Autoja, museoita ja automuseoita

 

Vuosikymmenten aikana meille ovat tulleet tutuksi kymmenet automuseot ja -kokoelmat. Automuseot ovat museoiden laajassa kirjossa ihan omanlaisiaan. On toki ihan ammatillisia museoita, joissa ovat omat kokoelmansa, joissa ovat töissä museoalan ammattilaiset ja joissa tutkitaan ja tehdään näyttelyitä. Suomessa tätä edustaa etenkin valtakunnallinen alan vastuumuseo, tieliikennemuseo Mobilia Kangasalla. Sen toiminta on kaikella tavalla ammattimaista ja näyttelytoiminta on monipuolista. Kuitenkin suurin osa suomalaisista "automuseoista" edustaa ihan jotain muuta. Ja silti niillä on oma tarkoituksensa ja tehtävänsä. 

Moni kotimainen automuseo on alueellisten yhdistysten eli autoharrastajien perustamia ja ylläpitämiä. Museot kun ovat samalla hyvä säilytyspaikka omille kokoelmille. On myös täysin yksityisiä museokokoelmia, yhden ihmisen tai perheen omistamien ajoneuvojen museoita. Näiden museoiden kirjo on lähes yhtä suuri kuin on omistuspohjakin. 

Autoharrastajille olennaisia ovat tietenkin esillä olevat autot. Toiset arvostavat harvinaisuuksia, toiset tyypillisyyttä. Itse pidän niistä museoista, joissa kerrotaan esillä olevan auton historiasta, tarinoita niiden käyttäjistä tai sattumista, joita autolle on sattunut. Minulle kiiltävä maalipinta tai "näyttelykunto" ei ole oleellinen asia.

Mukana kulkeva seuralainen taas saattaa kiinnittää huomiota erityisesti tietoihin auton teknisistä ominiaisuuksista tai valmistusmääristä. Yllättävän monessa automuseossa näihin autojen taustatietoihin ei ole kiinnitetty huomiota. Samoin vähissä ovat ne automuseot, joissa olisi esillä vanhoja valokuvia juuri niistä autoista tai aikakauden muista kulkuneuvoista. Puhumattakaan aikakauden vaatetuksesta tai muusta rekvisiitasta. Aika usein ei myöskään huomioida niitä asiakkaita, joille ala tai kyseiset autot ovat ihan vieraita. Harrastajat kun ovat tehneet näyttelyt toisille alan harrastajille. Pikku hiljaa suomalaisissakin alan kokoelmissa ovat kuitenkin lisääntyneet ainakin teemaan liittyvät rekvisiitat: huoltoasemiin, autokorjaamoihin tai vaikka polkupyöriin liittyvät esineet. 

Esittelen nyt lyhyesti automuseoita, joissa tämän vuoden autoreissuilla olemme käyneet. 

Vaasan auto- ja moottorimuseo

Vaasan auto- ja moottorimuseo kertoo nettisivuillaan olevansa Suomen suurin yksityinen automuseo. Minulle ei selvinnyt, että millä mittapuulla? Pinta-alaltaan vai kokoelmiltaan. No, ei se mitään. Automuseon omistaa Vaasan Vetaraaniauto ry ja se on perustettu jo vuonna 1981. Museo sijaitsee sinänsä mielenkiintoisessa rakennuksessa, vanhassa Vaasan myllyn tiilisessä kiinteistössä. 

Näyttely on esillä kolmessa kerroksessa ja autojen lisäksi esillä on myös mm. moottoripyöriä, pokupyöriä, lentokoneita ja venemoottoreita.   


Museon ensimmäisessä kerroksessa on yleensä ollut esillä jokin vaihtuva näyttely. Tänä vuonna se esitteli brittiautoja. 


Seuraavassa kerroksessa esitellään mm. ns. kanttiautoja sekä urheiluautoja.  


Kolmannessa kerroksessa oli sitten paljon muuta kuin autoja. Omasta mielestäni tämän museon mielenkiintoisimmasta osuudesta vastasi juuri tässä kerroksessa esillä oleva näyttely vaasalaisista venemoottoritehtaista. Vaasassa kun toimi toistakymmentä moottorivalmistajaa, joista tunnetuimmat ovat olleet Olympia ja Wickström. 

 



Museo on avoinna vain kesäaikana ja nettisivujen mukaan kahviokin olisi auki, jos museokin. Ei kylläkään viime heinäkuussa meidän siellä poiketessa. Erityismaininnan tämä museo saa hyvistä ja tyylikkäistä nettisivuistaan. 

Oulun automuseo


Oulun automuseo on perustettu 1986 ja sitä ylläpitää Oulun Seudun Mobilistit ry. Museorakennus sijaitsee Oulun keskustan eteläpuolella ja rakennuksen arkkitehtuuri kuvaa ylähäältä A-Fordin autonrengasta. Tai ainakin puolikasta. Museossa on esillä noin 60 erilaista ajoneuvoa "siistissä rivissä". 




"Kartanlukijan" silmin museossa oli kiiltäviä autoja, mutta olisin kyllä täälläkin kaivannut enemmän tietoja niin autojen historiasta kuin muustakin aikakauteen liittyvästä. Osassa esillä olevista autoista tietoa kyllä löytyi. Oulun automuseo näyttää olevan avoinna ympärin vuoden ja sen yhteydessä näytti olevan suosittu lounaskahvila. 

Vehoniemen automuseo

Kangasalla sijaitsee paitsi hieno tieliikennemuseo Mobilia myös yksityinen automuseo Vehoniemen harjulla. Näissä kahdessa on tullut käytyä useimmiten. Vehoniemen automuseo kertoo nettisivuilla olevansa Suomen suosituin automuseo. Sitä se toki voi ollakin, sillä sen yhteydessä toimii erittäin suosittu kahvilaravintola, jolla on pitkät avoinnaoloajat ja museoon on vielä vapaa sisäänpääsy. Tuon iltaan asti auki olevan kahvilan takia mekin usein ajeluillamme olemme paikassa poikenneet.


Vehoniemen automuseonkin historia juontaa 1980-luvulta. Museon perustivat vuonna 1983 Lilja ja Olavi Sallinen. Tässä museossa monet autoista ovatkin Sallisen perheen omia, mutta esillä on myös muiden ajoneuvoharrastajien autoja. Nykyään museon toiminnasta vastaavat tytär Leila ja tyttärentytär Pauliina Suutarinen. 


Olen aina pitänyt Vehoniemen museosta. Museo ei ole kovin iso, joten sen jaksaa sisäistää kerrallaan ja täällä on aina ollut autoista ihan hyvin myös taustatietoa ja valokuviakin. 


Ja tämä paikkahan on tunnettu myös näistä lusikkamunkeista, joiden resepti on jo sadan vuoden takaa. Museo ja kahvila ovat avoinna myös talviaikana.

Automuseo Myllyn vanhat autot

Tämän kesän ehkä vaikuttavin automuseo löytyi läheltä Joensuuta, Ylämyllyltä. Tämä Hirvosen perheen keräämä ajoneuvokokoelma on huikea. Näyttelytilaa on 2000 neliötä ja ne ovat viimeistä tilaa myöten täynnä toinen toistaan tutumpia ja myös harvinaisempia autoja ja moottoripyöriä. Esillä on jopa 300 kulkuneuvoa ja näistä vain muutama on perheen ulkopuolisen omistuksessa. 





Näyttelyitä täydentävät monet pienoismallit, huoltoasemaesineet, liikennemerkit, julisteet jne. Esillä on myös mm. vanhoja radioita tai huoneellinen vanhoja kätilön työvälineitä. 


Täällä olisi riittänyt katsomista pidemmäksikin aikaa, mitä meillä oli. Saimme myös mahdollisuuden keskustella museon perustajan Keijo Hirvosen kanssa. Hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat voineet elämässään toteuttaa sitä, mistä eniten pitää.

Tässä museossa kannattaa ehdottomasti vierailla, jos Pohjois-Karjalassa liikutte. Myllyn vanhat autot -museo on avoinna ainoastaan kesäaikana.

Perniön Nostalgia-automuseo

 

No, sitten vielä viimeisin automuseovierailumme. Tämä Perniössä sijaitseva Nostalgia-Automuseo menee ehkä sarjassaan sinne häntäpäähän. Museo on yksityisomistuksessa ja se toimii Perniön Ylikulman vanhassa meijerissä. Tämän kohteen osalta käyttäisin niin mielelläni jotain muuta nimeä kuin museo, mutta... 

 



On toki hienoa, että yksityinen keräilijä haluaa ja esittelee kokoelmiaan myös yleisölle, siinä tämä kohde toki puolustaa paikkaansa. Perniön automuseo on perustettu 2003 ja esillä on nyt parisenkymmentä autoa, joitakin traktoreita ja mopoja ym. Osa museotiloissa olevista esineistä on selvästi myös myynnissä. 

 


Viereisessä rakennuksessa toimii myös kirppisvintti ja vanhoja rakennusosia myyvä varaosapankki. Ainakin talviaikana tämä museo on avoinna vain sunnuntaisin.

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Nämä ovat itselläni kaikki vielä käymättä, mutta kuulostavat kyllä kiinnostavilta kohteilta. Jos pitäisi valita, mikä noista oli suosikkisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä ehkä vaikuttavin oli tuo Ylämyllyn "Myllyn vanhat autot" -museo. Mutta kyllä kotimaisista alan museoisa informatiivisin on itetenkin Mobilia. Eurooppalaisista automuseoista olen tykännyt eniten Louwman-museosta Haagissa Hollannissa https://sikseskiva.blogspot.com/2019/06/satojen-autoharvinaisuuksien-museo.html

      Poista
  2. Olen wanhojen mobiilien ystävä. Tämä Perniö osuu kuvausreitille, joten suurkiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti