Jos kerran Angela Merkelkin - Gamescom Kölnissä

Köln on kaupunki, jossa tavoistani poiketen en ole käynyt yhdessäkään museossa. En edes siinä suklaamuseossa. Olen käynyt kaupungissa kaksi kertaa, molemmilla kerroilla viettänyt siellä kaksi päivää. Enkä siltikään ole käynyt museoissa. Syynä vierailuuni Kölnissä on molemmilla kerroilla ollut messut, ja nekin vielä itselleni vähän vieraammasta aiheesta.
Viimeksi olimme kaupungissa kaksi vuotta sitten osana autolomaamme, nyt lensimme Düsseldorfiin pitkäksi viikonlopuksi ja kuljimme vuokra-autolla Ruhrin alueella. Molemmilla kerroilla mukanamme on ollut kuopuksemme. Hän harrastaa erilaisia konsolipelejä ja on halunnut osallistua maailman suurimmille alan messuille, jotka järjestetään vuosittain Kölnissä. Kahden vuoden takaisia tunnelmia voit lukea täältä (mukana on myös video messuilta).
Gamescom-messut ovat todella suuret. Siis todella. Tänä vuonna messut avasi liittokansleri Angela Merkel ja messut löivät kaikki ennätyksensä. Messut järjestetään aina elokuussa ja ne ovat yleisölle avoinna neljä päivää, ammattilaisille jo muutaman päivän aikaisemmin. Tänä vuonna messuilla vieraili kaikkiaan 355.000 vierasta. Ja sen todella huomasi. Vierailijoita kävi kaikkiaan 106 eri maasta.
Meillä oli liput kahdelle päivälle (liput oli hankittu jo maaliskuussa, niitä ei enää ovelta olisi saanut) ja me aikuiset käväisimme messuilla molempina päivinä. Nuori käytti molempien päivinä avoinnaoloajan lahjakkaasti hyödykseen. Messuille oli kolme sisäänkäyntiä ja niille tultiin jo paria tuntia ennen ovien avautumista jonottamaan. Mukana kannatti olla jakkara, sillä sitä tarvittiin myös messuilla, sillä yksittäistä uutuuspeliä pelatakseen sitä saattoi joutua jonottamaan vaikka viisikin tuntia (joitakin pääsi kyllä pelaamaan lyhyemmälläkin jonotuksella).

Monissa suurissa messuhalleissa riitti ihmisiä, ääntä, pelihahmoja, kilpailuja - ja tietenkin niitä pelejä. Olipa taas maailmaa avartavaa myös meille viisikymppisille. Oma nuori ainakin nautti. Ihmispaljous aiheutti jälleen vähän tottumista ainakin ensimmäisenä päivänä, mutta kaksi päivää oli kaikella tavalla hyvä aika messuiluun. Kotiin tuli paitsi kokemuksia myös repullinen ilmaiseksi jaettuja T-paitoja, lippiksiä, pelejä ym. aiheeseen liittyvää.

Mitä me sitten teimme Kölnissä messuilun lisäksi? Siitä lisää myöhemmin.

Seuraa blogiani myös Facebookissa, niin tiedät, missä nyt ollaan menossa.

Kommentit