Vanhoja matkoja muistellen, nyt maailmanperintökohteita

Nyt kun ei ole juurikaan tullut talven ja kevään aikana reissailtua, on ollut mukava muistella vanhoja matkoja. Uusi Blogipolku-palvelu innosti myös tutustumaan aivan uusiin blogeihin. Matkablogeja tutkiskellessa törmäsin blogeihin, joissa oli listattu ja laskettu käytyjä Unescon maailmanperintökohteita. Oma matkailu on lähes aina tapahtunut autolla, joten kaukomailla ei juurikaan ole käyty. Hämmästys oli kuitenkin suuri, kun laskin ne maailmanperintökohteet, joissa olin vieraillut. Niitä kun oli kaikkiaan 43. Näitähän voisi oikeasti ryhtyä bongailemaan enemmänkin. Maailmanperintökohteita on nyt listattu maailmassa runsaat tuhat. Luetteloon valittujen kohteiden ja alueiden katsotaan olevan arvokkaimmat perintökohteet, joiden suojelulla ja säilyttämisellä pitäisi olla erityinen merkitys ihimiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle

Lähdetäänpäs siis muistelemaan menneitä matkoja.

Kotimaassa kokematta ovat Merenkurkun saaristo, Suomussalmen värikalliot ja Struven ketju. Viime vuosien aikana on käyty Rauman Lapissa sijaitsevassa Sammallahdenmäen pronssikautisella röykkiöalueella ja lukemattomat kerrat myös Vanhassa Raumassa. Suomenlinnassakin on tullut pariin kertaan käytyä ja joskus aikanaan myös Verlan tehdasmuseossa ja Petäjäveden vanhassa kirkossa.

Naapurimaiden maailmanperintökohteista bongattuja ovat Tallinnan vanha kaupunki Virossa, Pietarin historialliset monumentit (tosin kaupungin nimi oli silloin Leningrad), Norjan Altan kalliopiirrokset ja Ruotsissa Drottningholmin linna sekä Falunin kaivosalue.
Tästä 1982 otetusta tärähtäneestä kuvasta on hyvä aloittaa. Venäjänlukijana pääsi mielenkiintoisille bussimatkoille Leningradiin, ja tuli bongattua hienoja nähtävyyksiä!
Tanskan reissulta tutuksi on tullut myös Kronborgin linna (horisontissa oikealla). 2009
Aikanaan on tullut ajeltua pitkin ja poikin Saksaa ja Ranskaa. Niillä reissuilla on tullut bongattua seuraavat maailmanperintökohteet.

Saksassa on tutustuttu mm. Aachenin tuomiokirkkoon, Bauhaus-arkkitehtuuriin Dessaussa, Lyypekin hansakaupunkiin, Berliinin museosaareen, Lutherin muistomerkkeihin Wittenbergissä, roomalaisaikaisiin muistomerkkeihin Trierissä, kierretty Bambergin kaupungissa ja ajeltu Reininlaakson rantoja. Kaikki Unescon maailmanperintökohteeksi valittuja kohteita.
Aachenin tuomiokirkko pienoismallina kirkon edustalla. 2009
Bauhaus-arkkitehtuurikoulu Dessaussa. 2007
Lutherstadt Wittenberg. 2007
Reininlaaksoa. 2009
Hansakaupunki Lyypekki. 2010

Berliinin museosaari. 2012
Trier, 1994.
Ranskassa on kävelty Pariisin Seine-joen rantoja ja käyty Versaillesin palatsissa. Ihailtu Reimsin Notre Damen komeaa katedraalia - samoin Amiensin huikeaa katedraalia. Vierailtu Arlesin kaupungin roomalaisaikaisillakin muistomerkeillä, vietetty iltaa Avignonin historiallisessa keskustassa ja etsitty ruokapaikkaa Lyonin historiallisessa keskustassa. Häämatkalla ajeltiin Loiren jokilaaksossa ja myöhemmin on käyty ihmettelemässä myös Pont du Gardin akveduktia. Kaikki nämäkin maailmanperintökohteita.
Arles, roomalaisaikainen kaupunki, jossa Vincent van Gogh myös asui. 2005
Omalla avolava-autolla (vas.) Versaillesin pihalla kesällä 1994.
Reimsin Notre Dame -katedraali, jossa on Marc Chagallin lasimaalaukset. 2005

Pont du Gard, 2005

Amiensin katderaali, 1994.
Italiassa on luettelon kohteista käyty Venetsiassa ja ihailtu Firenzen historiallista kaupunkia. Itävallassa tutuksi on tullut Wienin historiallinen keskusta, Schönbrunnin linna ja aikanaan. 30-vuotta sitten jo interrail-matkalla bongattu Saltzburgin kaupunki. Samalla matkalla tuli koluttua myös Luxembourgin vanha keskusta-alue ja Prahan historiallinen keskusta.
Venetsia, 2007
Firenze, 2012
Schönbrunn, Wien, 2007
Minä ja kirjekaverini Magda silloisessa Tsekkoslovakiassa, Prahassa, vapunpäivä 1986.
Edellinen ulkomaan reissu suuntautui viime syksynä Espanjaan. Silloin tuli bongattua Burgosin katedraali, Segovian vanha kaupunki ja akvedukti, El Escorialin luostari, Vizcayan silta sekä tavallaan myös Santiago de Compostellan pyhiinvaellusreitti. Aikaisemmin on Barcelonassa ihasteltu Antonio Gaudin arkkitehtuuriin.
Gaudin Barcelonaa ihailtiin talvella 2004.
Budapestin reissulla tuli toki kuljettua Tonavan rantaa pitkin ja tutustuttua Budan linnaan. Lontoon reissulla bongatuiksi tulivat niin Lontoon Tower kuin Westminister Abbeykin.
Westminister Abbey, Lontoo 2010
Ja löytyihän yksi Euroopan ulkopuolinenkin kohde. Vapaudenpatsaan ohi olen sentään lautalla mennyt!
New York, 1997


Kommentit

  1. No sullapas näitä kohteita onkin jo kertynyt varsin melkoinen määrä! Mulla on tuohon vielä matkaa, mutta sulla on keräilyä hyvä tuosta jo jatkaa. Ihan uusia tuttavuuksia oli kohteiden joukossa. Kiinnostaisi kyllä esimerkiksi tuo Falunin kaivosalue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Falun oli kyllä hieno yllätys. Hieno tuo kaivosalue - ja tuo seutu muutenkin. Suosittelen.

      Poista

Lähetä kommentti