Rosersbergin linna Sigtunassa



Keväinen viikonloppuajelumme Tukholman ja Sigtunan seudulla oli suunniteltu siten, että voisimme käydä katsomassa useampaakin seudun linna-aluetta. Ja niitä tuntui riittävän. Turusta Tukholmaan matkustettaessa sitä ollaan satamassa jo aamuvarhaisella. Linna-alueet ovat pääsääntöisesti avoinna ympäri vuorokauden, joten kohteet olivat sopivia myös tuohon aikaan liikkuville. Aikaisemmin olemme harrastaneet samaa huvia ja kiertäneet mm. Drottningholmin linnan puutarhassa aamuseitsemältä.

Nyt ensimmäiseksi kohteeksemme valikoitui Sigtunan kunnassa sijaitseva, Arlandan lentokentän läheisyydessä sijaitseva Rosersbergin linna. Linna sijaitsee Mälären-järven rannalla ja se on yksi Ruotsin monista kuninkaallisista linnoista.
Linnan rakennutti kreivi Gabriel Oxenstierna 1630-luvulla. 1700-luvulla linnassa asui Kaarle-herttua, Kustaa III:n pikkuveli. Vuonna 1762 linna siirtyi Ruotsin valtion omistukseen ja siitä tehtiin kuninkaallinen kesälinna.  1800-luvun alussa linnassa asui kesäisin nykyisenkin kuningassuvun jäsen, Kaarle Juhana, vaimonsa Desiréen kanssa. Kuningatar Desiréen kuoltua 1860 jäi linna asumattomaksi.
Linna oli pitkään käyttämättä, mutta nykyinen kuningasperhe ryhtyi järjestämään linnassa ja sen alueella erilaisia tapahtumia. 2000-luvulla linna avautui myös yleisölle (kesäaikana). Linnan sisätilat esittelisivät 1700-1800 –lukujen kuninkaallista elämää. Linnassa on säilynyt mm. kymmeniä koristeltuja kaakeliuuneja. Rosersbergin linna lienee ainoa kuninkaallinen linna Ruotsissa, jossa voi myös yöpyä. Linnan yhteydessä toimii myös hotelli, Rosersbergs slottshotell.

Me emme siis sisällä käyneet, koska linna avautuu yleisölle vasta toukokuun viikonloppuina ja kesäkuukausina on avoinna enemmänkin. Tuohon aikaan alueella toimii myös kesäkahvila. Alueelle pääsee kuitenkin kulkemaan myös muina aikoina. Siisti puistoalue, joka huhtikuun lopussa oli valkoisenaan valkovuokkoja. Puistoalueelta löytyi myös yksi riimukivi!
Lähellä linnaa sijaitsee Norrsundin vanha ja kaunis kirkko 1100-luvulta. Kirkon torni on sen itäpäässä. Idyllistä rauhaa rikkovat ainoastaan muutaman minuutin välein Arlandaan laskeutuvat lentokoneet.

 
 

Miten minusta tuntuu, että naapurissa osataan tämäkin paremmin.





Seuraa kivoja paikkoja myös Facebookissa, niin tiedän missä nyt mennään.

Kommentit

  1. Tämä kolkka Tukholmaa tarjoaa paljon kokemuksia. Olen asunut näillä kulmilla 70-luvulla.Tosiaan linnojen puistot ovat avoinna vuodet ympäri. Turstisesonki alkaa siinä toukokuun tienoilla, jolloin pääsee myös rakennuksiin sisään, ja kesäkavilat aukeavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähänkin aikaan vuodesta oli tosiaan paljon jo katsottavaa. Ensi kerralla sitten voi valikoida ne, joihin haluaa mennä myös sisälle.

      Poista

Lähetä kommentti