Steningen linnaan on tultava vielä uudelleen



Sigtunan kunnan alueella, lähellä Rosersbergin linnaa, sijaitsee Steningen linna. Tämä on paikka, johon pitää tulla joskus uudelleen käymään. Nyt olimme tosiaan alueella huhtikuisena lauantaina aamulla ennen yhdeksää. Portit puistoon olivat vielä lukittuina (olisivat avautuneet klo 12) ja komeassa kivisessä navettarakennuksessa olevat puodit ja ravintola olivat myös vielä suljettuina. 
Steningen linnan alueella järjestetään vuosittain yhdet Ruotsin suosituimmista joulumarkkinoista.
Keltainen linnarakennus ei ole kovin suuri, mutta näyttää juuri sellaiselta, että sen sisälle haluaisi myös kurkistaa. Linna on sekin rakennettu jo 1600-luvulla, se valmistui vuonna 1698. 
Linna on yksityisomistuksessa ja sen tiloissa toimii eräänlainen kulttuurikeskus.  Nettisivujen mukaan alueelle suunnitellaan rakennettavan kokonaan uusi asuinalue, Steninge slottsby




Kommentit

  1. Hei! Tästäkin on minulla juttua alulla. Steningen markkinoilla pitää kerran elämässään käydä. Pian sinne tulee pääsemään bussilla ihan perille saakka.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti