Matkalla Mäntästä Tampereelle

Vielä elokuun alkuun ja Pirkanmaalle. Mäntästä oli palattava takaisin pelipaikalle Tampereelle. Mielellään kuitenkin eri reittiä kuin tullessa. Siispä ajoimme Vilppulan kautta Ruovedelle. Maantiekartasto kertoi Ruovedellä olevan Gallen-Kallelan ateljeen. Ajoimme sinnikkäästi sen tien päähän, mutta ei kyltin kylttiä. Ruoveden makasiinin opastytöltä sitten kuulimmekin, että Kalela on ollut muutaman vuoden jo suljettuna yleisöltä. Ruovedellä tien vieressä oli hannunvaakunakyltti, joka ohjasi Runebergin lähteelle. Sinne siis. Johan Ludvig Runeberg asui aikanaan Ruovedellä, jossa hän toimi kotiopettajana. Hänen kerrotaan istuneen usein tässä lähteen vieressä. Tämän ääressä hänen kerrotaan kirjoittaneen Lähteellä-runon (aluperäisen ruotsinkielisen tekstin siis)
Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.
(suom. sanat Elias Lönnrot)
Ajoimme vielä - ensimmäistä kertaa kun Ruovedelle olimme eksyneet - järven rantaan. Kirkkokin siinä oli, jossa oli juuri alkamassa vihkimistilaisuus. Puinen, keltaiseksi maalattu ristikirkko 1770-luvulta. Sisällä emme nyt sitten käyneet. Laivarannasta oli juuri lähtenyt yli satavuotias matkustajahöyrylaiva Tarjanne, joka liikennöi Tampereen ja Virtain väliä poiketen täällä Ruoveden satamassa. Jätskit kuitenkin maistuivat vilkkaassa rannassa.
Seuraava tiekartaston merkki olikin sitten museo - maitolaiturimuseo. Pysähdyimme kohdalle. Tampereen pohjoisimmassa kaupunginosassa Teiskon Velaatalla sijaitseva maitolaituri on jo 20 vuotta ollut "museoituna" paikallisten harrastajien ja tielaitoksen toimesta. Ja näyttelyitäkin laidasta laitaan on maitolaiturilla ollut. Kesän 2013 näyttely oli avaruusaiheinen. Totta kai, liittyyhän maitolaituri avaruuteen. Mutta maitolaiturimuseon nettisivujen tekstiä mukaillen: Avaruuskeskuksen tavoitteena on edistää sympaattisella tavalla kulttuuria, elävää maaseutua ja hyvää mieltä. Siinä se onnistui.
Vielä ennen Tamperetta löytyi kartasta merkintä. Suomessa on parisenkymmentä vanhaa siltaa nimetty museosillaksi. Kokemäeltäkin löytyi yksi. Tampereella sijaitseva Aunessilta on valmistunut 1800-luvun viimeisenä vuonna. Se on yksi Pohjoismaitten korkeimmista yksiholvisista graniittisilloista. Kämmenniemen kylässä sijaitseva silta on rakennettu Teiskon graniitista.

Museoita - maitolaiturimuseo ja museosilta 46-47/100
Kirkkohaasteen 20/2013

Kommentit