Sata sävyä ja tuhansia valööreitä - Keijo Liimatainen Runonkulman galleriassa

Uusikaupunkilaisessa Runonkulman Galleriassa on huhtikuun näyttelynä Keijo Liimataisen muistonäyttely. Pidän Liimataisen hieman surrealistisesta taiteesta, jossa tosiaan valolla ja sävyillä on suuri merkitys. Keijo Liimataisen muistonäyttely kiinnostaa myös siksi, että hän oli ensimmäinen tuntemani taiteilija, hän asui lapsuudenkotini naapurissa. Keijo kuoli  puolitoista vuotta sitten ja leski pyysi minua avaamaan Runonkulman näyttelyn. Mielelläni sen tein. Tässä vähän otteita avaussanoistani ja kuvia näyttelystä.

”Yksi väri on satoja sävyjä ja yksi sävy satoja valöörejä” - tämän ajatuksen Keijo Liimatainen on todennut eräässä lehtihaastattelussa. Sanat kuvaavatkin hyvin Liimataisen taidetta. Keijo oli nimenomaan taitava värin käyttäjä. Maalaukset hehkuvat lämmintä ja mystistä valoa. Eräs kriitikko vertasi aikanaan Liimataisen maalauksia näyttämöön, jonka edessä jännitys tiivistyy juuri ennen kuin alkaa tapahtua jotain merkityksellistä. Keijon taideteoksia katsoessa ajatukset todella lähtevät liikkeelle. Mitä maalauksessa tapahtuu, tai mitä seuraavaksi on tapahtumassa?

Keijo Liimataisen perhe muutti Muuramesta Uuteenkaupunkiin hänen ollessaan 15-vuotias. Jo ennen sitä hän oli osallistunut töillään kulttuurikilpailuihin. Uudessakaupungissa hän piti ensimmäisen näyttelynsä 23-vuotiaana. Kaikkiaan Keijo Liimatainen ehti pitää yli sata yksityis- ja yhteisnäyttelyä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. 

Heleä tunne, 1998.

Vain kerran, 1986.

Tämän tyylisen, abstraktin ja surrealistisen taiteen katsominen vaatii aikaa ja keskittymistä. Meillä aikuisilla on usein kiire ja hätä tavallaan suorittaa taidenäyttelyitä. Monta kertaa lapset elävät meitä enemmän hetkessä ja keksivätkin heti, mistä heidän mielestään taideteoksessa on kysymys.

Keijo Liimatainen tiesi tämän. Minulle Keijo on yhä "Keku" -  se naapurin taiteilijasetä. Muistan yhä suurella lämmöllä sitä, miten Keku kutsui 70-luvulla meidät naapurin lapset Sorolantiellä olleeseen ateljeeseen ennen jotain näyttelyä keksimään teoksilleen nimiä. Hän näytti meille näitä maalauksia ja me kerroimme hänelle, mitä meille tuli niistä ensimmäisenä mieleen. Miten hienolta se tuntuikaan päästä sitten näyttelyn avajaisiin mukaan ja todeta, että siinä teosluettelossa todella luki se minun tai sisarusteni keksimä teosnimi. Muutenkin oli erityisen hienoa osallistua taidenäyttelyn avajaisiin yhdessä vanhempien kanssa. Asia, joka on varmasti vaikuttanut myös omaan elämääni taiteen parissa. Keku oli ensimmäinen taiteilija, jonka tunsin.

Viiva punaisella, 1980.

Minulla oli ilo tuntea Keku monessa roolissa. Lapsuuden perhetuttuna, sinä ensimmäisenä taiteilijatuttavana, mutta myös muissa rooleissa. Keijo teki pitkän uran myös taideopettajana ja -terapeuttina. Moni on saanut Keijolta oppia muun muassa kansalaisopiston taidekursseilla. Minä en ole koskaan itse tehnyt taidetta, ainoastaan nauttinut siitä. Mutta myös minua Keku opetti, hänen ollessaan kuvataiteen opettajana Viikaisten yläasteella. Hyvä kuvataiteen opettaja on sellainen, joka avaa taidetta myös meille, jotka emme sitä välttämättä itse luo. On tavattoman hieno taito nauttia kuvataiteesta. Ainakin minulle käynti taidenäyttelyissä on aivan välttämätön henkireikä – väittäisin, että terveyteni kannalta aivan yhtä tärkeää kuin ulkoilu, liikunta tai muut yleisesti terveyttä edistävinä tekoina pidetyt toimet.  Onneksi tutkimuksetkin sen nykyään todistavat.

Sain tuntea Kekun myös aikuisiällä. Vietimme 16 vuotta sitten mm. äitienpäivää yhdessä unkarilaisessa ystävyyskaupungissamme Szentendressä. Ystävyyskaupunkimme juhli ja oli kutsunut myös uusikaupunkilaisen valtuuskunnan vieraakseen. Minut, tuore museonjohtaja lähetettiin mukaan matkalle, jonka aikana kaupungissa oli myös komea taidenäyttely, jossa esiteltiin  Valto Vaalikiven, Raimo Aarraksen ja Keijo Liimataisen taidetta. Yksi taiteilijoista lähti myös mukaan – ja se oli Keku. Matkalla oli vähän myös vapaa-aikaa, jolloin me Kekun kanssa ”saimme houkuteltua” myös muun seurueen vierailulle Budapestin taidemuseoihin. Meille kaikille seurueen kolmelle naiselle jäi varmasti mukavat muistot Kekun, varsinaisen gentlemannin, taideopastuksista ja seuranpidosta.

Keijo (toinen vasemmalta) ystävyyskaupunkimatkalla Unkarissa keväällä 2000.

Keijo Liimatainen oli myös aktiivinen taiteilijaseurojen toimija. Hän oli perustamassa Vakka-Suomen taideyhdistystä ja hän oli myös Rauman ja Turun Taiteilijaseuroje jäsen. Liimataisen töitä on lukuisissa kokoelmissa sekä Suomessa mutta myös mm. Ruotsissa ja Unkarissa.

Keijo Liimataisen muistonäyttely on esillä Runonkulman Galleriassa Uudessakaupungissa (Ylinenkatu 38) 27.4.2016 saakka. Galleria on avoinna lauantaisin 11-15 ja keskiviikkoisin 16-19.