Ahlströmien Noormarkun ruukki

Siirrytään teksteissä välillä Alvar Aallosta muihin aiheisiin. Kauas ei kuitenkaan edetä, sillä pysytään Noormarkussa ja vähän samassa suvussakin, siis Villa Mairean suhteen. Villa Mairea, josta siis edellinen postaukseni on, rakennettiin Maire os. Ahlström ja Harry Gullichsenille. Harry toimi tuolloin A. Ahlström -yhtiön johdossa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee yhä Noormarkun ruukin alueella.


Noormarkun ruukkialue sijaitsee siis noin 15 km pohjoiseen Porin keskustasta Noormarkunjoen rannalla. Ruukkiyhdyskunta on sijainnut joen molemmin puolin ja kauniit vanhat historialliset rakennukset löytyvät vieläkin siis sen lähistöltä.  

Teollisuus tuossa Noormarkunjoen varrella alkoi jo vuonna 1753, jolloin Makkarakoskeen perustettiin saha. Vapaaherra Carl Constantin de Carnall sai vuonna 1806 luvan kankivasaran ja ahjon rakentamiseen. Noormarkun ruukki on viimeinen Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettu rautaruukki. Ruukin käyttämä rauta tuotiin Ruotsista. Vuonna 1870 tämän ruukin osti liikemies Antti Ahlström, joka ryhtyi heti uudistamaan ja laajentamaan sekä ruukkia että sahatoimintaa. Monet ruukkialueen vanhat rakennukset ovat juuri Antti Ahlströmin ajalta. Raudanjalostus ruukissa on päättynyt 1920-luvulla. 


Noormarkun vesisahan teollinen toiminta päättyi 1910-luvulla, jonka jälkeen sahausta kuitenkin harjoitettiin kotitarpeisiin 1950-luvulle asti. Nyt saha on museona ja myös sinne järjestetään kesän aikana muutamia opastettuja kierroksia. Nykyinen saharakennus on vuodelta 1876.

Vasarapaja ja vuonna 1914 valmistunut Makkarakosken voimalaitos.

Noormarkku on tosiaan yhä Ahlström osakeyhtiön keskuspaikka ja siellä on siis yhtiön pääkonttori. Ruukkialueella on aika paljon majoitustiloja ja klubirakennuksessa toimii myös ravintola. Ruukin alueella järjestetään kesän aikana erilaisia opastettuja kierroksia, mutta alueella voi myös kierrellä itsekseen, tosin sisälle rakennuksiin ei silloin pääse. Me kiertelimme alueella samalla reissulla, kun osallistuimme Villa Mairean opastukselle (joka siis myös löytyy tältä alueelta). Sen opas rohkaisi kiertämään myös osassa ruukkialueen julkisten rakennusten pihoilla, kunhan katsomme, ettei rakennuksissa olisi silloin tapahtumia.



Antti Ahlström rakennutti itselleen ja perheelleen alueelle komean huvilamaisen asuintalon, Isotalon. 

Arkkitehti Evert Lagerspetzin suunnittelema rakennus rakennettiin vuosina 1877-1881. Talon toisessa päädyssä toimi pitkään yhtiön konttori. Rakennus lienee nykyään yhä Ahlströmin suvun yksityiskäytössä.


Antti Ahlströmin jälkeen yhtiön johtoon nousi hänen poikansa Walter Ahlström. Hän rakensi perheelleen oman jugend-tyylisen asuinrakennuksen, Havulinnan vuonna 1901. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti G. A. Lindgren. Tämä talo oli siis juuri Maire Gullichsenin lapsuudenkoti.


 

Yhtiön pääkonttori on vuodesta 1916 lähtien toiminut tässä komeassa, arkkitehtien Valter Jung ja Emil Fabritius suunnittelemassa kivirakennuksessa.

Aika monilla Suomen ruukkialueilla vierailleena, väittäisin Noormarkun ruukin alueen olevan kyllä yksi hienoimmista. Luonteeltaan alue poikkeaa tosin monista muista ruukeista. Täällä teollisuusyhdyskunta oli varmaan monia muita pienempi, työläisten määrä ei täällä siis ollut kai kovin suuri ollut. Hienon tästä ruukista tekee ihan alueen kauneus ja rakennusten hieno kunto. Alueelta tosiaan löytyy useita todella hienoja ja hyväkuntoisia historiallisia rakennuksia, kauniita puutarhoja, saha, koski patoineen ja idyllisiä kävelysiltoja. 



Tavalliselle "isolta tieltä poikkeavalle" automatkailijalle täältä ei kuitenkaan juuri palveluja löydy. Eli alue on Ahlströmin matkailu- ja toimistokäytössä, joten täältä ei löydä joillekin ruukkialueille ominaisia kahviloita, käsityö- tai matkamuistomyymälöitä. Opastuksiakin on melko harvakseltaan, eli vierailu vaatii usein ennakkosuunnittelua. Olen nyt vieraillut puolen vuoden aikana ruukin alueella kolme kertaa ja itse olisin kaivannut tavallista kahvilaa. Nettisivujen mukaan alueelle kuitenkin avautuu juhannuksen jälkeen kesäkahvila.


Ahlströmin sukuhaudat löytyvät läheiseltä Noormarkun hautausmaalta. Lisätietoa Ahlströmin ruukkialueesta Noormarkusta ja alueen palveluista löydät täältä.  

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin näet, missä ollaan menossa. 

Kommentit

  1. Mathildedalissa ja Strömforsin ruukkikylässä juuri kuukauden sisään vierailleena olisi kyllä mukava vierailla tuollakin. Katsotaan, jos parin viikon sisällä onnistuisi. Mukavalta vaikuttava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hieno, tosin taas vähän erilainen kohde kuin Mathildedal tai Strömfors, joissa on palveluja myös "ex tempore-matkailijalle".

      Poista

Lähetä kommentti