Kultapallosadetta Yliselläkadulla

Runonkulman Galleria on ollut varsinainen piristysruiske Uudenkaupungin näyttelytarjontaan. Runsaan vuoden aikana on galleriassa ollut monipuolisia näyttelyitä. Tänään - vihdoin - avautui galleristi Mervi Levasen oma näyttely. Juuri tähän tilaan sopiva Hiljaisuudessa-näyttely vie katsojan keskelle kultapallosadetta.
(Pahoittelen, kännykkäkyvia)
Mervi kertoi, että näyttelyn syntyhetket on koettu jo muutama vuosi sitten, hänen ollessa vuorotteluvapaalla kuvataiteen opettajan työstä. Hän alkoi tehdä erilaisia lankapalloja, joita kuljetti mukanaan metsäretkillä. Mukana kulki myös kamera. Alkoi syntyä erilaisia tilataideteoksia Kalannin metsiin. Kamera tallensi näitä teoksia erilaisissa valaistuksissa ja nyt osa otoksista on päässyt esille Levasen näyttelyyn.


Levanen: Kotona (2013)
Levanen: Rauha (2013)
Kevättä henkivä näyttely on avoinna Uudessakaupungissa, Runonkulman galleriassa, helmikuun loppuun saakka keskiviikkoisin ja lauantaisin.

Kommentit

Lähetä kommentti