Valon Pori

Blogitekstejäni pidempään seuranneet tietävät, että  valot ja valotaide ovat liikuttaneet meitä useina vuosina eri paikkakunnille. Tänäkin vuonna oli tarkoitus matkustaa myös Helsingin Lux Helsinki -tapahtumaan. Päätin nyt kuitenkin perua tälle viikolle varatun hotellin ja malttaa pysyä "vain ulkotiloissa" ja kotioloissa tässä epidemiatilanteessa. Onneksi erilaisia pienempiä valotapahtumia on järjestetty ja järjestetään myös tässä lähempänäkin. Viikonloppuna kävimme katsastamassa pikaisesti mm. Turun teatterisillan valotaidetta. Tänään lähdimme ilta-ajelulle ja kävelylle Poriin.



Valon Pori -valotapahtuma alkoi jo ennen joulua ja valot loistavat vielä huomenna tiistaina 4.1.2022. Tapahtuma järjestettiin vuosi sitten ensimmäistä kertaa ja tänä vuonna oli lisätty valaistuja kohteita. Nyt oli valaistu etenkin keskustan keskeisiä rakennuksia, kirkkoa, raatihuonetta ja kaupungintaloa. Valotaidetta löytyi myös Puuvillan savupiipusta, kävelykadulta ja Raatihuoneenpuistosta. 



Vaikka keli oli maanantaina aika kehno tihkusateineen ja sumuineen, oli valotaide saanut tänäänkin väkeä liikkeelle. Kaikki kohteet kiertämällä sai mukavan iltakävelykierroksen.

Loppuviikolla pitääkin sitten ajella taas Raumalle ihastelemaan toista kertaa järjestettävää Rauman valotapahtumaa Lumen Raumaa.


Kommentit

  1. Kiva nähdä, että vanhassa kotikaupungissakin noin hienot valot. Jos sen olisin aiemmin tiennyt, olisin minäkin käynyt joulun aikaan niitä ihastelemassa, kun Porissa olin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, että jäi näkemättä. Onneksi tällaiset nyt lisääntyvät ja porilaisetkin perustelevat, että ilotulitusrahat laitettiin tähän tempaukseen. Niin onkin hyvä.

      Poista
  2. Kiva nähdä tällaisia valotapahtumia, nämä kiinnostavat kovasti. Meidän matkamme varrelle sattui tällä kertaa jouluvaloja Jyväskylästä, ja juuri eilen suunnittelimme, miten kiertelisimme Lux Helsingin valoja, jotka tänä vuonna on hajautettu melko paljon laajemmalle alueelle kuin ennen, että kaikki eivät kiertelisi keskustan tungoksessa. Meidän kun ei tarvitse hotellia sitä varten varata, niin voimme tehdä erilaisia kävelylenkkejä eri päivinä. Sopii meille. Viime vuonna kävimme ihastelemassa Tampereen jouluvaloja, mutta taitaa nyt tulla vähän kiire niihin ja itse asiassa aloitimme jo marraskuun lopulla kiertelemässä Valoviikkojen valoja, jotka meille kyllä silloin olivat viimevuotisiin verrattuna aika pettymys. Olimme Tampereella muusta syystä, niin ei se paljon painanut. Tykkään kovasti erityisesti sellaisista valoista, joissa valaistaan erilaisia rakennuksia, niin kuin tässä sinunkin postauksessasi on. Kiva, kun jaoit, näitä on mukava katsella. Jos haluat vilkaista Jyväskylän valoja, meidän tässä tekstissä on vilahdus niistä, vaikka koko teksti käsittelee kyllä aikalailla eri asiaa. https://ailajajuha.com/2021/12/31/kulttuuria-ja-koronaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat todellakin mukavia talviajan tapahtumia. Täytyy myöntää, että Helsingin matkan perumiseen liittyi osittain juuri tämä, että tänä vuonna valoja on hajautettu niin paljon. Se ei ehkä nyt innosta tällaisia matkailijoita, jotka olisivat yhden illan aikana halunneet kävellä keskustassa jonkun kierroksen. Ja toisaalta tämä sää ei myöskään nyt innosta. On siis monen tekijän summa. Mutta katselen sitten teidän kuvianne sieltä!

      Poista
    2. Ymmärrän oikein hyvin tuon pointin. Valoja ei tänä vuonna ole kovin paljon yhden kävelyreitin varrella ja tarjontaa niukentaa tuossa mielessä vielä sekin, että joitain tungosta mahdollisesti kerääviä teoksia on jätetty toteuttamattakin. Mutta kyllä me jotain aiomme tänäkin vuonna nähdä.

      Poista
  3. Onpa Pori upea näissä valotapahtuman kuvissa. Suomessa voisi pimeänä talviaikana olla näitä valoja pidempäänkin valaisemassa ja antamassa tunnelmaa. Lux Helsingin Korkeasaari osuuden olen itse kiertänyt jo katsomassa ja tänään olisi tarkoitus suunnata muihin kohteisiin. Nyt pandemian takia kohteet onkin hajautettu. Hyvää loppiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle. Me nautimme tänä vuonna Lux Helsingistä muiden kuvien avulla ja käymme näissä lähitapahtumissa.

      Poista

Lähetä kommentti