Valon polulla Turussa

Jälleen kerran valoja. Sattuneesta syystä tämän tammikuun alussa ei reissata Helsinkiin ihastelemaan Lux Helsinkiä. Onneksi läheltä löytyy jotain valoja kuitenkin. Tällä kertaa käytiin katsomassa Turun valoja. Turulle erityismaininta siitä, että tietoa valoista löytyi helposti kaupungin nettisivuilta. Tästä olisi monella kaupungilla oppimisen varaa. 
Turussa valot muodostavat Valon polku -kokonaisuuden, johon siis on koottu niin valoteoksia kuin kausivalaistuksiakin. Valon polusta on laadittu myös kätevä Citynomadi-mobiiliopas.
 
Kiersimme lauantaina joitakin Valon polku -kokonaisuuden kohteita. Reitillä oli kyllä tosi moni muukin perhekunta, joten selvästi tällaiset asiat kiinnostavat kaupunkilaisia - ja myös meitä matkailijoita.  

Kupittaanpuisto

Ensimmäiseksi kävelimme Kupittaanpuiston Liikennekaupungissa. Voi, miten paikka onkin hieno. Omat lapset ovat jo isoja, joten tämäkin paikka oli muuttunut siitä, kun siellä viimeksi on käyty. Liikennekaupungin vieressä on myös lintulammikko, jonka valaistuksella onkin pitkä perinne, se on  valaistu jouluksi jo parin vuosikymmenen ajan. 
Lasten liikennepuisto Kupittaalle on valmistunut jo vuonna 1958. Se oli aluksi kuin Turun pienoismaailma. Rakennukset purettiin kuitenkin viimeistään 1990-luvulla. Viisi vuotta sitten liikennepuiston Turku-aiheiset rakennukset rakennettiin uudelleen ja jouluvalaistuna tämä pienoiskokoinen Turku on ollut vuodesta 2018. 

Punaiset pallot Svante Dahlströmin puistikossa

Piispankadun ja Tehtaankadun risteyksen kohdalla on pieni puistikko, jota en kyllä olisi ilman näitä valoja ehkä koskaan havainnut, vaikka opiskeluaikana näillä suunnilla joskus vähän liikuinkin. No, puistikko on nimettykin vasta omien opiskelujen jälkeen. Vuonna 1994 Svante Dahlströmin puistikoksi nimetty paikka on saanut nimensä turkulaisen historiantutkijan mukaan.

Tuomiokirkon kuusi

Se virallinen joulukuusi? Ensimmäinen sähkölampuilla valaistu kuusi on tähän tuomiokirkon edustalle tuotu jo 120 vuotta sitten. Ja viimeistään 1930-luvulta lähtien kuusi on tuotu kirkkotorille säännöllisesti. Vuoden 2020 kuusi on kotoisin Maskusta, se on 65-vuotias ja 24 metrin korkuinen. 

Tuomiokirkon kuusen lähellä olisi ollut myös Brahen ja Porthanin puistot valoineen. Lauantai-iltana näissä puistoissa eivät kuitenkaan kausivalot olleet toiminnassa. 

Kirjastosilta

Lasikaiteinen Kirjastosilta valmistui ylittämään Aurajoen vuonna 2013. Sillan kaidetta valaistaan eri teemojen mukaan. Nyt värityksenä oli sini-valko-puna.

Bling Bling Crane

Kauppatorin laidassa rakennetaan mm. Börsin rakennusta. Rakennustyömaan torninosturin vaihteleva valaistus värittää hienosti keskustan taivasta. 

 

Kävelykatu

 

Turun ensimmäiset jouluvalot sytytettiin Yliopistonkadulle jo vuonna 1948. Tänä vuonna nyt kävelykatuna toimivalla kadun osuudella nähdään mm. lahjapaketteja ja lumihiutaleita.  


Teatterisilta


Ehkä eniten somenäkyvyyttä saanut Turun kausivalo on Teatterisillan valaistus. Silta valaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Sillan koristelusta vastaa Turun Kaupunginteatteri ja siitä syystä tämän vuoden teemana on teatterin ohjelmistoon kuuluva Cabaret-musikaali.
 
 

Teatterisillan kohdalla alkoi talvimatkailijoilla olla jo niin kylmä kuin vessahätäkin. Toiseen löytyi ratkaisu sillan toiselta puolelta. Aivan ihana Turku kahvilla -myyntikärry, josta sai ostaa mm. lämmintä glögiä. Vessapulmaan talvikaupunkimatkailijat sen sijaan eivät ratkaisua löytäneet ennen kotimatkan ABC-asemaa ("kaik museo oliva kii"). 

Osa kausivaloista loistaa Nuutinpäivään saakka, osa vielä helmikuun ajan. Tarkemmat tiedot löydät ajoista tältä sivulta.

 


Kommentit

  1. Vaikka asuimme Turussa kahdeksan vuotta, niin eipä ole nuo valot kyllä jääneet mieleen. Mahtaakohan noista useimmat olla varsin uusia? Vai onkohan tosiaan niin, että ei ole tullut kiinnitettyä huomiota. Paljon on näkynyt kuvia Tampereen hienoista valoista, Turun valoista huomattavasti vähemmän. Mutta kyllähän nuo todella upeilta näyttävät myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä vuosi vuodelta ovat lisääntyneet. Nuo valaistut sillathan ovat sinänsä jo aika uusia. Osa kohteista valaistaan kai vaan yhtenä vuonna. Se on mukavaa, että nämä tuovat piristystä etenkin tähän muuten niin pimeään aikaan, jolloin sellainen kaupunkikävely olisi muuten aika tylsää.

      Poista
  2. Turku on kiva kaupunki. Kunha korona hellittää, pitäsi jälleen mennä...
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  3. Valon polku - kiitos tiedosta! Minäkin aivan sattumalta huomasin tänään nuo Piispankadun kivat joulupallot. Täytyypä käydä koko polku läpi ennen kuin koristukset korjataan pois!

    VastaaPoista
  4. Hienot jouluvalot Turussa! Onneksi myös viime vuosina Helsingissä jouluvalot ovat lisääntyneet ja tällä hetkellä ydinkeskusta on todella kaunis. Nuo Turun punaiset joulupallot puhuttelevat minua. Itse suunnittelin reissua Haminan jouluvaloja katsomaan mutta en ehtinyt ennen joulua tehdä reissua. Ajattelin valojen olevan loppiaiseen saakka mutta ne olikin purettu jo ennen joulua. Harmi kun joulun aika jatkuu kuitenkin ja Helsingissä jouluvalot ovat pitkään. Toivotaan, että helmikuun lopussa LUX Helsinki pidetään riippuen toki koronatilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Tosin on kyllä vaikea kuvitella, että sellaista massatapahtumaa voisi helmikuussa järjestää. Siitä kun väkisin tulee aikamoinen massatapahtuma. Mutta mennään päivä ja viikko kerrallaan.

      Poista
  5. Niin joo, Lux Helsinkikin on siirretty jonnekin helmikuulle, ellei sitten peruunnu kokonaan. Turkuun olisimme menossa teatteriin loppukuusta, jos pahimmat sulut sillä suunnalla hellittävät. Pitäisikin sitten tsekata, että onko osa näistä vielä silloin näkyvillä, jos Turkuun asti päästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan tarkistaa. Onhan tämä nyt tällaista päivä kerrallaan eloa kaikkien tapahtumien ja teatterien kanssa.

      Poista
  6. Kiva kooste Turun kauniista valoista! :) Tänä vuonna ollaan saatu nauttia todella upeista valoista ympäri kaupunkia. Hienoa erityisesti näin korona-aikana, kun monella tulee liikuttua ulkona normaalia enemmän, vaikka muuten kaupunki on aika hiljainen. Tervetuloa toistekin Turkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja, eiköhän sitä taas tulla. Normaalisti tulee käytyä vähintään 1-2 kertaa kukkaudessa, mutta nyt on tosiaan keskustassa käyminen jäänyt käytännössä kokonaan väliin. Eiköhän se tästä taas.

      Poista

Lähetä kommentti