Aaltojen ja kuohujen Biarritz

Jostain lapsuuden matkahaaveista on minulle jäänyt tarve nähdä joskus Biarritz luonnossa. Jokunen vuosi sitten kävimme Espanjan puolella niin San Sebastianissa kuin Bilbaossakin, mutta tämä Ranskan puolen baskirannikkokaupunki jäi katsastamatta. Koska ajelu nyt suuntautui näille main, halusin ehdottomasti poiketa kaupungissa.
En tiedä, mitä odotin. Ehkä Nizzan tapaista loistoa, ehkä San Sebastianin pintox-baareja? Hämmästyksekseni Biarritz olikin pieni rauhallinen rantakaupunki. Ainakin huhtikuun alussa. Käynti ei suinkaan kaduta, mutta kaupungin rauhallisuus ja hiljaisuus yllätti. Meillä oli jopa ongelmia löytää avoinna oleva ravintola illallista varten. No, ehdimme sitten paikalliseen Sparin minuuttia ennen sen sulkeutumista, jotta saatiin hotellin parvekkeella syötävää iltapalaa.
Mutta se meri ja rannat! Ne tekivät Biarritzista hienon paikan. Hotellimme (Florida, ei mikään luksuspaikka todellakaan) sijaitsi ihan keskeisellä paikalla Saint Eugenie-aukion ja rantakadulla sijaitsevan kirkon vieressä ja parvekkeelta näkyi merelle. Meren ja aaltojen pauhu kantautui hotellille asti.
Kävelimme kaupungin rantaviivaa ihaillen niitä aaltoja, jotka iskeytyivät kiviin tai hiekkarannalle.
 
Kävimme myös majakalla, josta oli kaunis näkymä keskustan rantaan, Casinon ja näyttävän Hotel de Palaicen edustalle. Illalla kuljimme rantaviivaa ihastelemassa hienoa auringonlaskua.

Kaupunki on todellinen surffaajien kaupunki. Rannalla oli nytkin aika paljon surffareita ja niitä seuraillessa aika kuluikin mukavasti. Totesimme kyllä moneen kertaan, että tämä ajankohta matkustaa on meillä mitä parhain. Meillä kun on tapana hermostua väen paljoudesta. Voi vain kuvitella, millaista kaupungissa elokuussa onkaan.
 
Kaupungissa kannatti ehdottomasti poiketa ja olla yötä, sen verran komea auringonlasku oli.

Yövyimme tosiaan keskeisellä paikalla olevassa Hotel Floridassa, jonka huone oli ihan hyvä, aamiaista emme tässä syöneet. Kaupungin keskustan alla on paljon parkkihallitilaa ja mekin saimme auton kätevästi aivan hotellin viereiseen parkkitaloon.

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit