Kuvia viime viikonlopulta

Täällä Uudessakaupungissa oli viime viikonloppuna todellinen tapahtumien suma. Paikallinen puutaloyhdistys järjesti viidennen kerran avointen puutalojen ja pihojen tapahtuman Pytinkien Paris. Viikonlopun aikana tapahtumaan myytiin kolmetuhatta lippua, joten pikkukaupungin kaduilla riitti todella vilskettä. Tapahtumassa siis asukkaat avasivat kotiensa tai pihojensa ovia ja portteja. Myös monet julkiset puurakennukset olivat avoinna. Monella pihalla oli myös erilaista ohjelmaa kahviloista kirpputoreihin ja konsertteihin.

Museomme oli myös mukana tapahtumassa, onhan näyttelytilamme yksi kaupungin komeimmista vanhoista asuinrakennuksista. Järjestimme pienellä kolmen hengen porukalla monenlaista oheisohjelmaa ja museomyymäläkin siirtyi viikonlopuksi pihamaalle. Meillä kävi museossa viikonlopun aikana yli tuhat asiakasta! Vilskettä oli sen verran, ettei kuvia paljoa ehtinyt ottaa, mutta muutamia kuitenkin.


Piipahdin päivien aikana muutamassa kohteessa itsekin. Tässä vähän tunnelmia näistä taloista ja pihoista.
 
Kaupungin torilla ja talojen pihoilla myytiin monenlaista vanhaa tavaraa.
Menneen viikonlopun hienoin osuus oli mielestäni nyt ensimmäistä kertaa järjestetty puupaattien kokoontuminen kaupungin keskustan merenlahteen - Kaupunginlahteen. Näitä olisi jaksanut ihastella kauemminkin.


 
 


Kommentit

  1. Hienoja kuvia, nyt sitä pääsi tunnelmaan itsekin mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se ongelma onkin, kun kaikki me paikalliset olemme itse mukana tapahtumassa, niin ei pääse niin paljon ihailemaan ;-)

      Poista
  2. Ihana tapahtuma!! Uudessakaupungissa en ole koskaan käynyt,mutta esim. Porvoossa olen miettinyt miten olisi kivaa kurkistella korkeiden vanhojen aidattujen pihojen sisälle. Joillekin pihoille näkee ja sitä huokailee ihastuksesta kaikille omenapuille ja vanhoille puisille pihakalusteille. Tuntuu hassulta ajatella että ne ihmiset elävät siellä todennäköisesti ihan tavallista elämää vaikka se tällaiselle kerrostaloasujalle tuntuu ihan toiselta maailmalta, sadulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tapahtuma vielä järjestetään (mahdollisesti kahden vuoden kuluttua), niin ehdottomasti kannattaa suunnitella kesälomareissu tänne.

      Poista

Lähetä kommentti