Rein, tuomiokirkko ja Kölsch Kölnissä

Niin, mitä me siellä Kölnissä sitten muuta teimme? Niiden pelimessujen lisäksi. No, kävelimme Reinin rannoilla, ihailimme täyteen rakkauslukoilla täytettyä rautatiesiltaa, nautimme Kölschiä, katselimme ihmisiä, seurasimme rahti- ja huvialusliikennettä Reinillä ja pakenimme hetkeksi ihmispaljoutta tuomiokirkkoon.
Kölnin keskusta on sopivan kokoinen, vaikka itse kaupunki onkin miljoonakaupunki, Saksan neljänneksi suurin kaupunki. Se on kuitenkin helposti hallittavissa kävellenkin ja ainakin nyt oli ihan sujuvaa ajella myös autolla. Kuten niin monet muutkin kaupungit, myös Köln koki sodan aikana suuren tuhon. Joten se kannattaa muistaa, kun kulkee esimerkiksi vanhassa kaupungissa. Itse kaupunki toki on vanha, yksi maan vanhimmista.
Keskeisin nähtävyys ja maamerkki on Kölnin kuuluisa kaksitorninen tuomiokirkko, joka on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kirkossa kiertelimme jo pari vuotta sitten, mutta nyt oli pakko käydä uudelleen.
 
Nämä keskieurooppalaiset katoliset katedraalit vaan ovat niin vaikuttavia. Kirkon tornit näkyvät jo kauas kaupunkiin saapuessa. Niiden huiput ovat lähes 160 metrin korkeudessa. Sisällä kirkon katto on yli 40 metrin korkeudessa. Kyllä on keskiaikainen kansalainen tuntenut itsensä mitättömäksi kirkkoon astuessaan.
Tätä tuomiokirkkoa ryhdyttiin rakentamaan 1240-luvulla. Haluttiin rakentaa kunnollinen pyhättö etenkin katolisen kirkon tärkeille reliikeille, kolmen itämaisen tietäjän pyhäinjäännöksille. Kirkon historia on moninainen ja se oli välillä vuosia myös varastona. Kirkon tornit valmistuivat vasta 1860-70-luvuilla ja koko kirkon katsotaan valmistuneen vuonna 1880. Tuolloin kirkko oli maailman korkein rakennus. Sota-aika tosiaan kohteli kirkkoa, kuten koko keskusta-aluetta muutenkin, kaltoin. Vuonna 1956 kirkon korjaustyöt valmistuivat (tosin tuskin tällainen rakennus koskaan on ilman missään kohtaa olevia rakennustelineitä) ja vuonna 1996 se nimettiin maailmanperintöluetteloon.
 
Kolmen itämaan tietäjän reliikit eli pyhäinjäännökset 1200-luvun relikvaariossa.
Tätä rautatiesiltaa on muutamaan kertaan tullut käveltyä, sillä tämä tulee suoraan messukeskukselta keskustaan rautatieasemalle ja tuomiokirkolle. Hohenzollernbrücken kaikki kaiteet ovat viimeiseen asti täynnä rakkauslukkoja. Joidenkin tietojen mukaan lukkoja olisi nopin 50.000 kpl, en tiedä, kuka sitten on ne laskenut. Taitaa olla Reinin pohjalla aika määrä avaimia!
Kölnissä tuotettua olutta kutsutaan nimellä Kölsch, ja eri merkkejä ja laatuja löytyy kymmeniä. Olutta myydään pienissä parin desin laseissa, joita tuodaan pöytään sitä mukaa, kun edellinen lasi on tyhjä. Lasinaluseen kerääntyy tukkimiehen kirjanpitoa, jonka mukaan lasku sitten maksetaan.
Kölninvettä! 1700-luvulta lähtien on kaupungissa valmistettu tunnettua hajuvettä Eau de Colognea.

Kyllä se vaan niin on, että joki (tai meri) ja katedraali tekee kaupungista Kaupungin.

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin pysyt kärryillä, mitä tulossa on.     

Kommentit

  1. Saksan autobahnat on tullut ajettua päästä päähän monen monet kerrat ja ei koskaan ole ollut aikaa eikä voimiakaan jäädä katselemaan ympärilleen. Olen toki lukenut paljon Saksasta ja lukenut saksaa kolussakin. Montakohan kertaa olen päättänyt että olisi se ja se nähtävä Saksassa, mutta ei. Tässä tulee mieleen eräs tapahtuma. Jossain Etelä Saksassa istuin autossa ja odotin miestäni. En edes muita että mitä asiaa hän läksi tomittamaan. Olin jo siinä vaiheessa niin väsynyt että tuijotin vaan rautatieaseman kylttiä jossa luki hauptbahnhofstation. Tuota sanaa en unohda koskaan.
    Jo yksistään Tukholmasta Tanskan kautta Saksaan ajaminen on väsyttävää, saatikka ne yksitoikkoiset autobahnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan kokenut noin. En edes sitä Ruotsin läpi ajamista. Ehkä matkasuunnitelmamme on sen verran väljä aina, että jossain on pysähdytty. Saksaa olemme mekin vähän ristiin rastiin läpi ajaneet. Mutta sieltä löytyy kyllä lukemattomia pieniäkin kaupunkeja, joissa on näkemistä. Toki sitten tarvitaan matkaan vähän enemmän sitä aikaa.

      Poista
    2. Minulta unohtui sanoa se tärkein. Että meillä on aina ollut määränpää, joko Tukholma tai Rooma, ja se aiheutti sen että halusi päästä perille, eikä viivytellä. Kun keksittiin lentää niin matka tuli paljon halvemmaksi ja nopeammaksi. Pakko on ollut kuitenkin jonkun kerran ajaa tuo väli, halusipa tai ei.

      Poista

Lähetä kommentti