Porvoon valoja 2023
Porvoossa järjestettiin viime viikonloppuna toista kertaa Porvoon valot -tapahtuma. Vuosi sitten päätimme ajella viikonloppumatkalle katsomaan näitä valoja ja tapahtumasta jäi jotenkin mukava maku (vuoden 2022 tapahtumasta täällä). Ja niin sitten tänänkin talvena saatiin sovitettua yhden yön roadtrip, jonka ohjelmassa mm. tämä valotapahtuma oli. Ajelimme siis lauantaina ja sunnuntaina noin 750 km lenkin, johon sisältyi valotaiteen lisäksi toki myös muuta kulttuuria.
Porvoon valot 2023
Porvoon valotapahtuma järjestettiin kahtena iltana, 10.-11.2. klo 18-21 välisenä aikana. Aika riitti ainakin meille, sillä kohteita oli juuri sopiva määrä ja teokset sijaitsivat kaupungin keskusta-alueella, jossa välimatkat eivät ole pitkiä. Tyyliltään tapahtuma oli hyvin paljon viime vuoden kaltainen, niin myös osa teoksista. Aloitimme kierroksen vanhan kaupungin mäen päällä sijaitsevalta tuomiokirkolta. Sisällä kirkossa hohtivat punaiset valot ja tarjolla oli non stopina myös musiikkia. Itse valoteos heijastettiin kirkon julkisivuun musiikin kera.
Tapahtuman vaikuttavin valoteos oli Porvoon Vanhan Raatihuoneen julkisivuun projisoitu noin viiden minuutin kestoinen teos, Kompassin tarina, johon liittyi myös ääni.
Teoksen suunnittelija ja toteuttaja: Max Lapinsuo-Sylwén & Kimmo Räsänen / Capital AV
Raatihuoneen sivusta kulkeva Jokikatu taas oli saanut interaktiivisen teoksen tulevan kesän Jukolan viestin hengessä Kadun molemmissa päissä oli painike, josta kulkijat saattoivat ohjata talojen julkisivuja valaisevia valoja.
Vaikka väkeä oli lauantaina todella paljon liikkeellä, sujui kulkeminen kaupungilla hyvin. Ainoa teos, johon piti vähän jonottaa, oli WSOY-talon sisäpihalla olevaan lasikuutioon suunniteltu teos.
Torille oli kerätty erilaisia ruoka- ja kahvikojuja. Tämä oli hyvä parannus edelliseen vuoteen verrattuna (jolloin toki korona vielä rajoitti varmaan osittain näitä asioita). Torilla oli myös valoja, musiikkia ja tanssiopiskelijoiden esittämää tanssia.
Reittiä jatkettiin kohti Taidetehdasta ja jokirannassa, kahden sillan välissä oli valoja, ääntä ja savua sisältävä teos, jonka kesto oli kerrallaan lähes kymmenen minuuttia. Teoksen toteuttaja oli Mixa Oy, Mikko Kiviharju, Niko Tiainen, Tommi Löytty ja Joonas Nordlund.
Viimeisenä hyödynnettiin Taidetehtaan wc-tiloja ja katsastettiin näyttävä Janne Parviaisen luoma teos rakennuksen lasijulkisivussa.
Porvoon valot voi kyllä olla sellainen tapahtuma, josta tulee meille jatkossakin perinne. Onhan Porvoo nyt aina aika kiva kaupunki vierailla.
Seuraa blogia myös Facebookissa.
Kysynpä nyt kenties vähän höhlän kysymyksen: onko olemassa jokin sivusto, jossa olisi listattuna tällaisia tai vastaavia tapahtumia? Tämäkin nimittäin kuulostaisi käymisen arvoiselta tapahtumalta, ja meille ajomatkaakin kertyisi huomattavasti vähemmän. Viime viikonloppu ei tosin meille olisi sopinut.
VastaaPoistaNo tämäpä onkin vähän ongelmallista, että mistä tietoa löytää. Minulla ei ainakaan ole tiedossani tällaista sivustoa. Olen vaan pitkään seuraillut ja googletellut tietoja näistä valotapahtumista.
VastaaPoista