Kaunista ja rauhallista joulutunnelmaa keskellä Turkua - Qwenselin talon joulupöydät


Turussa, Aurajoen rannalla sijaitsee punainen puurakennus, jonka katto ainakin paljastaa talon olevan melko iäkäs. Nykyään talossa toimii Turun museokeskuksen yksi kohde, Qwenselin talo ja apteekkimuseo. Rantakadulta noustaan rappuja ylös ja tunnelma vaihtuu heti lipunmyynnissä. Asiakas voisi kuvitella tulleensa vähintään sadan vuoden takaiseen apteekkiin.
Rakennus on vanha porvaristalo, joka todellakin on 1700-luvulta. Talo on saanut nykyisen nimensä ensimmäisen tunnetun omistajansa, Wilhelm Johan Qwenselin mukaan, joka osti tontin vuonna 1695.
Talon seuraavista omistajista on ennen muita mainittava lääketieteen tohtori, Suomen ensimmäinen kirurgian professori Josef Gustaf Pipping. Hän omisti Qwenselin talon vuodesta 1785 kuolemaansa saakka v. 1815. Qwenselin talo muuttui kauppiastaloksi 1820-luvun lopulla, jolloin kauppalaivuri ja kauppias Nils Friedrich Tjäder osti sen. Rakennukseen avautui Apteekkimuseo 1950-luvulla. 
Museon asuinhuoneissa on upea 1700-1800 -lukujen tunnelma. Näin joulun aikaan saliin ja kamareihin katetaan erilaisia jouluherkkuja. Tunnelma museossa (jossa monesta muusta museosta poiketen palavat vielä ihan oikeat kynttilät) on miltei harras.
Qwenselin talo ja Apteekkimuseo on nyt avoinna uudenvuoden aattoon saakka ti-su 10-16. Erinomainen paikka virittäytyä joulufiilikseen!

Kommentit

  1. Hei, hienot kuvat ja kauniit interiöörit.
    Kysyn vain, pitääkö näissä Turun museoissa kysellä lupaa, että saa somessa julkaista itse ottamiaan kuvia? Forum Marinum sallii vain omaan käyttöön. En mitenkään halua kärvistellä sinua kohtaan, sanoinhan että hienot kuvat :), vaan kysyn ihan kysymyksenä. Vai oletko esim. museokeskuksen työntekijä ja siinä mielessä oikeutettu latailemaan kuvia muittenkin nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän varsin hyvin keskustelun, mitä viime aikoinakin on käyty siitä, mitä tarkoittaa "omaan käyttöön kuvaaminen". En ole Turun museokeskuksen työntekijä, erään toisen kylläkin. Ja uskallan ottaa elämässä vähän riskejä :-)

      Poista
    2. Kiitos. Olen vain itsekin joissakin seudun museoissa kuvannut, sain haukkumiset "ulkopuoliselta" katselijalta. Ja totta kai paikka josta vastauksen saa, on itse museokeskus. Mutta kai se omien kuvien julkaiseminen museovierailuista ja museon esineistöstä on ok, kun museokeskuksen työntekijä sinun blogiasi suositteli omalla sivullaan :) Hieno juttu!

      Poista

Lähetä kommentti