä ajaessa yht´äkkiä puiden takaa tien vieressä alkoi nousta hiekkaseinää. Pilat-dyyni on myös selkeä matkailukohde, maksullinen parkkipaikka, pieni opastuskioski, vessat ja muutama matkamuistomyymälä, jäätelöbaari sekä ravintola siinä parkkialueen vieressä Paikka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä lounaaseen Bordeauxin kaupungista
Hiekkadyyni lienee tällä hetkellä reilusti yli sata metriä korkea. Tarkkaa mittaa ei ole oikein tiedossa, sillä tuuli kuljettaa hiekkaa koko ajan dyynillä. Dyynin leveys on noin 500 metriä ja pituutta sillä on lähes 3 km. Meille sattui tuolloin kovin tuulinen päivä, joten hiekkaa oli todella ilmassa!
Parkkipaikalta johtaa dyynille tie kohtaan, josta dyynin huipulle voi nousta rappuja pitkin. Toki hiekkaseinämää pitkinkin voi nousta tai laskea, mutta minun kunnolleni riittivät nuo portaatkin. Huipulla oli nyt kova tuuli, pehmeä hiekka otti myös veronsa. Minä tyydyin ihailemaan maisemia huppuni varjosta. Mies käveli jonkun matkaa huippua pitkin. Dyynin toisella puolella on siis meri ja rannat, toisella metsää. Paikka on kauniilla säällä mm. riippuliitäjien suosiossa.
Täytyy myöntää, että paikka oli kyllä vaikuttava. Jotenkin en olisi osannut sijoittaa tällaista kohdetta tähän kohtaa Euroopan karttaa. Onneksi lueskelin Biarritzissa erilaisia matkablogeja ja bongasin kohteen Anskun matkablogista.

 Seuraa blogia myös Facebookissa.          

Kommentit

  1. Hei ja tervehdys etelä-Saksasta!
    Aika lailla oltu ilmeisesti samoihin aikoihin dyyneillä? Me olimme tuolla 20.3.2018. :)
    Meillä oli ajatus tehdä pitempi kävelyretki tuolla, mutta tuuli oli aika kova ja varsinkin, kun laskeuduimme harjanteelta alas. Hiekka kasvoilla teki aivan kipeää.

    https://soleilblogi.blogspot.fi/2018/04/163-842018-kevatloma-1osa-luontoloman.html

    Soleil

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla teidänkin reissusta! Me olimme vähän myöhemmin, huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

      Poista
  2. Oho, onpa mielenkiintoinen kohde! En olisi itsekään tuollaisia hiekkadyynejä osannut odottaa löytäväni Euroopasta.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on melkoinen dyyni! Onneksi dyynille vie rapput muutoin voisi monella jäädä huippu tavoittavamatta. Sen verran tuollaisessa hiekassa puskeminen on melkoista! Pitää pistää paikka korvan taakse, jos tuohon suuntaan eksyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olisi jäänyt minulta varmaan kiipeämättä, jos ei portaita olisi ollut.

      Poista
  4. Tällaisesta en ollut tiennytkään - mutta klikkasin juttuun kun kävimme viikko sitten Hollannissa pyöräilemässä Pohjanmeren rannalle asti ja jännää tosiaan sielläkin, vaikkei mitenkään Euroopan korkeimmista dyyneistä ollutkaan kyse, että viimeiset kilometrit rannalle poljimme rannan suuntaisesti mutta siis tiukasti dyynien takana merta näkemättä. Vasta kun tulimme taukopaikalle, jossa tietysti oli muutama ravintola ja muitakin palveluita, oli dyyneissä sen verran (tehtyä?) rakoa, että pääsimme rannalle asti. Mielenkiintoisen erilaista Etelä-Suomen rantoihin verrattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Hollannin rannikon dyyneillä olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt. Mieleen jäi sieltäkin kova tuuli!

      Poista
  5. Olen tuolla suunnalla joskus käynyt rannalla ja pienempiä dyynejä nähnyt niin, että dyynin yli on kiivetty rannalle. Näin korkeasta en kuitenkaan ollut kuullut. Hauska esimerkki luonnon muovaamista ihmeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä korkeita. Toki pitkiä hienoja löytyy tuolta rannikolta aina Hollantiin tai Tanskaan saakkakin.

      Poista
  6. Vuosia sitten ajelimme Biarriz-Normandia väliä ja löysimme kyllä dyynejä, mutta nämä mahtavat dyynit jäivät todellla huomaamatta. Osaatko sanoa tarkemmin mistä nämä löytyvät? Tuolla olisi mahtava patikoida ja ihastella maisemia, paremmalla säällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tästä linkistä näet Google-kartan. https://goo.gl/maps/qREFvQXcqoK2

      Poista
  7. On kyllä ihan uskomattoman oloinen paikka! Tien vieressä noin vain, hiekkadyynit. Taas oppi jotain uutta. En ollut tästäkään aiemmin kuullut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti