Porvoon valot 2022
Blogista on näköjään tullut valotapahtuma-blogi. Korona ja talviaika, niin nämäkin matkailijat koittavat hakemalla bongata vastaavia tapahtumia, jotta edes jotain katsottavaa ja koettavaa olisi. Tällä kertaa matkailimme siis Porvooseen. Valofestivaali Porvoon valot järjestettiin viikonloppuna nyt kolmannen kerran. Tapahtuma kesti vain kolme iltaa, perjantaista sunnuntaihin.
Valotapahtuma keräsikin Vanhan Porvoon kapeille, jäisille ja lumisille kujille runsaasti valon katselijoita. Olemme käyneet useita kertoja Porvoossa, muttei varmaan koskaan keskellä talvea. Kesäisin kaupungin kujat täyttyvät ainakin päivisin turisteista, mutta niin kyllä nytkin. Toki nyt olivat myös kaupunkilaiset itse lähteneet liikkeelle.
Kaikista käymistäni valotapahtumista Porvoon tapahtuma vaikutti ainakin meidän mielestä mukavimmalta. Ympäristö on ainutlaatuinen. Sitä se toki oli Raumallakin. Porvoossa monet kaupungin puodit, ravintolat, kahvilat ja yhdistykset olivat mukana tapahtumassa. Vanhan Porvoon putiikit olivat lauantainakin avoinna iltamyöhään. Reitin varrella oli useammassakin paikassa jokin yhdistys myymässä makkaraa, mehua, kahvia tai kaakaota. Myös ravintolat ja kahvilat olivat panostaneet mm. talvisiin terasseihin. Myös kaunis tuomiokirkko oli avoinna yleisölle ja kuumaa mehua oli tarjolla pihan kojussa. Tunnelma oli todella hieno.Me aloitimme valokävelymme Kokonniemen laskettelukeskuksesta. Enpä ole koskaan kesällä ymmärtänyt, että Porvoon keskustassa on laskettelukeskus! Ja voin myös tässä yhteydessä tunnustaa, etten ole koskaan käynyt talviaikaan laskettelumäen juurella (enkä tietenkään mäessäkään). Olipa sitäkin hauska katsella. Rinteen juuressa oli hauska tunnelma, jaossa oli vilkkuvia punaisia valosydämiä ja musiikki soi! Rinteen valaistuksesta vastasi Sun Effects.
Jokirantaa kaupunkiin päin kävellessä oli tämän festivaalin hienoin valoteos. Mikko Kiviharjun ja Niko Tiaisen teos heijastui (mikäli oikein ymmärsin) vesisuihkuun. Valot muodostivat erilaisia kolmiulotteisia kuvioita, välillä myös eri väreillä ja myös ääni oli mukana. Oli hieno!
Taidetehtaalla katsoimme ikkunan takaa, miten "keuhkot hengittivät", teoksesta vastasivat Broas & Nyberg ja myös tähän Ljuslunga II teokseen liittyi ääni.Porvoon kävelysilta oli valaistu teemalla "magneettinen siirtymä" ja siitä vastasi Samuel Mäki-Kerttula.
Runebergin puiston teoksesta pidin myös. Valotapahtumassa pitää olla myös teoksia, joista myös monet mukana kulkevat lapset erityisesti pitävät ja luulen, että tämä teos oli sellainen. Värivaloin koristellussa puistossa, siinä klovniksi koristellun Runebergin ympärillä tanssivat erilaiset sirkusmaiset hahmot vaihtuvan musiikin tahdissa. Tätä teosta oli toteuttamassa Taidetehtaan tanssikoulu.
Torin laidassa oleva tyypillinen pankkirakennus oli saanut videovaloa seinäänsä. Ja toki vähän myös pankin mainosta. Näitäkin tarvitaan, että tällaiset jutut yleensäkään toteutuvat.
Kaunis Runo-hotellin rakennus oli saanut julkisivulleen vaihtuvia kuvia, kuvioita ja myös musiikkia. Kuvien joukosta saattoi bongata mm. vanhoja urheiluvalokuvia.
Raatihuoneentorilla kuului taas ääntä. Holmin talon julkisivuun projisoitiin Tales from Frontiers -ryhmän tekemä teos.
Viimeisenä kiipesimme jäistä mäkeä kohti Porvoon tuomiokirkkoa Myös sen valaistus oli toteutettu todella hienosti. Kirkon valaistuksen oli luonut mediataiteilija Artturi Elovirran luotsaama Jokojo Oy ja musiikista vastasi Kai Tuominen.
Pitääköhän tästäkin valotapahtumasta tehdä perinne?
Kun seuraat blogia myös Facebookissa, tiedät missä milloinkin mennään.
Olipa upeita valoteoksia! Tuomiokirkko oli kauniisti valaistu. Tykkään siitä, että osaan valoteoksia yhdistettiin ääntä. Ja plussapisteet myös Taidetehtaan tanssikoulun toteuttamalle lapsenmieliselle valoteokselle.
VastaaPoistaTodellakin oli hienoja!
PoistaValotapahtumablogeja lisää, kyllä kiitos! :-) Ja erityiskiitos taiteilijoiden mainitsemisesta, heidän nimensä usein kuvista unohtuvat.
VastaaPoista