Sibelius 150 v ja itsenäisyyspäivä

Aika hyvin osuvat Suomen itsenäisyyspäivä ja Jean Sibeliuksen 150-vuotispäivä parin päivän tarkkuudella yhteen. Siksi siis paikallisen mieskuoron perinteisen itsenäisyyspäivän aaton musiikkitilaisuudenkin teemana oli tänä vuonna Sibelius. Kuoronjohtajan ottaessa jo keväällä yhteyttä ja kysymällä juhlapuheen pitäjäksi, oli vielä jotenkin helppo lupautua. Mitä lähemmäksi joulukuu tuli, sitä kauheammalta asia tuntui. Mitä uutta aiheesta (josta siis puhetta toivottiin) voisi enää keksiä? No, uutta ei varmaan tullut keksittyä, mutta hengissä selvittiin!

 

Ja varoitus, teksti on pitkä ja on tarkoitettu siis luettavaksi ja kuunneltavaksi. Tallennan sen nyt kuitenkin tähän blogiinkin, edes itselleni muistoksi.

 

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen juhlavuosi on päättymässä. Varsinainen syntymäpäivähän on ensi viikolla, 8.12., jolloin tulee kuluneeksi 150 vuotta Johan Julius Christian – eli Jean - Sibeliuksen syntymästä. Asia on tuskin jäänyt keneltäkään suomalaiselta huomaamatta. Sen verran näyttävästi tätä juhlavuotta on vietetty. Onko koskaan ketään muuta suomalaista suurmiestä – tai naista – juhlittu yhtä monipuolisesti ja laajasti?

Juhlavuoden aikana on pelkästään Suomessa pidetty tuhansia konsertteja tai musiikki-iltoja, joista tämäkin on yksi hieno esimerkki. Juhlavuotta varten avattiin omat nettisivut. Pelkästään niiden tapahtumakalenterista löytyy Sibelius-aiheisia konsertteja lähes jokaiselle vuoden päivälle. Eikä sinne edes ole kirjattu kaikkia tällaisia paikallisin voimin järjestettyjä tapahtumia. Konsertteja on siis varmasti ollut useita tuhansia. Tämä juhlavuosi on myös huomioitu laajalti ulkomailla.

Sibeliuksen elämää on tänä vuonna käsitelty kaikilta mahdollisilta näkökannoilta. On pidetty seminaareja, on tullut televisio- ja radio-ohjelmia, on kirjoitettu ja julkaistu useita kirjoja.

Posti julkaisi peräti kolmen postimerkin sarjan Sibeliuksesta, josta jo aikaisemmin on Suomessa julkaistu yhdeksän erilaista postimerkkiä. Suomen rahapaja julkaisi juhlarahan. On vaikeaa keksiä tuotetta, jota tänä vuonna ei olisi valmistettu Sibelius-aiheisena. Itse olen ainakin hypistellyt tänä vuonna mm. avaimenperiä, Sibelius-suklaakonvehteja, seinäkalentereita, postikortteja, mukeja, T-paitoja, patalappuja, rintakoruja, korvakoruja jne.

Nykytekniikka antaa myös mahdollisuudet huomioida säveltäjämestaria monenlaisin uusin tavoin. Helsingin kaupungin rakennusvirasto muun muassa osallistui Sibeliuksen juhlavuoteen tarjoamalla soivia puita. Sibeliushan on säveltänyt pianokappaleet kuuselle, männylle, koivulle, haavalle ja pihlajalle. Kahdeksaan eri helsinkiläiseen puistoon merkittiin kunkin lajin esimerkki QR-koodilla varustetulla laatalla. Klikkaamalla älypuhelimella koodia soitti puhelin tuon puun nimikkokappaleen.  Myös Hämeenlinnassa toteutettiin samaa ideaa, paikallisessa Sibeliuspuistossa soivat niin puut kuin penkitkin.

Vahvimmin juhlavuotta ovat luonnollisesti viettäneet juuri ne paikkakunnat, joilla on jokin yhteys säveltäjän elämään. Hämeenlinna, Sibeliuksen syntymä- ja koulukaupunki on panostanut juhlavuoteen teholla, josta kohta 400-vuotias Uusikaupunki voisi vaikka ottaa mallia.  Perustettiin oma Sibelius tv-kanava, kunnostettiin ympäristöä, järjestettiin konsertteja, seminaareja, luentoja, näyttelyitä, esitettiin Sibelius-aiheeseen liittyvää teatteria, järjestettiin Sibelius-maraton jne. Itselleni – matkoillani katukaivojen kansia bongaavana – parhaiten jäi mieleeni kaupungin Sibeliuksen juhlavuotta varten teettämät Sibelius 150 vuotta –kaivonkannet. 

Kuva: Ville Välimäki, Ylen sivuilta täältä

Mahtoiko Jean Sibelius koskaan vierailla Uudessakaupungissa? Siihen en osaa vastata. Mutta tiesittekö, että meilläkin on oma Sibeliuspuistomme? 60 vuotta sitten, kun säveltäjämestarin syntymästä tuli kuluneeksi 90 vuotta, kehotettiin kaikkia Suomen kaupunkeja nimeämään jokin puisto, katu tai tie Jean Sibeliuksen mukaan. Sibeliuspuistoja onkin monessa Suomen kaupungissa. Meillä puistoalue valittiin tuosta Sorvakon rantatien, makasiinien ja vanhan sairaalarakennuksen väliltä. Siinä siis on Uudenkaupungin Sibeliuspuisto. Tänä juhlavuotenakin on esitetty televisiossa 2000-luvun alussa kuvattua Timo Koivusalon Sibelius-elokuvaa.  Se liittyy Uuteenkaupunkiin siten, että meidän museotalomme esitti siinä elokuvassa Aino Sibeliuksen lapsuudenkotia, eli Järnefeltien kotia. 

Sibelius-näyttelyt

 

Omalta osaltani Sibeliuksen juhlavuoden vietto alkoi alkuvuodesta käynnillä Ateneumin taidemuseossa. Näyttely ”Sibelius ja taiteen maailma” tarkasteli säveltäjän elämäntyön yhteyksiä aikansa kuvataiteeseen. Sibeliuksen tunnettu Ainola-kotihan sijaitsi Tuusulanjärven taiteilijayhteisön keskellä. Lähipiirissä vaikutti monia kuvataiteilijoita, joiden töitä näyttely esitti. Itse nautin tämän tyylisistä näyttelyistä. Miten laajan ja monipuolisen kuvan ne antavatkaan ihmisestä, joka kuitenkin on tunnetuin sävellyksistään. Näyttelyssä esiteltiin Sibeliuksen nuoruutta, kansainvälistä läpimurtoa, sinfonisia maisemia ja luontoaiheita aikalaisten kuvaamina – maisemamaalauksina, muotokuvina. Näyttelyssä havainnollistettiin myös konkreettisesti aikalaistaiteilijoiden välinen yhteys. Jean Sibeliuksen Aino-puolisohan oli omaa sukua Järnefelt. Ainon veli Eero oli tunnettu taidemaalari. Vuonna 1909 Janne ja Eero tekivät yhdessä matkan Kolin kansallismaisemaan. Säveltäjä sai matkalla innostuksen neljänteen sinfoniaansa, jonka hän omisti lankomiehelleen. Eero Järnefeltin tunnetuimmat maalaukset ovat taas Kolin maisemia esittävät työt. 

 

Nyt loppuvuodesta Suomen kansallismuseossa avautui kulttuurihistoriallinen näyttely Jean Sibeliuksesta. Kävin viime kuussa seminaarimatkalla Kansallismuseossa ja pikaisesti lounastunnilla kävin aistimassa tuon näyttelyn tunnelmia. ”Jokainen nuotti pitää elää” –nimisen näyttelyn punaisena lankana on säveltäjän elämä musiikin ja sävellystöidensä johdattamana. Ensimmäistä kertaa julkisesti näytillä ovat alkuperäiset sävellyskäsikirjoitukset mm. viidennestä sinfoniasta, Lemminkäisestä ja viulukonsertosta. Tällaiselle museoihmiselle vaikuttavimpia esineitä olivat kuitenkin säveltäjän käyttämät puvut, hatut ja se hänen viulunsa.

Viime keväänä Korihait taisteli välierissä Järvenpään koripalloseuran kanssa. Perheen fanimatkaan sai sopivasti sovitettua myös käynnin Järvenpään taidemuseossa. Sibeliuksen taiteilijakoti Ainolahan sijaitsee paikkakunnalla. Järvenpään taidemuseossa oli itselleni ehkä se vaikuttavin juhlavuoden näyttelyistä. Näyttely keskittyi Aino Sibeliukseen. Näyttely kertoi ensinnäkin Aino Sibeliuksen elämäntarinan. Mutta se nosti esiin myös hänen merkityksensä miehensä taiteelle. Näyttely valaisi, miten suuri merkitys oli perheellä ja kodilla Jean Sibeliuksen taiteellisen työn inspiraationa, mahdollistajana ja tukena. 

Elämä taiteilijan rinnalla ei kuitenkaan aina ollut helppoa. Janne – kuten perhe häntä kutsui – vietti todellakin myös sitä taiteilijaelämää. Sibelius vietti jo opiskeluaikana pitkiä aikoja ulkomailla, jossa vähäiset rahat kuluivat helposti kaikkeen muuhun kuin ruokaan ja asumiseen. Oli houkutuksia, ja nuori säveltäjä oli jatkuvasti velkaa ystävilleen. Tämä oli yksi syy, miksi pitkään kihloissa olleen pariskunnan naimisiinmenokin viivästyi. 

Pariskunnan välillä oli kuitenkin syvä yhteenkuuluvaisuus ja rakkaus. Tuusulan Ainolassa Aino sai huolehtia kauniista kodista, lapsista ja ennen kaikkea rakkaasta puutarhastaan. Kun Janne kulki maailmalla, oli Aino perheen pää. Kotona ollessaan mentiin taas isän pillin mukaan. Ainon puoliso oli paitsi taiteilija, myös aikansa suurimpia julkkiksia Suomessa.

Näyttelytekstissä kirjoitettiin mm näin: Sibeliuksen työ ja työrauha olivat Ainolle kaikki kaikessa. Hän ymmärsi puolisonsa musiikillisten ajatusten suuruuden ja luomistyöhön liittyvän levottomuuden. Hänen olemukseensa sisältyi lujuutta ja lahjomattomuutta ja korkeaa ihanteellisuutta. "Kirjoita sinfonioita!" hän rohkaisi Sibeliusta taloudellisen ahdingonkin aikoina. Puolisonsa 75-vuotispäivillä Janne oli pitänyt Ainolle puheen, jonka oli päättänyt sanoihin: Sinä olisit kenties voinut tulla onnellisemmaksi jonkun muun kanssa, mutta minä en milloinkaan.

Professori Janne Virkkunen – Ainon ja Jannen lapsenlapsi – on muistellut käyntejään isovanhempiensa luona Ainolassa. Virkkunen nosti nimenomaan Ainon korkealle jalustalle  - ilman häntä ja hänen käytännön realiteettiaan ja toimeliaisuutta taiteilijaluonne Jean Sibeliuksesta tuskin olisi tullut maailmanluokan säveltäjä monine teoksineen.

 

Samana vuonna Jean Sibeliuksen kanssa syntyivät mm. taidemaalarit Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela sekä suomalaisuuden valokuvaaja I. K. Inha. Kaikilla siis on tänä vuonna ollut 150-vuotisjuhla. Kaikki ovat toki saaneet omat näyttelynsä ja o järjestetty tilaisuuksia ja julkaistu kirjoja. Mutta kenenkään heidän juhlavuotta ei ole vietetty lähellekään siinä mittakaavassa kuin Sibeliuksen.

Mikä sitten on syy siihen, että vielä tänä päivänäkin juuri Sibelius on se taiteilija, jota Suomi ja suomalaiset haluavat juhlia. Miksi juuri hänestä ja hänen musiikistaan tuli se suomalaisuuden symboli?

Johan Christian Julius Sibelius syntyi Hämeenlinnassa musiikkia harrastavaan ruotsinkieliseen perheeseen. Ylioppilaaksitulon jälkeen hänen oli määrä aloittaa lakimiesopinnot, mutta ne keskeytyivät jo ensimmäisenä vuonna. Musiikki vei mennessään. Hän aloitti opiskelut ensin Helsingin musiikkiopistossa (nykyisessä Sibelius-akatemiassa) säveltäjä Martin Wegeliuksen johdolla. 

Nimi Jean juontaa juurensa Sibeliuksen sedän, myöskin Johan Sibeliuksen, jäämistöön. Sibelius alkoi käyttää opiskeluvuosinaan sedältään jääneitä käyntikortteja, joissa nimi oli silloisen muodin mukaisesti kirjoitettu ranskalaisittain Jean.

Helsingin jälkeen opinnot jatkuivat mm. Wienissä ja Berliinissä, joissa Sibelius tutustui moniin aikansa tunnettuihin säveltäjiin. Etäisyys kotimaasta herätti myös suuren kiinnostuksen suomalaista kulttuuria ja perinnettä kohtaan. Palattuaan Euroopasta, hän kirjoitti Kullervo-sinfonian, joka sai kantaesityksensä vuonna 1892. Tämä oli Sibeliuksen uran läpimurto. Samana vuonna hän lopulta avioitui Aino Järnefeltin kanssa.

Jean Sibeliuksen sävellyksistä helpoimmin mieleen tulee ehkä Finlandia. Siihen sisältyvää hymniä on toistuvasti ehdotettu jopa Suomen kansallislauluksi Maamme-laulun tilalle. Finlandia syntyikin kansallisesta vapauden kaipuusta sortajan vallan alla.  Suomi, Venäjän suuriruhtinaskunta, oli 1800-luvun loppupuolelle saakka saanut elää suhteellisen vapaata ja itsenäistä elämää. Venäjän tsaarit Nikolai I ja Aleksanteri II antoivat Suomen toteuttaa asioitaan melko autonomisesti. Poliittinen tilanne Venäjällä alkoi kuitenkin muuttua 1880-luvulla ja monin eri tavoin Venäjä kavensi suomalaisten oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta. Ensimmäisiä toimia oli tulli- ja postilaitoksen venäläistäminen. Suomenkin postimerkkeihin ilmestyi kaksipäinen kotka.

1890-luvulla Nikolai II tuli valtaan Venäjällä ja Suomen kenraalikuvernööriksi nimitettiin Nikolai Bobrikov. Heidän valtakaudellaan alkoi todellinen Suomen venäläistämisohjelma. Niin sanotun ensimmäisen sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta, jonka toimesta kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa.

 Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai lähes diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet tätä passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan. Vangitsemisia, karkoituksia, viroista erottamisia ja sanomalehtien lakkauttamisia. Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon 1905.

Tähän tilanteeseen, vuoden 1899 sortotoimien herättämänä, Jean Sibelius sävelsi Finlandiansa. Finlandia syntyi vapauden kaipuusta, sävelet kertovat Suomen kansan noususta. Finlandia sai suomalaiset heräämään. Se on historiallinen teos, joka teki Sibeliuksen ja koko Suomen nimeä tunnetuksi kautta koko maailman. 

Vuonna 1900 järjestettiin Pariisissa kuuluisa maailmannäyttely. Kuin ihmeen kaupalla Suomi sai rakentaa näyttelyyn oman paviljonkinsa. Paviljongista ja tapahtumassa järjestetystä ohjelmasta tuli vastareaktio ensimmäisen sortokauden venäläistämistoimille ja suuri suomalaisen taiteen voitto. Pienen – ei edes itsenäisen -  maan osallistuminen maailmannäyttelyyn sai osakseen arvonantoa. Sen jälkeen suomalaista taidetta ihailtiin kansainvälisessä lehdistössä. Huomio oli tavoiteltua ja oikea-aikaista, koska samaan aikaan emämaa Venäjä sorti suomalaisuutta. Pariisin maailmannäyttely oli eräs suomalaisuuden rakentumisen kulminaatiopisteistä. Maailmannäyttelyt olivat tuohon aikaan tärkeitä kansallisen kulttuurin esittämispaikkoja, ja Pariisin näyttely oli suurin siihenastisista. Sen avulla Suomea nostettiin maailmankartalle henkisesti itsenäisenä valtiona. Esillä oli monien taiteilijoiden teoksia Akseli Gallén-Kallela, Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofelt, Emil Wikström, Albert Edelfelt jne.

Kun Sibelius sävelsi Finlandian 1899, oli sävellyksen nimi ”Suomi herää”. Kuten todettua, teos sai heti kansallista itsetuntoa kohottavan merkityksen. Seuraavana vuonna, 1900 Sibelius uusi kappaleen itsenäiseksi orkesterisävellykseksi, joka lopulta sai nimekseen Finlandia. Kesällä Helsingin filharmonisen seuran orkesteri lähti Euroopan-kiertueelle Robert Kajanuksen johdolla. Matka huipentui Pariisin maailmannäyttelyyn, jossa orkesteri esitti Sibeliuksen Finlandian, nimellä La Patrie – Isänmaa.Sävellys oli nyt tullut tunnetuksi myös maailmalla.

Finlandian laulaminen on meille nykyään itsestäänselvyys. Sibelius itse ajatteli Finlandiaa orkesteriteoksena ja häntä jopa ärsytti se, että Finlandiaa sovitettiin muille kokoonpanoille, jopa jazzorkestereille. Sibelius ei siis tarkoittanut Finlandiaa laulettavaksi. Ensimmäiset sanat sävellykseen teki 1930-luvulla, lähes neljä vuosikymmentä sävellyksen valmistumisen jälkeen, tenori Väinö Sola Helsingin vapaamuurariloosissa laulettavaksi. Sekä Sibelius että Sola olivat sen jäseniä. Sola oli kuullut Finlandia-hymniä laulettavan amerikansuomalaisten keskuudessa, jossa hymniä oli sanoitettu – ilman säveltäjän lupaa. Sibelius suostui kuin suostuikin tekemään hymnistä mieskuorosovituksen. Hänen ei auttanut kuin todeta: ”Ei sitä ole tarkoitettu laulettavaksi, Se on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda.”

Parin vuoden kuluttua tästä runoilija V.A. Koskenniemi laati hymniin ylevän, meidän paremmin tunteman sanoituksen. Ensimmäistä kertaa Koskenniemen sanoilla lauletun Finlandia-hymnin esitti julkisesti mieskuoro Laulu-Miehet Sibeliuksen 75-vuotisjuhlassa joulukuussa 1940.V.A. Koskenniemen sanat kuvasivat kirjailijan mukaan suomalaista juhannusta – päivänkoitto viittasi kesän voittoon talvesta. Mutta sanat ”Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa…” sai sota-aikana kansallisen painoarvon ja laulu levisi kuin kulovalkean tavoin. Jälleen kerran Finlandia-hymni symboloi Suomen ja suomalaisen kansan vahvuutta ja itsenäisyyttä.

Finlandia oli alusta asti hyvin suosittu myös muualla, erityisesti Yhdysvalloissa. Se on yksi tunnetuimmista suomalaisista sävellyksistä maailmalla. Yhdysvalloissakin tunnetaan ainakin toistakymmentä englanninkielistä sanoitusta hymnille. Se on siellä myös monissa virsikirjoissa. Finlandia-hymni oli myös 1960-luvun lopulla lyhytikäisen Biafran valtion kansallislaulu ja se on ainakin kahden amerikkalaisen koulun tunnuslaulu.

Sibelius on Finlandiasta myöhemmin todennut, että se on ”puhdasta sävellettyä musiikkia, silkkaa inspiraatiota”. Toisaalta, vanhoilla päivillään, kun häntä kuljetettiin koulukaupungissaan Hämeenlinnassa Aulangolle, hän osoitti hotellin maisemia ja totesi, ”näitä Aulangon maisemia ajattelin, kun sävelsin Finlandian”.

Mikä siis on vastaus aiemmin esittämääni kysymykseen, miksi juuri Sibelius on Suomen ja suomalaisuuden symboli. 

Tähän toki yhden vastauksen antoi juuri kertomani Finlandian syntytarina. Se, että vuonna 1899 sävelletty hymni todellakin kertoi tarinan Suomen syntymästä. Se ankkuroitui vahvasti sortovuosiin. Tuolla aikakaudella on vahva asema suomalaisuuden tulkinnassa.

Teoksessa on hyvin paljon symboliikkaa. Finlandian merkitys kansallisena vapaudenkaipuun ilmentäjänä ei jäänyt pelkästään sortokauteen. 

Monelle meidän aikakautemme aikuiselle sävellys nostaa kylmät väreet tai kyyneleen silmäkulmaan Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan loppukohtauksen johdosta. Puoli vuosisataa hymnin säveltämisen jälkeen se oli jälleen osana yhdessä suomalaisuuden ikoniksi muodostuneessa tuotteessa, tuossa elokuvassa. Edvin Laineen tuntematon sotilas alkaa ja päättyy Sibeliuksen sävelin. Elokuvan alussa hymnin raskaat sävelet saattelevat raskain askelin marssivia sotilaita. Lopussa taas hymni soi kertomassa rauhan saavuttamisesta. Viimeistään Tuntematon sotilas painoi Finlandian sävelet kansakunnan muistiin.

Monelle nuoremmalle Finlandia hymni voi nostaa viluväreet myös siitä muistosta, että juuri sitä soitettiin juhlittaessa vuosien 1995 ja 2011 jääkiekon maailmanmestaruutta. Finlandia oli nyt kanava yhteisen, kansallisen onnen tunteelle.

Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on Finlandiasta kertovassa tekstissään todennut, että jotain todella symbolista oli siinä, kun vuonna 1993, ainoastaan kaksi vuotta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Leningrad Cowboys –yhtye esitti yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa Finlandian  - suomeksi suomalaisille. Menneisyyden varjot olivat läsnä, mutta vain etäisenä kaikuna – hän toteaa.

Jean Sibelius osasi käyttää suomalaisia juuriaan ja yhdistää niitä hyvin tuntemaansa eurooppalaisuuteen. Hänen uransa alkuaikana unelmat Suomen itsenäisyydestä olivat vahvat. Tuolloin eri alojen taiteilijat ja vaikuttajat hahmottivat  sellaisen kokonaisuuden kuin Suomi. Musiikkia, etenkin klassista on totuttu ajattelemaan pelkästään musiikillisista piirteistä lähtöisin, kauneutta tai tunteita herättävinä teoksin. Mutta kuten Finlandiastakin voidaan todeta, eivät sävellykset olleet historiattomia. Teokset on aina sävelletty jossakin ajassa, paikassa, jotakin tarkoitusta varten. Suomalaiset kaipasivat kansallistunnon vahvistusta 1900-luvun alun sortokaudella. Sibeliuksen isänmaallinen musiikki, erityisesti vuonna 1900 sävelletty Finlandia, vastasi tähän tarpeeseen. Sibeliuksesta tuli kansallissankari.

Samaan aikaan Sibeliuksen tunnetuimpien sävellysten menestyksen kanssa alkoi muutenkin suomalaisen musiikin nousu ja itsenäistyminen. Vielä 1800-luvun alussa, jolloin esimerkiksi toinen kuuluisa suomalainen säveltäjä, uusikaupunkilaissyntyinen Berndt Henrik Crusell sävelsi ja vaikutti musiikkielämässä, ei Suomessa ollut mahdollisuuksia harjoittaa muusikon tai säveltäjän ammattia. Puuttui siihen kuuluva infrastruktuuri.

Vasta tuohon aikaan, jolloin Sibelius vaikutti alkoi siihen olla mahdollisuudet. 1880-luvulla perustettiin Helsingin musiikkiopisto - nykyinen Sibelius-Akatemia, Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesteri - nykyinen Helsingin kaupunginorkesteri, Ylioppilaskunnan Laulajat tai Suomen Kansallisooppera. Yksi ensimmäisiä Helsingin musiikkiopiston oppilaita oli sinne vuonna 1885 kirjoittautunut Jean Sibelius, jonka orkesteriteoksista valtaosan kantaesitti Helsingin kaupunginorkesteri. 

Sibeliuksen vaikutusta Suomen musiikille ja kansallistunteelle voi tuskin liioitella. Sibeliuksen kokonaisvaikutus suomalaiseen kulttuuriin on ollut vaikuttava. Sibeliuksen ansiosta suomalaiset ovat ymmärtäneet kulttuuristen ponnistusten merkityksen. Hänen teostensa seurauksena taidemusiikista tuli erottamaton osa suomalaista identiteettiä. 

Jean Sibelius, kansainvälisesti arvostettu säveltäjä menehtyi aivoverenvuotoon vuonna 1957, hänen ollessaan 91-vuotas.  Sibeliuksen kuoleman vuoksi Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous vietti hiljaisen hetken. Puheenjohtaja Sir Leslie Munro lausui muistosanat: ”Sibelius kuului koko maailmalle. Musiikillaan hän rikastutti koko ihmissuvun elämää.”Sibeliuksen hautajaissaattue keräsi valtavat ihmismassat Helsingin katujen varsille. Hänet haudattiin valtion kustannuksella Ainolan puutarhaan, jonne Aino-puoliso seurasi vuonna 1969.

Pitkän elämänsä aikana Sibelius ehti luoda valtavan tuotannon, joka sisältää hyvin erilaisia sävelmiä. Hänen ja hänen musiikkinsa merkitys ei luonnollisestikaan jäänyt ainoastaan Suomen rajojen sisälle. Säveltäjän teokset ovat maailman orkesterien ohjelmistoissa. Esimerkkinä voisi mainita vaikka sen, että taannoisten Pariisin terroristi-iskujen jälkeen tunnettu pariisilainen orkesteri aloitti ensimmäisen iskujen jälkeisen konserttinsa minuutin hiljaisella hetkellä, jonka jälkeen esitettiin Sibeliuksen Valse triste.

Ensi tiistaina suomalaiset liputtavat Sibeliuksen kunniaksi. Dosentti Kaija Lehmuskallio esitti 2000-luvun alussa, että Sibeliuksen syntymäpäivästä tulisi liputuspäivä, jolla kunnioitettaisiin paitsi säveltäjää myös suomalaista säveltaidetta. Sisäasiainministeriö antoi liputuksesta suosituksen vuonna 2005, jolloin Sibeliuksen syntymästä oli kulunut 140 vuotta. Yleiseksi liputuspäiväksi päivä tuli vuonna 2011.

Uskaltaisin ennustaa, ettei nykyaikana enää voisi tulla ketään toista yhtä merkittävää tai vaikuttavaa säveltäjää, kirjailijaa tai taiteilijaa, jonka vaikutus suomalaisille olisi näinkin vahva vielä 150 vuotta syntymän jälkeenkin. Maailma on nyt niin paljon moniarvoisempi, monimuotoisempi ja avoimempi. Mutta sen uskallan sanoa, että Jean Sibeliuksen musiikki jatkaa vaikuttamistaan vielä pitkään.

Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää ja suomalaisen musiikin päivää teille kaikille!